Sauhuttelussa EU-maiden välillä suuria eroja: ääripäissä Bulgaria ja Ruotsi.
Viikko sitten Britannia otti käyttöön kovat aseet tupakoinnin vähentämiseksi. Tuleva laki kieltää tupakan myymisen kaikille vuonna 2009 tai sen jälkeen syntyneille, loppuiäksi.
Viimeisenä silauksena kuningas Charles hyväksyi lain muutama päivä sitten.
Intian valtameren pieni saarivaltio Malediivit ehti ensimmäisenä maana saattaa voimaan saman lain, mutta Britannian päätös sai paljon enemmän näkyvyyttä.
Eurooppa on kuitenkin savuttomuudessa globaali alisuorittaja.
– Kurssia on muutettava nyt. Meidän on suojeltava nuoria nikotiiniriippuvuudelta, estettävä teollisuutta haittaamasta terveyspolitiikkaa ja luotava sääntöjä, jotka estävät elämän kestävän riesan, Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan alueen johtaja Hans Henri P. Kluge sanoi helmikuussa.
EU:n alueella arviolta lähes 700 000 ihmistä kuolee vuosittain ennenaikaisesti tupakan käytöstä aiheutuviin sairauksiin.
– Se on lähellä Helsingin asukasluvun määrää, erityisasiantuntija Hanna Ollila THL:stä sanoo.
Vaihtelut EU-maiden sisällä ovat suuria. Bulgariassa 36 prosenttia yli 15-vuotiaista sauhuttelee, Ruotsissa vain 6 prosenttia. Islanti panee tästäkin paremmaksi: 5 prosenttia.
Kahta raidetta edetään myös tupakan vastaisessa työssä. Pohjoismaissa, Britanniassa ja Irlannissa on tehty työtä pitkäjänteisesti, Välimeren maissa ja Itä-Euroopassa suhtautuminen on lepsumpaa.
– Hinta on myös tärkeä tekijä. Monessa Euroopan maassa tupakan hinta on itse asiassa muuttunut tuloihin nähden edullisemmaksi, Ollila kertoo.
Euroopan huonon kehityksen taustalla on osin myös EU:n oman tupakkalainsäädännön vanhentuminen. Tupakointia säätelevät direktiivit ovat vuosien takaa eivätkä ole pysyneet maailman menossa mukana.
– Kun osa maista tekee ainoastaan direktiivien vaatimat minimitoimet ja osa tavoitteellisempaa kansallista politiikkaa, kuilu maiden välillä on päässyt kasvamaan, Ollila sanoo
Irlanti ja Latvia nostivat ikärajaa
Ollila toivoo, että Britannian historiallinen päätös toimisi esimerkkinä muille maille. Tupakkatuotteiden haittojen kontrolloimisen sijaan maassa tähdätään tupakkaepidemian lopettamiseen.
– Varmasti moni maa nyt seuraa hyvin tarkkaan, miten toimeenpano Britanniassa lähtee käyntiin. Ehkä muutaman vuoden päästä nähdään, uskaltavatko seuraavat maat lähteä käyttämään samantyyppistä keinoa, Ollila sanoo.
Pieniä liikahduksia on jo näkyvissä. Irlannissa ja Latviassa nostettiin tupakan myynnin ikärajaa. Hollannissa on äskettäin esitetty samaa.
Huonojakin merkkejä on. 13-15-vuotiaat tytöt käyttävät nikotiinituotteita Euroopassa enemmän kuin samanikäiset muualla.
Ollilan mukaan tupakkateollisuus tavoittelee uusia asiakkaita ja haluaa arkipäiväistää tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöä.
– Uusien nikotiinituotteiden sääntely on ollut hidasta ja niitä on päässyt myyntiin varsin vapaasti. Muotoilulla, makuaineilla ja helppokäyttöisyydellä tuotteista on tehty houkuttelevia. Siten pystytään tavoittamaan suurempia kohderyhmiä, myös tyttöjä ja naisia, Ollila sanoo.
Nuorten vapettaminen eli sähkötupakointi ja nikotiinipussien käyttö huolettavat Ollilaa. Sähkösavukkeiden käytön tiedetään lisäävän riskiä tupakoinnin aloittamiseen myöhemmällä iällä.
Sauhuttelua näkee entistä enemmän myös viihdemediassa: tupakka roikkuu somevaikuttajien suupielissä, savuketta poltetaan elokuvissa sisätiloissa ja muotiviikoillakin tupakoidaan. Ollilan mukaan tällainen kuvasto vaikuttaa nuoriin voimakkaasti.
Savu tunkee viihteestä kaikkien silmille. Amerikkalainen tupakointia vastustava Truth Initiative -järjestö katsoi tämänvuotisen Oscar-gaalan parhaan elokuvan palkintoehdokkaat.
Niitä oli kymmenen, kahdeksassa niistä tupakoitiin.



