Kansanedustaja Krista Kiuru (sd.) uskoo, että yhteiskunta ei enää ole se trampoliini, joka ottaa vastaan, jos elämältä putoaa pohja. Kiuru nähdään vieraana Yle Perjantain jaksossa Mitä jos en enää pärjää?
– Jos me olisimme samassa veneessä, olisi helpompaa tehdä vaikeita päätöksiä. Mutta tämä ei enää päde. Me emme ole enää samassa veneessä. Osa on jätetty jo, ja tarkoituksellisesti todettu, että heidän ei kuulukaan olla samassa veneessä.
Näin linjaa kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) Yle Perjantain jaksossa Mitä jos en enää pärjää?
Kiuru kuvailee nykyistä maailmanaikaa mustaksi. Arvot ovat koventuneet, ja puhetavoissa voitolla on yksilöitä syyllistävä poliittinen retoriikka, jonka mukaan leikkauksille ei ole mitään vaihtoehtoja.
– Yhteiskunnassa moititaan ja haukutaan köyhyys ja osattomuus. Sanotaan, että se on vain yksilöiden vika, ja työttömyys on vain ihmisten omaa laiskuutta. Eihän tämä pidä paikkansa! Eikä meidän arkijärkemme tunne tällaista maailmaa.
– Tämä on helppo puhetapa. Tämä on ”trumpismia”, jolla saatiin Amerikassa äänestäjiä. Mutta se ei ratkaise meidän ongelmiamme.
Perjantai-dokkarissa Asunnoton Aurinkorannikolla suomalainen Altti kertoo elämästään kodittomana sen jälkeen, kun keskiluokkainen elämä ajautui syöksykierteeseen vaimon kuoleman, työttömyyden ja omien terveyshuolien myötä.
Kiurun ihanne olisi, että yhteiskunta olisi trampoliini, joka ottaisi vastaan ja antaisi ”buustia” silloin, jos elämältä putoaa tällä tavalla pohja. Nyt hallitus kuitenkin suunnittelee mittavia sosiaaliturvan leikkauksia.
– Kun kysyit, pärjäävätkö suomalaiset, niin on aivan selvää, että jos me työnnetään 100 000 uutta ihmistä toimeentulotuelle, niin eivät suomalaiset pärjää. Me tuotetaan lisää köyhiä suomalaisia, Kiuru sanoo juontaja Sean Ricksille.
Kiuru kertoo esimerkin: Mikäli opiskelijoihin kohdistuvat leikkaukset toteutuvat, se tarkoittaa, että opiskelijoiden toimeentulo tipahtaa 1990-luvun puolivälin lukemiin.
– Ottaen huomioon, että nyt eletään 2020-luvulla, niin ostovoima on tässä vuosien aikana revennyt siihen maailman aikaan verrattuna niin paljon, että onhan se selvää, että opiskelijat eivät tule pärjäämään.
– Me tarvitaan investointeja ihmisiin, koska se tulee aina halvemmaksi, kun ihminen lähtee aamulla kouluun tai töihin. Sellainen yhteiskunta, jossa me emme välitä, mitä niille tapahtuu, jotka eivät lähde minnekään aamuisin, se on yhteiskunta, johon meillä ei ole varaa, Kiuru jatkaa.
”Kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa”
Krista Kiuru kärsi pitkään lapsettomuudesta. Vuoden 2022 alussa hänestä tuli viimein pienen tyttären äiti.
Hän ei pidä lapsettomuuttaan yhteiskunnan vikana, mutta monet kerrat hän tuli miettineeksi, miksi lapsettomuus ei tunnu kiinnostavan ketään. Kun juhlapuheissa maalaillaan lasten ja perheiden tulevaisuutta, muut yhteiskunnan jäsenet jätetään puheiden ulkopuolelle.
Julkinen terveydenhuolto rahoittaa lapsettomuushoitoja, mutta hoitoon pääsy on rajoitettua. Esimerkiksi naisen iän on oltava alle 40 vuotta, ja raskauden todennäköisyys vähintään kymmenen prosenttia.
Kun kerran jostakin on leikattava, mitä Kiuru ajattelee julkisen puolen lapsettomuushoidoista: kannattaako niitä rahoittaa tässä taloustilanteessa?
– Tämä on tyypillistä puhetta tällä hetkellä Suomessa: Kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa. Sillä on arvoa, että on lapsia. Lapset ovat niin arvokkaita, että me emme voi mitata sitä sillä, onko meillä varaa lapsettomuushoitoihin. Meillä pitäisi olla varaa oikeisiin asioihin, Kiuru sanoo.
Pian kaksi vuotta täyttävälle Helmi-tyttärelleen Kiuru toivoo vain sitä, että tytär löytäisi asiat, jotka tekevät hänet onnelliseksi.
– Ei ole väliä, mikä ammatti tai koulutussuuntaus. Toivon, että elämä kantaisi, ja hän kykenisi ja pystyisi, se olisi tärkeintä.
