Pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi Israelin olevan valmis ”erittäin intensiiviseen operaatioon” Libanonissa.
Kuukausia jatkuneet tuhoisat iskut Israelin ja Libanonin välillä ovat kiristäneet tilanteen maiden raja-alueella räjähdysherkäksi.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Israelin lokakuusta asti jatkuneissa iskuissa on saanut surmansa 455 libanonilaista. Israelin armeija kertoo 18 sotilaansa ja kymmenen siviilin kuolleen Libanonista tehdyissä iskuissa.
Libanonissa hyökkäyksistä on ollut vastuussa Iranin tukema Hizbollah-järjestö. Euroopan unioni on nimennyt Hizbollahin sotilaallisen siiven terroristijärjestöksi.
Viime päivinä Hizbollahin ampumat raketit ovat sytyttäneet pahoja maastopaloja Pohjois-Israelissa.
Netanjahu valmis tositoimiin
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vieraili keskiviikkona raja-alueella Kiryat Shmonan pikkukaupungissa. Pääministerin kommentit eivät jättäneet tulkinnan varaa Israelin tulevista aikeista.
– Olemme valmistautuneet toimimaan voimalla pohjoisessa. Tavalla tai toisella me palautamme turvallisuuden pohjoiseen.
Netanjahu on aikaisemminkin käyttänyt kovaa kieltä puhuessaan Hizbollahista.
Joulukuussa hän varoitti, että Israel tekee pääkaupungista Beirutista ”uuden Gazan”, mikäli Hizbollah yrittäisi ryhtyä täysimittaiseen sotaan.
Eilen Israelin puolustusvoimain komentaja Herzi Halevi sanoi joukkojen olevan valmiina hyökkäämään pohjoiseen. Halevin mukaan nyt lähestytään päätöksen hetkeä.