maanantai, 6 toukokuun

Syyttäjä sai käyttää todisteina Anom-viestejä. William eli Ville Virtanen ja Blockfestin perustajan Kalle Kallonen kuljettivat huumekaupasta saatua rahaa Espanjaan, katsoi käräjäoikeus.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Blockfest-festivaalin perustajan Kalle Kallosen ja rap-artisti Williamin eli Ville Virtasen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen rahanpesusta.

Kallonen ja Virtanen ovat kumpikin vastaanottaneet 10 000 euroa käteisenä toiselta henkilöltä ja kuljettaneet rahat Espanjaan kolmannelle henkilölle luovutettavaksi vuonna 2021. Rahat olivat syyttäjän mukaan peräisin huumausainekaupasta.

Käräjäoikeuden mukaan vastaajien menettely kokonaisuudessaan viittaa rahan laittomaan alkuperään ja sen peittämis- ja häivyttämistarkoitukseen sekä rikoksen oikeudellisten seuraamusten välttämiseen.

Lisäksi käräjäoikeus katsoo, että toiminnalla on ollut keskeinen merkitys rikoshyödyn saattamiseksi Suomen rajojen ulkopuolelle sekä viranomaisten ulottumattomiin. Kallonen ja Virtanen ovat näin ollen mahdollistaneet muiden henkilöiden laajamittaista ja järjestäytynyttä rikollista toimintaa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Julkisuus ei lieventänyt tuomiota

Kallonen ja Virtanen ovat kiistäneet syytteet. He vaativat myös, että rangaistuksessa on otettava huomioon asian saama julkisuus sekä siitä seuranneet vaikutukset heidän elämäänsä.

Kallosen puolesta oikeusprosessi on rajoittanut hänen elämäänsä merkittävästi ja esimerkiksi estänyt liiketoiminnan harjoittamisen. Myös Virtasen puolesta on tuotu esille, että rikosepäilystä on seurannut muun muassa esiintymisten ja yhteistöiden peruuntumisia.

Käräjäoikeus katsoi, ettei ole perusteita ottaa huomioon asian saamaa julkisuutta lieventävänä seikkana.

Rangaistus määrättiin ehdollisena, koska vastaajia ei ole viimeisten kymmenen vuoden aikana rekisteröity rikoksesta eikä asiassa ole ilmennyt muita seikkoja, jotka edellyttäisivät ehdotonta rangaistusta.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet aiemmin

Asia tuli vireille Helsingin käräjäoikeudessa ensimmäisen kerran marraskuussa 2021. Tuolloin käräjäoikeus katsoi, ettei syyttäjän todisteiksi nimeämiä Anom-viestejä voi hyödyntää oikeudessa.

Syytteet hylättiin, koska käräjäoikeuden mukaan riittävää näyttöä ei ollut.

Syyttäjä valitti asiasta hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden ratkaisu kumotaan ja syyttäjälle myönnetään oikeus käyttää Anom-viestejä todisteena. Hovioikeus kumosi aiemman päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Virtanen haki korkeimmasta oikeudesta valituslupaa hovioikeuden ratkaisuihin, mutta valituslupaa ei myönnetty.

Korjaus 5.4. kello 14.58: Korjattu otsikon muotoilua. Otsikossa luki aiemmin virheellisesti, että Espanjaan vietiin 10 000 euroa. Käräjäoikeuden tuomion mukaan kumpikin vei Espanjaan 10 000 euroa käteistä, eli yhteensä 20 000 euroa.

Jaa.
Exit mobile version