Kuusivuotias poika makaa järkyttyneenä ja kivuissaan vuoteessa. Hänen sukupuolielimensä on juuri silvottu.
– Se vaikuttaa edelleen vointiini, sanoo Ali El Fellah.
– Sillä hetkellä opin, että kehoni on muita varten eikä minulla ole siihen määräämisoikeutta.
Silpominen oli ensimmäinen ratkaiseva asia, joka laukaisi nyt 25-vuotiaan El Fellahin vuosikausia kestäneen syömishäiriön.
Hän haluaa tavata opinahjollaan Meilahden yliopistokampuksella Helsingissä.
– Syömishäiriööni liittyi paljon häpeää ja ihmissuhteista vetäytymistä, hän sanoo.
– Koska minun oli vaikea tavata ihmisiä, oli myös kampuksella oleminen vaikeaa vuosien ajan, joten juttu olisi hyvä tehdä täällä juuri tästä syystä.
El Fellah valmistuu kesällä psykologiksi. Rauhallinen ja sympaattinen mies vaikuttaa paljon ikäistään kypsemmältä. Elämä on koulinut. Usein syömishäiriö alkaa hiljakseen ja syitä voi olla monia. Niin se meni Alinkin kohdalla.
– Jo alakouluaikoina koin olevani jotenkin liian iso, minulla oli vähän pyöreyttä ja siitä minua kiusattiin. Lapsuuteni oli turvaton ja aloin turvautua ruokaan, koska se oli minulle ainut lohtu.
Lapsia oli viisi, vanhemmat vähän hukassa, oli riitaa ja väkivaltaa.
Silpominen laukaisi syömishäiriön
Vaikka toisin voisi luulla, syömishäiriössä ei ole kyse yksin syömisestä. Syömisen oireilu on ratkaisu esimerkiksi turvattomuuteen, mielen kuormitukseen tai muuhun pahaan oloon, jonka käsittelyyn ei löydy hyvinvointia tukevia keinoja.
– Silpomisesta puhutaan ympärileikkauksena ja se tehtiin minulle uskonnollisista syistä, kertoo El Fellah.
– Se oli hyvin traumaattinen kokemus.
Suomessa syntyneen ja kasvaneen El Fellahin isä on marokkolainen ja äiti suomalainen. Poikien ympärileikkaus on normaali käytäntö islamilaisissa maissa.
– Itse puhuisin siitä silpomisena, koska mielestäni se on väkivaltaa.
Riitojen ja pahoinpitelyjen jälkeen lapsuudenkodissa tarjottiin lohdukkeeksi herkkuruokia ja makeisia.
– Ehkä koin, että nämä herkut ovat nyt lohdun ja sovinnon merkkejä ja että voin turvautua niihin jatkossakin.
Syömishäiriöön sairastuminen on aina monen asian summa. Erilaiset biologiset, geneettiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät voivat altistaa syömishäiriölle.
Syömishäiriöitä voi myös olla vaikea karsinoida yhden selkeän otsikon alle. On tyypillistä, että oireilu muuttaa sairastamisen aikana muotoaan.
– Oma syömishäiriöni alkoi ahmimisella, kertoo El Fellah.
– Myöhemmin tuli syömisen rajoittamista, yritin syödä pakonomaisen terveellisesti ja kasvattaa lihaksiani. Oli myös pitkä bulimiakausi, jolloin ahmin ja oksensin.
Syömishäiriö ei katso ikää eikä kokoa
Mielikuva laihasta anorektikosta kaikkein tyypillisimpänä syömishäiriöstä kärsivänä on väärä. Syömishäiriöön sairastunut on todennäköisemmin lihava kuin laiha.
Syömishäiriöitä on erilaisia ja niitä esiintyy kaikenlaisilla ihmisillä, ikään, sukupuoleen ja kehon kokoon katsomatta.
Kotona kukaan ei tiennyt Alin syömishäiriöstä. Hän ei ruokaillut muiden ihmisten seurassa, koska häpesi syömistä. Hän liikkui aktiivisesti eikä hänen painossaan missään vaiheessa näkynyt kovin suuria muutoksia.
Elämässä oli paljon syömiseen liittyvää salailua.
– Sehän liittyy syömishäiriön luonteeseenkin, sanoo El Fellah.
– Ei saa näyttää päällepäin että on vaikea suhde ruokaan tai omaan itseensä.
Syömishäiriöön sairastutaan yleisemmin nuorina ja nuorina aikuisina. Uusimman tutkimustiedon mukaan suomalaisista nuorista 10,5 % on sairastanut syömishäiriötä varhaisaikuisuuteen mennessä.
Sairastua voi myös nuoruusiän jälkeen.
Tutkimustietoa aikuis- ja keski-ikäisten syömishäiriöistä on vähemmän kuin nuorista. Joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi keski-ikäisistä naisista melkein 10 % sairastaisi syömishäiriötä.
– Syömishäiriöt voivat koskettaa ihan kaikkia, El Fellah korostaa.
– Eri-ikäisiä, eri sukupuolia, eri etnisistä taustoista tulevia ja myös ammattilaisia ja asiantuntijoita. Meistä kukaan ei ole immuuni.
Myös El Fellahilla kesti pitkään tunnistaa se, että hän sairasti syömishäiriötä.
– Jotenkin sitä sokaistuu sille omalle tilanteelleen.
Parantumisessa ei ole ohituskaistoja
Syömishäiriö on vakava sairaus, mutta siitä voi parantua.
El Fellah lähti hakemaan apua Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön kautta.
– Mutta oli hyvin vaikea lähteä sille polulle. Parantumisen tie on ollut hyvin kuoppainen ja hidas, työläs ja pelottava ja sitä se monella syömishäiriöstä kärsivällä on. Ei ole mitään ihmeparantumisia tai nopeita ratkaisuja, hän sanoo.
Häntä itseään auttoi se, että asiasta puhui ammattilaisille ja läheisille. Alille läheisin luotettu on aina ollut isosisko. Syömishäiriöstä puhuminen vei paljon pois häpeää asian ympäriltä.
Nyt hänen ruokasuhteensa on paljon sallivampi, eikä hän enää laskea kaloreita.
– Kokeilen uusia reseptejä ja yritän nauttia kaikesta mitä ruoka on. Nykyään syöminen liittyy minulla sosiaaliseen kanssakäymiseen.
El Fellahin suhde ruokaan ei kuitenkaan vieläkään ole täysin ongelmaton. Hän joutuu edelleen olemaan tarkkana siinä, ettei erilaisissa stressitilanteissa lähde taas rajoittamaan tai kontrolloimaan syömistään.
Visuaalinen maailma pistää kehonkuvan lujille
Nyt Ali El Fellah yrittää auttaa muita. Psykologian opintojensa ohella hän on jo tehnyt töitä kouluissa. Hän tekee yhteistyötä myös Syömishäiriöliiton kanssa. Liiton kautta hän on ollut mukana vertaistukiryhmissä ja antanut kokemuspuheenvuoroja.
– Elämme aika visuaalisessa maailmassa ja se, mitä me näemme ihmisessä on pääasiassa se keho ja se ulkonäkö, El Fellah pohtii.
– Emme välttämättä ehdi sen kaiken muun äärelle mitä ihmiset ovat. Keholle ja ulkonäkökeskeisyydelle voi tällaisessa maailmassa helposti tulla vähän liian suuri painoarvo. Pitäisi muistaa, että on niin paljon muita asioita, joita keho antaa ja mahdollistaa meille.
Syömishäiriöliiton tukipuhelin 02 251 9207
