keskiviikko, 8 toukokuun

Meetvurstin myynti on laskenut hieman suomalaisissa kaupoissa. Osaa kuluttajista mietityttävät viimeaikaiset meetvursti- ja munauutiset.

Meetvurstin myynti näyttää laskeneen hieman alkuvuoden hepatiitti E -tartuntojen vuoksi.

Eilen Ruokavirasto kertoi, että merkittävä osa tartunnoista olisi aiheutunut mahdollisesti kotimaisen valmistajan meetvursteista.

SOK:n myyntipäällikkö Tuomo Makkosen mukaan meetvurstin osalta on havaittavissa pientä pudotusta myyntivolyymien osalta ja nähtävissä lievää siirtymää muihin leikkeletuotteisiin.

Keskon osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen kertoo, että meetvurstin myyntimäärä on laskenut hieman viime kuun aikana. Taustalla on hänen mukaansa se, että hepatiittitartunnat ovat olleet esillä.

Myös Lidlin viestinnän mukaan meetvurstien myynnissä on nähtävissä laskua ja meetvursteja ostetaan varovaisemmin.

Osalla munat ja meetvursti jää hyllyyn

Meetvurstiin liitettyjen hepatiitti E -tartuntojen lisäksi alkuvuonna on löydetty eläviä matoja eli suolinkaisia kanamunista.

Helsinkiläinen Anneli Kinnunen oli keskiviikkona saapunut pääsiäisen mämmiostoksille kauppakeskus Triplaan. Uutiset suolinkaisista ja hepatiitista ovat herättäneet Kinnusessa epäluottamusta.

– Kananmunia en ole sen jälkeen syönyt tai ostanut. Sama on meetvurstin kanssa.

Muuten Kinnunen pitää kotimaisista ruokakaupoista ostettuja tuotteita turvallisina.

Ostoksilla oleva helsinkiläinen Pyry Peltonen taas ei syö lihaa, joten meetvurstiuutiset eivät ole vaikuttaneet häneen. Sen sijaan kananmunat ovat jääneet hyllylle hetkeksi.

– Etoo se ajatus, että löytyykö omista kananmunista sellaisia suolinkaisia.

Asiantuntijan mukaan kuluttajilla ei syytä huoleen

Ruokaviraston osastonjohtaja Ville Kekkosen mielestä ihmisten ei tarvitse olla huolissaan yleisestä elintarviketurvallisuudesta alkuvuoden tapauksien vuoksi.

Kyseessä ei vaikuta hänen mukaansa olevan kasvava trendi, vaan sattumalta samaan aikaan ilmenneet hieman harvinaisemmat tapaukset. Kekkosen mukaan Suomessa ollaan hyvällä tasolla elintarviketurvallisuudessa ja -valvonnassa.

EU-alueella toimijat itse vastaavat lakisääteisesti tuotteiden turvallisuudesta. Elintarvikeviranomaiset valvovat taas sitä, että yrityksillä on toimiva omavalvonta.

– Ei ole sellaista järjestelmää, jossa valvontaviranomainen seisoisi kokoajan linjalla varmistamassa, miten asiat menevät.

Kekkosen mukaan viime vuosina elintarvikkeiden takaisinvetojen määrä on pysynyt melko tasaisena. Viime vuonna takaisinvetoja oli jopa hieman vähemmän verrattuna pariin aiempaan vuoteen.

Kekkosen mukaan suurin osa takaisinvetotapauksista liittyy poikkeamiin, jotka eivät aiheuta akuuttia terveysvaaraa.

Hän kertoo, että bakteerien, virusten tai loisten aiheuttamat riskit liittyvät usein eläimistä saataviin elintarvikkeisiin.

Erityisesti riski voi liittyä sellaisiin tuotteisiin, joita ei esimerkiksi kuumenneta tuotannossa tai valmistusprosessissa ei muuten tuhota haitallisia mikrobeja.

Jaa.
Exit mobile version