Mielenterveysongelmia on etenkin äärimmäisen iltavirkuilla ihmisillä, kertoo tuore tutkimus.
Iltavirkkujen on vaikeampaa sovittaa yhteen työ ja muu elämä kuin aamuvirkkujen, käy ilmi tuoreesta Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta.
Jo aiemmin on tiedetty, että iltavirkuilla on aamuvirkkuja enemmän masennus- ja ahdistusoireita. He myös elävät epäterveellisemmin ja jaksavat töissä huonommin kuin aamuihmiset.
Tutkimuksessa selvisi, että iltavirkkujen mielenterveysongelmat johtuvat osaksi työelämän rasituksesta. Tämä näkyy muun muassa siten, että iltavirkut palautuvat heikommin töistä kuin aamuvirkut ja työ valuu heillä helpommin vapaa-ajalle.
Miksi näin on, on iso kysymysmerkki, sanoo kansanterveystieteiden dosentti ja tutkimusryhmän vastuullinen tutkija Ilona Merikanto.
– Todennäköisimmin kyse on siitä, että yhteiskunnan rytmi ei ole optimaalinen iltavirkuille. Se näkyy useina negatiivisina asioina, kuten univajeena, jotka yhdessä syövät työkykyä ja hyvinvointia.
Merikanto kollegoineen pyrkii vastaamaan miksi-kysymykseen laajemmin Helsingin yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitetään tarkemmin eri riskitekijöiden yhteisvaikutusta.
Iltavirkkujen osuus kasvanut
Nyt julkaistun tutkimuksen mukaan mielenterveysongelmat korostuvat etenkin äärimmäisillä iltavirkuilla, joiden paras toimintakyky ajoittuu myöhäisiltaan.
Äärimmäisiä iltavirkkuja on noin 14 prosenttia väestöstä ja hieman enemmän naisissa kuin miehissä.
– Se on myös hieman yleistynyt aikuisväestössä 2000-luvulla, Merikanto sanoo.
Työikäisten mielenterveysongelmat ovat iso ja kasvava ongelma Suomessa. Merikannon mukaan on tärkeää tunnistaa, ketkä ovat erityisen alttiita työelämän haittavaikutuksille.
– Siten voimme lähteä vaikuttamaan siihen, että työelämässä ei olisi niin paljon eriarvoisuutta tässä asiassa kuin nyt mitä ilmeisimmin on.
Tutkimuksessa jaettiin työikäiset henkilöt kolmeen ryhmään sen mukaan, ovatko he aamu- vai iltatyyppejä tai näiden välimuotoja. Tutkimuksen aineisto saatiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terve Suomi -kyselystä.
Tutkimus julkaistiin kesäkuussa yhdysvaltalaisessa Sleep Health -tiedejulkaisussa.
Ilona Merikanto kertoo videolla, että pysyvä talviaika tukisi jaksamista:



