Venäjän rajalle laskevista vesistä ei ole löydetty kalakuolemille selitystä. Ruokaviraston tutkimus valmistunee kahden viikon sisään.
Luumäellä Urpalonjärven kalakuolemien tutkimuksia on laajennettu jo Miehikkälän ja Lappeenrannan rajalle. Lastenlammen ja Kasarinjärven vesinäytteistä ei ole löydetty mitään poikkeavaa. Kasarijärvi sijaitsee Miehikkälän ja Lappeenrannan rajalla.
Puolentoista viikon päästä on tarkoitus ottaa näytteitä Miehikkälän Suurijärvestä.
Tiistaina 22. syyskuuta Urpalonjärvestä otettiin vesinäytteet, joissa todettiin myrkyllistä sinilevää.
Luumäen ympäristönsuojeluviranomainen kehottaa edelleen välttämään Urpalonjärven veden käyttämistä. Kuolleita kaloja ei tule syödä, eikä elävien kalojen käsittelyä tai syömistä suositella.
Urpalonjärvellä havaittiin syyskuun alussa tuhansia kuolleita kaloja. Kaloja oli kaiken kokoisia ja useaa eri lajia. Arvioiden mukaan järvestä poistettiin lähes 10 000 kiloa kuolleita kaloja.
Kuolleita kaloja lähetettiin Ruokavirastoon tutkittavaksi. Tuloksia uskotaan tulevan parin viikon sisään.
Syy kalakuolemiin ei ole vielä selvinnyt.



