Teräaseella tehdyssä väkivallanteossa loukkaantui epäily tekijä ja kaksi muuta henkilöä.
Poliisi on aloittanut Turun Pernossa perjantaina iltapäivällä tapahtuneen väkivallanteon kuulustelut. Kolme ihmistä sai vakavia vammoja teräaseesta kello 18 aikaan Hyrköistentiellä sijaitsevan liikekeskuksen edustalla.
Päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisista ei avaa tapahtumien kulkua, koska kuulustelut ovat alkuvaiheessa. Hän ei halua vaarantaa sitä, että paikalla olleiden muistikuvat tapahtuneesta muuttuisivat mediassa olevien tietojen takia.
Kuuren mukaan epäiltyjä on yksi. Teosta epäilty on itse yksi loukkaantuneista. Muita tilanteessa loukkaantuneita on kaksi. Kuuren tietojen mukaan kenenkään tila ei ole hengenvaarallinen.
Tuomas Kuure ei täsmennä, minkälaista teräasetta tilanteessa käytettiin. Hän ei myöskään kerro, miten epäilty loukkaantui tilanteessa. Sekä epäillyn että muiden uhrien profiilit jäävät yleiselle tasolle.
– Kaikki ovat aikuisia, Kuure sanoo.
Poliisi kaipaa yleisön apua tutkintaan
Poliisi sai epäilly kiinni eilen paikan päältä. Päivystävän tutkinnanjohtajan mukaan kiinniotto sujui rauhallisesti, ilman vastarintaa.
Tuomas Kuure arvioi, että tilanteessa ei ollut vaaraa suuremmalle joukolle ihmisiä.
Poliisi ei ota tässä vaiheessa kantaa siihen, oliko väkivallanteko suunniteltu. Se jatkaa nyt tapauksen tutkintaa ja toivoo saavansa myös yleisön apua.
Tuomas Kuure sanoo, että tapahtumasta on poliisin käsityksen mukaan olemassa tallenteita.
Hän toivoo, että paikalla olleet henkilöt toimittaisivat kuvia tai videoita poliisille osoitteeseen [email protected]