Lauantaina osassa maata ukkostaa.
Tänään mitattiin alkavan kesän tähän mennessä kuumin lämpötila: Salossa Varsinais-Suomessa mittari näytti iltapäivällä Ilmatieteen laitoksen mukaan 28,8 astetta.
STT kertoo, että ukkos- ja sadekuuroja on tullut Kotka–Hämeenlinna–Rauma -linjan eteläpuolella monin paikoin.
Maasalamia on ollut ajankohtaan nähden paljon. Yleensä vastaavia päiviä on kesäkuun puolivälin ja elokuun alun välisenä aikana. Eniten ukkosta ja salamointia on ollut Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa sekä Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen eteläosissa.
Ensi viikolla hellettä
Koko Suomen sääkartta hohkaa punaisena ensi viikolla.
Etelän helleputki ei ota talttuakseen, pohjoisessa tulevan viikon lämpötila taas hyppii ylös alas.
– Alkuviikko on etelässä todella kuuma. Korkeapaine pysyy sinnikkäästi Suomen yllä, sanoo Ylen meteorologi Aleksi Lohtander.
Toukokuun lämpöennätystä hätyytellään.
Tämä tietää myös sitä, että maasto syttyy nyt koko maassa todella herkästi. Maastopaloja on ollut toukokuussa paljon ympäri Suomea.
– Laajamittaista sadealuetta ei ole tiedossa ensi viikolla oikeastaan mihinkään, toteaa Lohtander.
Maastopalovaroitus onkin edelleen voimassa koko maassa. Vaikka paikallisia sadekuuroja tulisikin, eivät sateet pelasta rutikuivaa maata maastopalon vaaralta.
Lauantaina ukkostaa ensi kertaa etelässäkin
Toukokuu on ollut varsin poutainen, mutta iltapäiväsateet tuovat ensi viikolla hetkellisiä helpotuksia.
Ukkosiakin on maan etelä- ja keskiosassa nähty, mutta eteläisimpään Suomeen ensimmäiset ukkoset ehtivät nyt viikonloppuna.
Kuurot voivat aiheuttaa hyvin runsaita paikallisia sateita ja taajamatulvia, varoittaa Lohtander.
Näillä näkymin ukkoset painottuvat etelän sisämaahan Kymenlaaksosta Varsinais-Suomeen.
Meri on vielä kylmä, minkä takia ukkoset ovat todennäköisempiä Hyvinkäällä verrattuna esimerkiksi Helsingin Hietaniemeen.
Ylen sääsivut löytyvät täältä.