Asiantuntijat olivat yllättyneitä muun muassa siitä, miten Suomen vaalitulos poikkesi muista Euroopan maista.
Jyväskylän yliopistossa demokratiaa ja parlamentarismia tutkinut yliopisto-opettaja Hanna-Mari Kivistö ja informaatiovaikuttamista tutkinut Dominic Saari yllättyivät Suomen eurovaalituloksesta.
– Eniten yllätti perussuomalaisten surkea tulos ja ehkä myös se, että miten Suomen poliittinen kenttä arvomaailmaltaan poikkesi eurooppalaisista tuloksista, Saari sanoo.
Kaikki yllättänyt Li Anderssonin (vas.) historiallinen suosio kertoo Kivistön mukaan politiikan blokkiutumisesta.
– Puna-vihreä blokki on näkynyt myös eduskuntavaaleissa ja presidentinvaaleissa. SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton äänestäjät liikkuvat näiden puolueiden välillä ja äänestävät sitä kärkiehdokasta, mikä sieltä nousee.
Euroopassa oikeistopuolueiden suosio nousi jonkun verran, mutta lopulta jäätiin kauas ennustetusta äänivyörystä. Tämän jälkeen EU:n kabineteissa varmasti käydään keskustelua siitä, millaisia yhteistyökuvioita tullaan lähivuosina näkemään.
– Äärioikeistohan varoitteli, että tulee aivan valtava jytky ja suuri äärioikeistovoima, mutta tällä hetkellä äärioikeiston välit Euroopassa ovat ihan kaoottisen rikki.
Kivistö uskoo, että politiikan ulkopuolelta mepeiksi nousseiden Mika Aaltolan (kok.) ja Pekka Toverin (kok.) suosio kertoo siitä, että turvallisuus ja kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne on ollut äänestäjien mielessä.
Yhteistyökyky säilyy
Euroopan parlamentin yhteistyökyky näyttää Saaren mielestä vielä suhteellisen hyvältä.
– Tilanne ei ole välttämättä niin uhkaava, kuin luultiin. Todennäköisesti tämä sama koalitio tulee säilymään ja Ukrainan suhteen tullaan tekemään aika lailla samoja päätöksiä, siitäkin huolimatta, että Ukrainan tuen vastustajien määrä on kasvanut.
Kivistön mukaan tulevaisuus näyttää Suomen ja Suomelle tärkeiden vientimarkkinoiden näkökulmasta varsin hyvältä.
– Eurooppa-myönteiset voimat on edelleenkin enemmistössä ja että laitaoikeiston nousu jäi melko maltilliseksi. En olisi kovin huolestunut tästä tilanteesta. Markkinat todennäköisesti toimivat vaalin jälkeenkin.