maanantai, 28 syyskuun

Etänä toimivat lääkäriyritykset ovat valmiita kirjoittamaan monenlaisia lääkereseptejä chat-viestinvaihdon perusteella.

Asia käy ilmi testissä, jossa Yle kokeili, millaisia reseptilääkkeitä pelkästään nettialustoilla toimivat lääkäriyritykset kirjoittavat tuntematta potilasta etukäteen.

Yle sai viestein reseptin muun muassa unettomuuden ja ahdistuksen hoitoon sekä lihasrelaksantteja ja antibiootit.

Reseptien saamiseen riitti lyhimmillään muutamien minuuttien viestittely lääkärin kanssa.

Reseptejä pyytäneillä toimituksen testihenkilöillä ei ollut aiempaa historiaa lääkäriyritysten asiakkaina. Todellista tarvetta lääkkeille ei myöskään ollut.

Lääkäriliiton johtaja Jukka Mattila sanoo jossain määrin yllättyneensä Ylen chat-viestittelyn perusteella saamista lääkeresepteistä.

– Ymmärrän, että joitain tiettyjä hoitoja on kohtuullisen helppo määrätä lyhyiden kontaktien perusteella, mutta osa näistä lääkkeistä on sellaisia, joita en olisi lähtenyt kirjoittamaan pelkkien viestien perusteella, Mattila sanoo.

Moni tunnettu, iso lääkäriyritys tarjoaa etäpalveluita perinteisten vastaanottojen ohella. Pelkästään netissä toimivien etälääkäripalveluiden kysyntä on kuitenkin lisääntynyt.

Niiden tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta terveydenhuollon palveluita tuottavia yrityksiä valvova Lupa- ja valvontavirasto vahvistaa, että ala kasvaa.

Ylen testi ei kerro täysin aukottomasti yritysten toimintatavoista, sillä pyysimme eri lääkkeitä eri yrityksiltä.

Mikään Ylen lähestymä etälääkäriyritys ei myöskään ole toiminut suoraan vastoin lääkkeiden määräämistä koskevaa ohjeistusta.

Testi kuitenkin osoittaa, että lääkkeitä voi saada verkossa odotettua helpommin.

Moni yritys kertoo selkeästi sivuillaan, mitä lääkkeitä he eivät voi määrätä pelkästään chatissa asioivalle.

Linjaukset perustuvat Lupa- ja valvontaviraston ohjeistukseen sekä Fimean listaan. Kielletyt lääkkeet ovat pääasiallisesti keskushermostoon vaikuttavia (PKV) lääkevalmisteita ja lääkkeitä, joita voi käyttää huumausaineena.

PKV-lääkkeet aiheuttavat riippuvuutta. Niitä käytetään ahdistuksen, unettomuuden ja kipujen hoitoon.

Yksikään Ylen testaamista yrityksistä ei pyynnöistä huolimatta kirjoittanut testihenkilöille reseptiä esimerkiksi voimakkaaseen kipulääkkeeseen Panacodiin.

Unilääkkeiden määräämiseen chatissa yritykset suhtautuivat sen sijaan vaihtelevasti.

Medilux rajasi ne kokonaan pois, Dokport ja Lääkäri.chat taas mainitsivat osan lääkkeistä, esimerkiksi voimakkaan Stella-unilääkkeen kiellettyjen listalla.

Lääkäri.chat taas kirjoitti testihenkilölle kahta eri lääkettä unettomuuden hoitoon, vaikka potilaana esiintynyt toimittaja ei ollut käyttänyt kumpaakaan niistä aiemmin.

Lääkäriliitto: Ei lääkkeitä chatissa ilman potilaan tuntemista

Lääkäriliiton Jukka Mattila sanoo, ettei määräisi lääkkeitä unihäiriöihin tai esimerkiksi ahdistukseen tutustumatta potilaaseen.

Mattilan mukaan Lääkäri.chatin uniongelmiin määräämät Doksepiini ja Dormix ovat sellaisia lääkkeitä, joiden käytön valvonta on haastavaa.

– Niihin tulee tottumusta. Niitä pitää varmistetusti pystyä käyttämään ohjeiden ja oikein valittujen tarpeiden mukaan.

Mattila sanoo myös, että kun Propralia on haettu sillä perusteella, että sitä on käytetty aiemmin ahdistukseen, potilas olisi pitänyt ohjata vastaanotolle.

Hänen mielestä myöskään migreenilääkettä ei pitäisi määrätä chatin kautta. Hänen mukaansa pitäisi varmistaa, että päänsärky on varmasti migreeniä.

Sama pätee Mattilan mielestä Sirdaludiin, joka vaatisi potilaan taustojen selvittämistä. Sirdalud on lihasrelaksantti.

Etälääkäripalveluita tarjoava Medilux määräsi testihenkilölle kyseistä lääkettä bruksismiin, mikä tarkoittaa hampaiden tahatonta yhteen puremista.

– Jos Omakannasta löytyy hyvä hoitosuhde ja hoitosuunnitelmat, ei tuon määrääminen ole iso virhe.

Omakanta on sosiaali- ja terveydenhuollon verkkopalvelu, josta lääkäri voi nähdä lääkereseptit noin kolme vuotta taaksepäin, jos asiakas on antanut pääsyn tietoihinsa.

