torstai, 9 toukokuun

Presidentti Sauli Niinistö arvioi, että kansainvälisten sopimusten muuttaminen on käytännössä lähes mahdotonta.

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi keskiviikon A-studiossa niin sanottua käännytyslakia, joka mahdollistaisi turvapaikanhakijoiden käännyttämisen itärajalta takaisin Venäjälle. Niinistön mukaan keskeinen perusoikeus on mahdollisuus elää turvallisesti.

– Silloin kun me joudumme mittaamaan kaikkien turvaa suhteessa joidenkin erityisoikeuksiin, se on äärimmäisen vaikea kysymys, presidentti muotoili keskiviikon A-studiossa.

Niinistö kertoo joutuneensa pohtimaan jo vuonna 2016, voisiko Suomi säätää lain, joka on ristiriidassa perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Myös tuolloin Suomeen tuli itärajan yli suuri määrä turvapaikanhakijoita.

Niinistö sanoo todenneensa tuolloin, ettei Geneven sopimuksen tekijöillä vuonna 1951 ollut minkäänlaista käsitystä, että pakolaisuutta voitaisiin käyttää väärin valtapoliittisiin tarkoituksiin.

– Silloin kun siitä eduskunnassa puhuin, siitä tuli korville aika vahvasti, Niinistö muisteli.

Niinistö arvioi, että kansainvälisten sopimusten muuttaminen on käytännössä lähes mahdotonta. Niitä voidaan kuitenkin tulkita eri tavoin.

– Nehän ovat pitkälti kuitenkin tulkinnalla johdettuja.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoi aiemmin keskiviikkona suhtautuvansa myönteisesti valmisteilla olevaan rajalakiin. Hänen mukaansa turvapaikkalainsäädäntö ei enää toimi nykymaailmassa.

Niinistö: Ei ole pyydetty työmarkkinakiistan välittäjäksi

Niinistö kommentoi Ylen 20.30-uutislähetyksessä ja A-studiossa myös puheita siitä, että hän voisi toimia jonkinlaisena välittäjänä työmarkkinoiden tulehtuneessa tilanteessa. Niinistö sanoi, ettei häntä ole pyydetty työmarkkinakiistan välittäjäksi.

– Nimi on voitu mainita. Ei kylläkään kukaan ole pyytänyt, Niinistö totesi 20.30-uutisissa.

A-studiossa Niinistöltä kysyttiin, haluaisiko hän kutsun moiseen tehtävään.

– Valitettavasti nyt on muita tehtäviä aika lailla, presidentti vastasi.

Niinistö kertoi seuranneensa työmarkkinakiistaa ikävin tuntein. Hänen mukaansa taloudellisia vahinkoja koituu nyt niille, jotka eivät ole millään tavoin osallisia. Niiinistö sanoi myös toivovansa, ettei tilanteesta aiheudu syviä haavoja.

SAK ilmoitti tänään keskiviikkona, että poliittiset lakot jatkuvat vielä ainakin vielä viikolla.

Laatii raportin EU:lle

Niinistö kertoi viime viikolla laativansa Euroopan unionille raportin eurooppalaisten yhteiskuntien kriisinkestävyyden parantamisesta.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on sanonut pyytäneensä Niinistöltä raporttia, koska suomalainen yhteiskunta on tunnettu kriisinkestävyydestään eli resilienssistään.

Voit katsoa A-studion lähetyksen Yle Areenasta.

Jaa.
Exit mobile version