torstai, 9 toukokuun

Miehet luottavat julkisiin terveyspalveluihin enemmän kuin naiset. Asiantuntija uskoo sote-palveluihin liittyvän kriisipuheen vähentäneen luottamusta.

Tasan puolet suomalaisista luottaa saavansa riittävän hoidon julkisista terveyspalveluista, kertoo Ylen Taloustutkimuksella teettämä kysely.

Kyselyssä esitettiin väittämä ”Voin luottaa siihen, että saan tarvitsemani hoidon julkisesta terveydenhuollosta”. 50 prosenttia vastaajista on väitteen kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä.

Täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa on 38 prosenttia vastaajista. He siis eivät luota saavansa tarvitsemaansa hoitoa julkiselta puolelta.

11 prosenttia vastaajista ei ottanut väitteeseen kantaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen toteaa, että suomalaiset ovat asiassa jakautuneita.

– Aika iso joukko meillä on niitä, jotka ajattelevat, että eivät voi luottaa siihen, että julkinen terveydenhuoltojärjestelmä auttaa silloin kun hätä on, Tynkkynen toteaa.

Luottamus julkisiin on painunut viime vuosina

Tynkkysen mukaan myös muu tutkimusnäyttö osoittaa, että luottamus julkisiin terveyspalveluihin on laskenut viime vuosina. Tähän viittaavat esimerkiksi valtioneuvoston kanslian Kansalaispulssi-kyselyt sekä THL:n väestökyselyt.

Hänen mukaansa syitä on ainakin kolmenlaisia:

Osalla kokemukset julkisista terveyspalveluista ovat yksinkertaisesti sellaisia, että ne eivät herätä luottamusta.

Toisilla taas voi olla julkisista terveyspalveluista hyvin vähän kokemusta, mutta negatiivinen mielikuva. Esimerkiksi työssä käyvät ovat usein yksityisen työterveyshuollon piirissä ja kosketus julkisiin palveluihin voi olla vähäinen.

Kolmas selitys liittyy Tynkkysen mukaan julkisista palveluista viime vuosina käytyyn keskusteluun.

– Kyllähän se keskustelu on ollut hyvin kriisipainotteista ja jopa katastrofihakuista. Se ei ole omiaan lisäämään luottamusta. Samaan aikaan tiedämme, että iso osa meidän palvelujärjestelmästämme toimii ihan hyvin, Tynkkynen sanoo.

Kyselyn tiedonkeruu toteutettiin 22.–23. huhtikuuta, eli noin viikko hallituksen kehysriihen jälkeen.

Miehet luottavaisempia kuin naiset

Miehet luottavat kyselyn perusteella julkisiin terveyspalveluihin naisia enemmän. Miehistä 58 prosenttia oli väitteen kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä, kun naisista vastaava osuus oli 43 prosenttia.

THL:n johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen toteaa, ettei osaa antaa suoraa selitystä sukupuolten väliselle luottamuserolle.

– Naiset joka tapauksessa käyttävät jonkin verran enemmän terveyspalveluita ja heillä on niistä miehiä enemmän kokemusta.

Myös asuinpaikka näyttää vaikuttavan julkisia terveyspalveluita kohtaan koettuun luottamukseen. Helsinki-Uudenmaan alueella luottamus on jonkin verran vähäisempää kuin muualla Suomessa.

– Isoissa kaupungeissa on laajemmat mahdollisuudet käyttää myös muita palveluja. Myös palvelujärjestelmän toiminnassa on eroja. Voi olla, että pääkaupunkiseudulla koetaan laajemmin että palveluita ei saa siinä määrin, kuin niitä tarvittaisiin, Tynkkynen sanoo.

Ikäluokista epäluottamusta ilmaisevat eniten keski-ikäiset vastaajat. Erot ryhmien välillä ovat kuitenkin vain suuntaa antavia.

Asiantuntija: Luottamus on järjestelmän ehto

THL:n Liina-Kaisa Tynkkysen mukaan yksityisten sairauskuluvakuutusten lisääntymisen voi nähdä epäluottamuslauseena julkiselle järjestelmälle, samoin työterveyshuollon kautta tuotettujen terveyspalveluiden yleistymisen 1990-luvulta lähtien.

– Se on osittain signaloinut, että työantajatkaan eivät luota että näitä (julkisia) palveluita saa niin hyvin, kuin tarve olisi.

Tynkkynen ajattelee, että eri kansanosien laaja luottamus julkiseen järjestelmään on edellytys koko järjestelmän oikeutukselle.

– Se on tavallaan liima, joka pitää meidän julkisen järjestelmän kasassa. Jos luottamus lähtee laajasti rapautumaan, se voi johtaa järjestelmän olemassaolon kyseenalaistamiseen. Mutta ehkäpä olemme siitä vielä aika kaukana.

Jaa.
Exit mobile version