Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa vanhuksille palveluasumista ensisijaisesti omista palvelutaloista. Ostopalvelupaikkaa ei saisi ennen kuin jonotus on kestänyt kolme kuukautta.
Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) muuttaa ihmetystä aiheuttanutta uutta ohjeistusta vanhusten palveluasumisesta.
Yle kertoi aiemmin tänään, kuinka uuden ohjeen mukaan Pirkanmaalla vanhukselle pitää etsiä paikka ensisijaisesti hyvinvointialueen omasta palvelutuotannosta. Jos tilaa ei ole, ostopalvelupaikkaa ei tarjota ennen kuin lain sallima kolmen kuukauden jonotusaika umpeutuu.
Ohjeessa sanotaan, että kolmen kuukauden jonotusääntöä hyödynnetään ”aina”.
Nyt hyvinvointialue myöntää, että sana ”aina” on virheellinen ja se poistetaan.
– Sana ”aina” on virheellinen, koska yksilöllistä harkintaa on aina käytetty. Oman tuotannon paikkoihin ei myöskään ihmisiä jonotuteta, palvelulinjajohtaja Päivi Tryyki kertoo.
Pirhan ohjeeseen kiinnitti huomiota myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Viestipalvelu X:ssä kerrottiin maanantai-iltapäivänä, että hän selvittää asiaa.
STM:n neuvotteleva virkamies Satu Karppinen puolestaan totesi aiemmin Ylelle, että Pirhan ohje jonotusajan kategorisesta venyttämisestä on virheellinen.
Pirha: Ei voi olla ostovelvoitetta
Hyvinvointialue siis poistaa asiakasohjaukselle antamistaan velvoittavista ohjeista yhden sanan. Se myös tarkentaa edelleen sitä, että mikäli hyvinvointialueen omassa tuotannossa on vapata paikkoja, niitä myös tarjotaan, kun päätös myönnettävästä palvelusta on tehty.
Muita osin ohjetta ei tässä vaiheessa muuteta.
Palvelulinjajohtaja Päivi Tryykin mukaan hyvinvointialue odottaa nyt eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kantaa.
Hän huomauttaa, että lainsäätäjä velvoittaa järjestämään palvelut kolme kuukauden määräajassa. Hyvinvointialueella ei kuitenkaan ole velvoitetta lähteä ostamaan asumisen palveluja tätä nopeammin.
– Missään ei ole lukittu palveluiden määrää, joka pitää ostaa palveluntuottajilta. Ei voi myöskään olla sellaista velvoitetta, että hyvinvointialueen pitää välittömästi ostaa asiakkaalle jokin palvelu.
Muutoksen taustalla on tarve säästää rahaa. Pirhan tavoitteena on vähentää ostopalveluja seitsemän prosenttia viime vuoden toteumaan verrattuna. Ikäihmisten asumispalveluostoissa se tarkoittaisi 16 miljoonaa euroa.
Tampereen yliopiston gerontologian professori Marja Jylhä ihmettelee kolmen kuukauden jonotusaikaa, jos ostopalveluna paikka olisi nopeasti saatavilla. Katso videolta, mitä hän ajattelee ohjeistuksesta.