maanantai, 10 elokuun

Lihavuus kiihdyttää naishormonin tuotantoa, mikä taas voi edesauttaa syövän etenemistä.

Saksalaiset syöpätutkijat ovat tehneet aiempaa täsmällisemmillä tavoilla havaintoja ylipainoisista ihmisistä ja todenneet, että ylipaino on luultua suurempi riskitekijä syövän kehittymiselle. Riski on naisilla miehiä suurempi.

Tutkimus on tehty Saksan syöpätutkimuskeskuksessa DKFZ:ssa ja siitä uutisoi Deutsche Welle -uutissivusto (DW).

Syöpätutkijoilla on ollut aiemmin käsitys, että syövistä 2 – 8 prosenttia liittyy ylipainoon. Uuden tutkimuksen mukaan osuus voi olla jopa 11,5 prosenttia.

Deutsche Wellen mukaan tutkijat ovat mitanneet kohdehenkilöiden ylipainon painoindeksin perusteella. Painoindeksi ei kuitenkaan osaa erottaa rasvaa ja lihasmassaa, eikä anna tietoa rasvan sijoittumisesta kehossa. Näillä on merkitystä syöpäriskille.

DKFZ:n tutkijat hyödynsivät vyötärön ympärysmittaa ja vyötärö-lantio-suhdetta.

– Vatsan alueelle kertyvä rasva on vain passiivinen kalorivarasto, toisin kuin muualla kehossa esiintyvä rasva, sanoo DW:n haastattelema Regensburgin yliopiston tutkija Michael Leitzmann, joka ei osallistunut tutkimuksen tekemiseen.

Vatsan alueen ylimääräinen rasva aiheuttaa kroonisen metabolisen tulehdustilan, joka toimii kuin rauhanen ja lähettää eri puolille kehoa signaalimolekyylejä, niin sanottuja adipokiineja, jotka voivat häiritä solujen kasvua ja jakautumista.

Tutkimuksen mukaan ylipaino on erityisen suuri riskitekijä naisille. Leitzmann arvioi tämän johtuvan ainakin osittain hormoneista.

Esimerkiksi rinta-, munasarja- ja kohtusyövät ovat yhteydessä hormoneihin. Ylimääräinen rasva vatsan alueella voi kiihdyttää estrogeenihormonin tuotantoa, mikä taas edesauttaa esimerkiksi rintasyövän kasvua, Leitzmann uskoo.

Share.
Exit mobile version