143 maata kannatti esitystä, jossa turvallisuusneuvostoa kehotetaan harkistemaan Palestiinan täysjäsenyyttä YK:ssa.
Palestiinan YK-aseman parantamista koskeva esitys hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa perjantaina.
Päätös antaa Palestiinalle joitain uusia oikeuksia, mutta se ei muuta Palestiinan tarkkailija-asemaa tai anna sille äänestysoikeutta.
Pääosin symboliseksi kuvattu päätös antaa palestiinalaisille oikeuden tehdä itse ehdotuksia YK:n yleiskokoukselle.
YK:n turvallisuusneuvostoa kehotetaan suhtautumaan ”myönteisesti” Palestiinan jäsenyyteen.
143 maata kannatti esitystä ja yhdeksän vastusti. Vastaan olivat Yhdysvallat, Israel, Argentiina, Tšekki, Unkari ja muutama Tyynenmeren valtio.
25 maata pidättyi äänestyksestä, mukaan lukien Suomi.
Pidättyneitä olivat myös muun muassa Ruotsi, Britannia ja Sveitsi.
Presidentti Stubb kertoo Suomen kannan X:ssä
Presidentti Alexander Stubb perustelee Suomen kantaa, ja sanoo sen perustuvan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja tasavallan presidentin (TP-UTVA) linjaukseen.
Stubbin mukaan Suomi pyrkii edistämään kahden valtion ratkaisua ja Palestiinan valtio syntyä.
– Toteutuessaan YK-jäsenyys ei saa jäädä ainoastaan symboliseksi, vaan sen on oltava osa yhdessä sovittua suunnitelmaa, joka tuottaa konkreettisia parannuksia palestiinalaisten tilanteeseen ja alueen turvallisuuteen. Valitettavasti tässä tilanteessa ei vielä olla, Stubb kirjoittaa.
Yhdysvallat on uutistoimisto AP:n mukaan tehnyt selväksi, että se estää Palestiinan täyden YK-jäsenyyden ja valtion aseman kunnes keskeiset kiistakysymykset on ratkaistu suorissa neuvotteluissa Israelin kanssa.
Näihin kuuluvat muun muassa Israelin ja palestiinalaisvaltion rajat, Länsirannan siirtokuntien kohtalo ja Jerusalemin asema.
Israel tuomitsi päätöksen
Palestiinan YK-lähettiläs Riyad Mansour sanoi, että Israelin sotatoimet Gazassa ovat ”ajaneet alueen asukkaat olemassaolon rajalle”.
Israelin YK-lähettiläs Gilad Erdan tyrmäsi tuloksen sanoen, että se ”antaa valtiollisia oikeuksia ryhmittymälle, jota jo nyt kontrolloivat osin terroristit”.
Pohjoismaista Norja ja Tanska kannattivat esitystä, kuten myös monet Yhdysvaltojen kumppanimaat, kuten Ranska ja Japani.
Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström perustelee maan päätöstä pidättyä sanomalla, että ”pysyvän rauhan aikaansaamiseksi tarvitaan neuvoteltu kahden valtion malli Israelin ja Palestiinan välillä”.
– Tätä ei riittävän selvästi vaadita päätöslauselmassa, Billström sanoo yleisradioyhtiö SVT:lle.
Lähteet: AP , AFP, STT