Sopimus liittyi kahden Boeing 737 Max -koneen turmaan vuosina 2018–2019. Yhtiön syytettiin johtaneen harhaan konetyypille luvan antaneita ilmailuviranomaisia.
Lentokonevalmistaja Boeing on rikkonut sopimusta, jonka avulla yhtiö vältti aiemmin kahteen tuhoisaan lento-onnettomuuteen liittyvän syytteen, kertoi Yhdysvaltain oikeusministeriö tiistaina. Oikeusministeriö tarkastelee nyt, aiotaanko syytteitä jälleen nostaa.
Boeingin kommentoi uutistoimisto AFP:lle, että yhtiö katsoo kunnioittaneen sopimuksen ehtoja.
Vuosina 2018–2019 kahdessa Boeingin 737 Max -koneen onnettomuudessa kuoli 346 ihmistä. Oikeusministeriö aloitti asiasta tutkinnan, ja vuonna 2021 Boeing sopi asian ministeriön kanssa, jotta yhtiötä vastaan ei nostettaisi petossyytettä. Boeingin syytettiin johtaneen harhaan konetyypille lentoluvan antaneita Yhdysvaltain ilmailuviranomaisia.
Sopimukseen kuului muun muassa 2,5 miljardin dollarin korvaussumma, josta puoli miljardia suunnattiin lento-onnettomuuksissa kuolleiden omaisille tarkoitettuun rahastoon. Boeingin täytyi myös tehdä järjestelyjä, jotta se ei enää rikkoisi liittovaltion petoksia koskevia lakeja.
Boeing on ollut viime aikoina jälleen syöksykierteessä, kun sen lentokoneista on irronnut osia kesken lennon. Tammikuussa yhtiön 737 Max 9 -mallisen koneen rungosta irtosi osa Alaska Airlinesin lennolla. Lentokone teki hätälaskun ammottava aukko kyljessään.
Ministeriö tapaa pian uhrien omaisia
Lento-onnettomuuksien uhrien omaiset ovat pyrkineet kumoamaan liittovaltion ja Boeingin sopimusta oikeusteitse Texasissa.
Tiistaina Yhdysvaltain oikeusministeriön rikososaston petoksista vastaava johtaja Glenn Leon kertoi teksasilaisoikeudelle, että Boeing ei ole tehnyt tarvittavia järjestelyjä, joilla voitaisiin estää petoksia koskevien lakien rikkominen.
Seuraavaksi oikeusministeriö tarkastelee sitä, aikooko se nostaa syytteitä Boeingia vastaan.
– Hallinto selvittää, miten se aikoo jatkaa asian parissa, ministeriö kertoi oikeudelle.
Oikeusministeriön syyttäjät tapaavat uhrien omaisia toukokuun lopulla. Päätös syytteiden mahdollisesta nostamisesta tehdään oikeusministeriön mukaan 7. heinäkuuta mennessä.
Lähteet: Reuters, AP, AFP