keskiviikko, 23 syyskuun

Parkanon urheilukalastajien puheenjohtaja Timo Ojalainen havahtui toissa viikolla poikkeukselliseen näkyyn Parkanon Viinikanjoella.

Ojalainen on asunut Viinikanjoen varrella sijaitsevan lammen vieressä 60 vuotta. Nyt lammesta oli hävinnyt vesi.

– Minä en elämäni ajalta muista semmoista, että olisi pohja ollut näkyvissä.

Erinomaisesta taimenkannastaan tunnettu joki oli paikoin kuivunut lähes täysin.

Pian selvisi, että joen kuivuminen johtuu läheisen voimalaitoksen huoltotoimista, joiden aikana veden juoksutus pysäytettiin.

Ojalainen ihmettelee, miten juoksutus voidaan pysäyttää taimenen rauhoitusaikana, joka alkoi 1. syyskuuta.

– Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että vettä ei tule joesta. Tässä vaiheessa kala pyrkii nousemaan nimenomaan kutupaikoilleen ja se estetään täysin.

Vuonna 2016 tehdyn kartoituksen mukaan Viinikanjoen taimenet periytyvät joen alkuperäisestä kannasta ja lisääntyvät luontaisesti.

– Sen takia tänne Parkanoon tulee kalastajia ympäri Suomea ja jopa ulkomailta.

Yhden Viinikanjoessa elävän taimenen suojeluarvo on 2 440 euroa.

Parkanon urheilukalastajien mukaan joessa ei ole toistaiseksi havaittu kuolleita kaloja.

Yrittäjä arvioi pohjaeliöstön tuhoutuneen

Kalastusseura on huolissaan joen kuivumisen vaikutuksista kaloihin ja niiden elinympäristöön.

Vuosikymmeniä luonnonvesiä tutkinut ja koskia kunnostanut yrittäjä Jarmo Pautamo arvioi, että joen pohjaeliöstö on paikoin tuhoutunut täysin.

Pohjassa elää esimerkiksi vesiperhosen toukkia ja muita pieniä otuksia, joita kalat syövät.

– Kalojen ravinnonsaanti heikkenee merkittävästi. Pohjaeliöstön palautumisesta ei ole tutkimuksia, mutta luulen, että se kestää aika pitkään.

Pautamo uskoo, että joen eliöstö palaa ennalleen aikaisintaan ensi kesänä.

– Talvi on nyt aika karua aikaa kalanpoikasilla.

Tuhoa aiheuttaa Pautamon mukaan myös se, että kalat ovat joutuneet pakenemaan kuivuneesta koskesta suvantoon, jossa ne ovat alttiimpia saalistajille.

Viranomainen selvittää tilannetta

Lupa- ja valvontavirasto (LVV) selvittää parhaillaan, onko Käenkosken voimalaitos toiminut luvanmukaisesti pysäyttäessään juoksutuksen Viinikanjoessa.

Voimalaitoksen vesilupa on vuodelta 1965, mutta lupamääräykset sopivat yhä tähän päivään, arvioi Anne Polso lupa- ja valvontavirastosta. Hän toimii ryhmäpäällikkönä vesilain valvonnan rakennetun ympäristön ryhmässä.

Lupapäätöksen mukaan hakijan on huolehdittava, ettei yritys estä vedensaantia Käenkosken alapuolella, eikä juoksutuksen muutoksesta aiheudu vahinkoa tai haittaa.

LVV:lle tulee tehdä häiriöilmoitus, jos luvan mukaisesta toiminnasta poiketaan. Käenkosken voimalaitos ei ilmoittanut viranomaiselle juoksutuksen pysäyttämisestä.

– Luvan haltijan on aina hyvä olla etukäteen yhteydessä varsinkin, jos on tällaisesta juoksutuksen keskeyttämisestä kyse.

Ilmoituksen avulla LVV voi arvioida huoltotoimien luvanmukaisuutta, sopivaa toteutustapaa ja ajankohtaa.

Polson mukaan on tyypillistä, että suuret yritykset ilmoittavat poikkeavasta toiminnasta, mutta pienemmiltä se saattaa jäädä tekemättä.

Kalastusbiologi: Ei pahin mahdollinen ajankohta

Vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen elinvoimakeskuksesta arvioi, että tilanteen vaikutus voi olla paikallisesti vakava.

Voimalaitoksilla on toisinaan virtauskatkoja, mutta yleensä ne toteutetaan kahden järven välissä, kuten Tampereella Tammerkoskessa, joka sijaitsee Näsijärven ja Pyhäjärven välissä.

– Juoksutuksen pysäyttäminen on sen verran haitallista, että useimmiten sitä ei tehdä, jos voimalaitos sijaitsee tällaisessa paikassa kuin Käenkosken voimalaitos, Nurhonen sanoo.

Elinvoimakeskuksen kalastusbiologi Päivi Pyyvaara ei ota suoraan kantaa Viinikanjoen tilanteeseen, sillä ei tunne kohdetta riittävän hyvin.

Yleisesti ottaen hän katsoo, että kuivuminen ei tee hyvää joelle, sen eliöstölle tai kasveille.

Juoksutuskatkon ajankohta ei ollut kuitenkaan huonoin mahdollinen, Pyyvaara arvioi.

Taimenen varsinainen kutuaika on alkamassa vasta vähän myöhemmin, vaikka rauhoitus on jo käynnissä.

– Vesi on alkanut viilenemään ja kalat syövät jo vähemmän. Tilanne on hiukan parempi kuin esimerkiksi kesähelteellä tai myöhemmin siinä vaiheessa, kun mäti on jo laskettuna.

Mäti tuhoutuu helposti, jos se pääsee kuivumaan. Toisaalta keväällä kuoriutuneet poikaset olisivat olleet suuremmassa vaarassa, jos juoksutus olisi katkaistu jo kesällä.

Pyyvaara uskoo, että isot taimenet ovat päässeet pois kuivuneilta alueilta.

– Poikaset ovat hiukan isommassa riskissä, jos ne eivät älyä lähteä alajuoksulle päin veden mukana. Jos ne jäävät kuivuviin lampareisiin, niin ne voivat menehtyä.

Voimalaitos: Jokea ei ollut tarkoitus päästää kokonaan kuivaksi

Käenkosken voimalaitoksen mukaan juoksutus pysäytettiin huollon vuoksi kahdeksi päiväksi.

Ensimmäisenä päivänä vettä ei juoksutettu turvallisuussyistä, sillä sukeltajat tekivät vedenalaistarkastuksia. Toisena päivänä patoa tilkittiin pitäväksi, kertoo voimalaitoksen kunnossapitopäällikkö Erkki Korhonen.

Tilanteen normalisoituminen joessa kesti vielä useita päiviä, sillä suuri vesimäärä ei palaudu hetkessä.

Vastaavia huoltotoimia tehdään noin kerran kymmenessä vuodessa. Edellisestä huollosta oli jo 13 vuotta.

Videolla Erkki Korhonen kertoo, miksi syksy on paras ajankohta huoltotöille:

Joen poikkeukselliseen kuivumiseen saattoi vaikuttaa se, että vedenpinnat ovat olleet pitkin vuotta tavallista matalammalla.

Takana on vähäluminen talvi, kevään tulvahuippu jäi olemattomaksi, eikä kesälläkään satanut runsaasti yksittäisiä ryöpsähdyksiä lukuun ottamatta.

Korhonen sanoo, että vähän veden aikaan juoksutuskatkoksia tulee, vaikka kone on tuotantokäytössä. Vettä pyritään juoksuttamaan vähintään joka toinen päivä.

Huollon aikana katkos oli korkeintaan puoli vuorokautta tavanomaista pidempi. Jokea ei ollut tarkoitus päästää kokonaan kuivaksi.

Tätä yritettiin ehkäistä juoksuttamalla vettä kymmenen tuntia yhtäjaksoisesti ennen huoltoa.

– Ehkä vettä oli kuitenkin vähemmän, mitä olimme laskeneet, että se pääsi hetkellisesti siitä tippumaan. Juoksutus aloitettiin kyllä hyvin pian sen jälkeen, kun siitä ilmoitettiin.

Voimalaitos ei ota suoraan kantaa siihen, onko juoksutuskatkolla ollut vaikutuksia joen eläimistöön.

Share.
Exit mobile version