perjantai, 10 toukokuun

Moni suomalainen joutui kärsimään 1990-luvun lamassa. Useille jäi siitä pysyviä haavoja, mutta toisaalta myös oppeja. Kerro meille kokemuksistasi.

Suomen 90-luvun lama alkoi loppuvuonna 1990. Devalvaation myötä korot nousivat jopa 18,9 prosenttiin. Tilanne oli pahimmillaan 1994, jolloin noin yhdeksän prosenttia suomalaisista oli ulosotossa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Konkursseja, ulosottoja, kahden asunnon loukkuja, pakkohuutokauppoja, pilviin nousseita korkoja ja itsemurhia.

Sotien jälkeen historiamme pahin talouskriisi, 1990-luvun lama, kouraisi jollain tavalla lähes puoltatoista miljoonaa suomalaista. Omien ja läheisten tragedioista jäi monelle syvät arvet, mutta myös oppia.

Kerro meille joko omista tai läheisiesi kokemuksista.

Teemme aiheesta juttua myöhemmin keväällä.

Kerro nimesi, ikäsi, kotipaikkakuntasi ja yhteystietosi.

Käytämme tietoja vain journalistisiin tarkoituksiin, emmekä jaa niitä Ylen ulkopuolelle. Emme käytä vastauksia, joiden antajan yhteystieto ei ole toimituksen tiedossa.

Jaa.
Exit mobile version