Mattilan mielestä antibiootit virtsatietulehduksen hoitoon sopivat sen sijaan pelkästään viesteillä määrättäviksi.

Hänen mukaansa olisi silti tärkeää, että lääkäri ottaisi selvää potilaan oireista.

Virtsatietulehduksen oireet voivat Mattilan mukaan muistuttaa sukupuolitaudin oireita. Esimerkiksi klamydia voi aiheuttaa lapsettomuutta, jos sitä ei hoideta asianmukaisesti.

Epipen-allergiakynään ei Mattilan mukaan liity väärinkäytön riskiä, jos Omakannassa on merkintä aiemmasta lääkemääräyksestä.

Etälääkärifirmat vastaavat: Ei ongelmaa

Otimme testin jälkeen yhteyttä lääkkeet määränneisiin yrityksiin.

Etälääkäripalvelu Dokportin lääkäri Anna Sipilä ei hätkähdä reseptejä, joita Yle sai pelkän chatin kautta.

Dokport määräsi toimittajalle Epipen adrenaliinikynän pähkinäallergian hoitoon sekä antibiootteja virtsatietulehdukseen.

Sipilän mukaan lääkkeisiin ei liity väärinkäytön riskiä. Adrenaliinikynä on hänen mielestään kallis siihen nähden, että joku hankkisi reseptin huvikseen.

Virtsatietulehdusta Sipilä taas kuvailee naisten klassikkovaivaksi, joka sopii chatissa hoidettavaksi. Virtsatietulehdusepäilyn kohdalla Dokportin chatbotti tekee oirekyselyn, jonka lisäksi lääkäri kysyy alaselkäkivuista.

Sipilä kuitenkin myöntää, että sukupuolitaudeista ei automaattisesti kysytä chatissa.

Muita Ylen saamia lääkkeitä Sipilä kommentoi turvallisiksi, jos niitä kirjoittaa varovaisesti ja Omakanta-tiedot ovat käytettävissä.

Sipilä huomauttaa, että chat-vastaanotto on ollut olemassa siitä asti, kun sähköinen resepti tuli osaksi terveyspalveluita. Pienet klinikat eivät itse ole palvelua keksineet, hän sanoo.

– Nämä käytännöt ovat muovautuneet pikkuhiljaa vuosien varrella. Ensin ei tiedetty, mitä on turvallista kirjoittaa etänä ja mitä ei.

Propral-reseptin saimme Sirdaludin tavoin Mediluxilta.

Propral on beetasalpaaja, jota pyysimme ahdistukseen. Sitä saimme isohkon sadan tabletin pakkauksen.

Mediluxin toimitusjohtaja, lääkäri Sami Jarulainen myöntää, että Propralin kohdalla lääkärin tulisi soittaa potilaalle tarvittaessa, mikäli potilas kertoo chatissa ahdistuksestaan.

– Jos lääkäriltä olisi puuttunut reseptin uusimiseen tarvittavia tietoja, hän olisi soittanut potilaalle ja pyytänyt niitä, sanoo Jarulainen.

Hän ei pidä lääkärin toimintaa virheellisenä. Molemmat reseptit olivat sellaisia, joista potilaana esiintyneen toimittajan Omakannasta löytyy jälki.

Osaan muista yrityksistä saamistamme resepteistä Jarulainen suhtautuu varauksella.

Dormix-unilääkettä hän ei määräisi chatin kautta ollenkaan. Sama pätee migreenin hoidossa käytettäviin Sumatriptaaniin, koska lääke kuuluu Jarulaisen mukaan erikoissairaanhoidon piiriin.

Unilääkkeitä ja migreenilääkettä saimme Lääkäri.chatista, jossa lääkäripalvelua tuottaa yritys nimeltä Holcare.

Holcare kieltäytyi Ylen haastattelusta.

Etälääkäreiden mukaan chat sopii selviin tapauksiin

Mediluxin lääkärin Sami Jarulaisen mielestä chat sopii hyvin tilanteisiin, jotka pitää ratkaista nopeasti ja jotka eivät vaadi lähikäyntiä.

Selkeät tapaukset, kuten flunssa tai vatsatauti, kuormittaa Jarulaisen mukaan terveydenhuoltoa turhaan.

Dokportin lääkärin Anna Sipilä on samoilla linjoilla. Lisäksi Omakanta-palvelu helpottaa ihmisten arviointia etänä.

Palvelun osaksi on tulossa myös lääkityslista, josta näkee ajantasaisen yhteenvedon asiakkaan lääkityksistä. Uusi lista on lääkäreiden käytössä vasta alkuvuodesta.

Lääkäriliiton Jukka Mattila puolestaan varaisi chatin tilanteisiin, joissa potilas ja lääkäri tuntevat jo toisensa ja hoitosuhde on pitkäaikainen.

Mattilan mielestä on myös huolestuttavaa, jos chat-asiointi vie lääkärin vastaanottoa siihen suuntaan, että potilas saa, mitä haluaa, eikä sitä mitä tarvitsee.

– Lähtökohtaisesti on aina kysymys potilaan ja lääkärin välisestä luottamussuhteesta. Tohdin epäillä, voiko sellainen suhde syntyä viestien välityksellä.

Juttua varten on haastateltu myös LVV:n ylilääkäri Valpuri Taulasaloa sekä tiedonhallinnan suunnittelija Jari Muhosta.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella.

Share.
Exit mobile version