Syyttäjä ei aloita esitutkintaa poliisin aseenkäytöstä Kärsämäellä. Poliisi ampui miestä uhkaavan tilanteen pysäyttämiseksi toukokuussa.
Syyttäjä on saanut valmiiksi esitutkintalain mukaisen selvityksen poliisin aseenkäytöstä Kärsämäellä viime toukokuussa. Selvityksen mukaan poliisin ei ole syytä epäillä syyllistyneen rikokseen.
Poliisi ampui uhkaavasti käyttäytynyttä miestä poliisitehtävän yhteydessä 16. toukokuuta. Ampuminen tapahtui Kärsämäellä sijaitsevan hotellin lähistössä.
Poliisi oli saanut tehtävän pysäyttää ja tarkistaa alueella oleva henkilöauto. Kun partio pääsi paikalle, auto oli osin ajotien ulkopuolelle pysähtyneenä.
Autossa oli kaksi henkilöä. He eivät tulleet ulos ajoneuvosta, vaan lukitsivat auton ovet.
Syyttäjän mukaan poliisi kävi sananvaihtoa kaksikon kanssa jonkin aikaa, ja päätyi sitten suihkuttamaan autoon OC-kaasua auton kattoikkunan kautta.
Hetken kuluttua kuljettajan paikalla istunut mies nousi autosta revolveri kädessään ja osoitti sillä poliiseja vuorotellen.
Poliisi otti aseen esiin ja käskytti miestä luopumaan aseesta. Mies ei syyttäjän mukaan noudattanut käskyä, minkä takia poliisi ampui häntä jalkaan.
Henkilölle annettiin paikalla ensiapua ja hänet toimitettiin pian sairaalahoitoon.
Syyttäjän tiedotteen mukaan tapauksen tutkinnassa selvisi, että miehen käytössä olleen revolverin rullassa oli patruunoita. Kahden patruunan nalleissa oli iskupiikin jäljet.
Syyttäjän mukaan poliisin aseenkäyttö oli tilanteessa oikeutettua. Kyse oli hätävarjelutilanteesta, sillä miehen hyökkäys oli yllättävä ja oikeudeton.
Syyttäjän mukaan poliisin toiminta oli oikeassa suhteessa tilanteen vaarallisuuteen nähden.
Myös OC-sumutteen käyttö oli syyttäjän mukaan perusteltua, sillä henkilöt olivat lukkiutuneet autoon ja tekivät lähtöä. Syyttäjän mukaan voimakeino oli tilanteessa lievin ja tarkoituksenmukaisin.
Poliisin ampumaa miestä epäillään kahdesta murhan yrityksestä. Syytteet on nostettu Oulun käräjäoikeudessa.