Enemmistö kaikista ehdokkaista katsoo, että Euroopalla on vastuu ilmastopakolaisista. Ylen vaalikone paljastaa puoluekentän jakautuvan ympäristökysymysten äärellä.
Ylen eurovaalikone osoittaa ympäristöön liittyvien kysymysten jakavan meppiehdokkaita voimakkaasti.
Vaalikoneen väitteeseen Euroopalla on velvollisuus ottaa vastaan ilmastopakolaisia jokainen vasemmistoliiton ehdokas vastaa kyllä. Kaikki perussuomalaiset ehdokkaat sen sijaan torjuvat väitteen.
Vasemmistoliiton ehdokas Gashaw Bibani vastaa, että kun Eurooppa on merkittävä saastuttaja, sen on myös kannettava vastuunsa ilmastonmuutoksen seurauksia pakenevista ihmisistä.
Perussuomalaisten meppiehdokas Simo Grönroos sanoo, että että pakolaisuus pitää lähtökohtaisesti hoitaa eri maanosien sisällä. Ilmastopakolaisuus kääntyy hänen mukaansa monesti elintasopakolaisuudeksi.
Loput puolueet jäävät vastausjakaumallaan ääripäiden väliin.
Vasemmistoliiton lisäksi vihreiden ja SDP:n ehdokkaista valtaenemmistö katsoo ilmastopakolaisten vastaanottamisen Euroopan velvollisuudeksi. Myös RKP:n ja keskustan ehdokkaista noin kaksi kolmasosaa on tätä mieltä.
Oikealla perussuomalaisten lisäksi Liike Nytin, kristillisdemokraattien ja kokoomuksen ehdokkaista enemmistö torjuu ajatuksen Euroopan velvollisuudesta ottaa ilmastopakolaisia. Tosin kokoomuksen ehdokkaat jakautuvat kysymyksessä lähes kahtia.
Enemmistö kaikista meppiehdokkaista – 63 prosenttia – katsoo, että Euroopalla on velvollisuus ottaa vastaan ilmastopakolaisia.
Myös keskustan meppiehdokas Roosa Grönberg vastaa kysymykseen myönteisesti, mutta tasapainotellen.
Vasen ja oikea vastakkain ympäristökysymyksissä
Vihervasemmistoon luettavien puolueiden ehdokkaat painottavat muissakin kysymyksissä varsin yksituumaisesti tiukkoja ilmastovelvoitteita ja EU-tasoista sääntelyä. Puoluekentän kansalliskonservatiivista laitaa lähestyttäessä vastakkaisen mielipiteen suosio kasvaa.
Ilmiö näkyy myös vastauksissa vaalikoneen väitteeseen fossiilisten lentopolttoaineiden käyttö tulee lopettaa, vaikka matkustamisesta tulisi kalliimpaa.
Vaalikoneesta rannalle jäänyt väite Euroopan unionin ei tule puuttua eläinlajien, kuten susien ja merimetsojen suojeluun irrottaa jälleen vasemmistoliiton ja vihreiden ehdokkaat omaksi, melko yksituumaiseksi joukokseen. Selvä enemmistö heistä katsoo, ettei väitettä voi hyväksyä.
Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ehdokkaista neljä viidestä on toista mieltä.