Kaikki tietävät, että liikunta on monella tavalla terveellistä ja hyödyllistä: se vahvistaa fyysistä toimintakykyä, pidentää elinikää, parantaa unta, oppimista ja niin edelleen.
Mutta:
– Harvalla päällimmäinen syy lähteä lenkille tai pelaamaan jalkapalloa on ajatus siitä, että näin elän viisi vuotta kauemmin, sanoo liikuntapsykologian tutkija Noora Ronkainen.
Todennäköisesti intohimoiset liikkujat harrastavat lajiaan, koska se on heistä mukavaa ja innostavaa, siis itsessään arvokasta.
– Moni etenkin pitkään liikuntaa harrastanut löytää siitä itsearvoisesti tärkeitä ulottuvuuksia, kuten itsensä tutkiskelun tai meditaation. Liikunta voi olla tärkeä projekti, joka antaa jokapäiväiseen elämään suuntaa.
Liikunnan merkityksellisyyden tutkiminen on ollut Ronkaisen tutkijan uran keskiössä. Tällä hetkellä hän toimii liikuntapsykologian professorina Bernin yliopistossa Sveitsissä.
Mutta mistä johtuu, että osa kokee liikunnan parissa iloa ja merkityksellisyyttä, kun osalle se tuntuu vain vastenmieliseltä ponnistelulta?
Kuuntele Areenasta Tiedeykkönen-podcastin jakso liikunnan vetovoimasta ja koululiikuntakokemuksista.
Liikunnan ilo kestää paremmin kuin kuntokuurit
Liikuntaintoon tai sen puutteeseen vaikuttavat monet tekijät, muun muassa geenit ja tunnekokemukset.
Yksi tärkeä vedenjakaja on, kokeeko liikunnan itsessään merkityksellisenä vai tavoitteleeko sillä välineellisiä hyötyjä, kuten terveyttä, ulkonäköä tai muiden hyväksyntää.
Ronkainen sanoo, että kulttuuriimme on iskostunut paljon välineellisiä ajatuksia liikunnasta. Somessa tai naistenlehdissä voi törmätä ohjeisiin, mikä on minimiaika, joka täytyy treenata päästäkseen eroon liikakiloista tai kuinka ”vielä ehtii kesäkuntoon”.
Näissä tarinoissa liikunta on pakollinen paha muiden tavoitteiden saavuttamiseksi eikä asia, jota kukaan haluaisi tehdä sen itsensä takia.
– Tällaiset kulttuuriset tarinat, joita näemme päivittäisessä elämässä, eivät välttämättä auta meitä löytämään positiivista pitkäaikaista liikuntasuhdetta, Ronkainen sanoo.
Motivaatiopsykologiassa puhutaan sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta.
On ihan tavallista, että teemme asioita myös ulkoisista syistä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että sisäinen motivaatio on kestävämpää: jos vaikkapa kuntokuurista startannut liikunnallisuus muuttuu ajan myötä itsessään nautinnolliseksi, on paljon todennäköisempää, että harrastus jatkuu.
Liikunta voi olla tutkimusmatka itseen tai kiehtovan lajin syövereihin
Mistä kaikesta liikunnan ilo tai merkityksellisyys voi sitten kummuta?
Vaikka mistä! Yhdelle kyse on itsensä haastamisesta ja kehittämisestä, toiselle yhteisöllisyydestä ja kolmannelle yhteydestä luontoon.
Ronkainen nostaa esiin norjalaisen liikunnan filosofi Gunnar Breivikin ajatukset, joiden mukaan liikunta on ihmiselle tapa tutkia maailmaa ja omia mahdollisuuksiaan siinä. Se on ikään kuin leikkiä, jonka voi ottaa myös hyvin tosissaan.
Etenkin yksilölajeissa liikkuja haastaa itseään ja ottaa selvää, kykeneekö saavuttamaan jonkin tavoitteen, kuten juoksemaan puolimaratonin tai vaikka viisi kilometriä.
Pelien ja kamppailulajien parissa voi tutkia, millaista on olla vastakkain toisten ihmisten, usein omien ystävien, kanssa.
Joukkuelajeissa taas tutkitaan, millaista on olla osa laumaa ja kuinka itse toimii yhteistyössä muiden kanssa yhteisen tavoitteen eteen.
Luonto herkistää pohtimaan elämän suuria kysymyksiä
Yksi yllättävä liikunnan merkityksellisyyttä selittävä ilmiö on henkiset kokemukset liikunnan parissa.
Ennen liikuntatieteilijäksi ryhtymistään Ronkainen opiskeli teologiaa ja häntä kiinnosti, mitä on nykyihmisen henkisyys.
– Moni ei enää yhdistä sitä suoraan uskontoon tai esimerkiksi käy kirkossa. Henkisyys ei kuitenkaan välttämättä ole kadonnut ihmisten elämästä, vaan se voi ilmetä eri tavoin.
Esimerkiksi kestävyysjuoksuun voi liittyä meditatiivisia kokemuksia.
– Juokseminen on aika monotonista. Se on riittävän haastavaa, että sitä täytyy pitää yllä, mutta tarpeeksi tylsää, että mielellä on mahdollisuus päästä meditatiiviseen tilaan.
Ronkainen nostaa esiin myös hiihdon, pyöräilyn ja muun luonnossa tapahtuvan liikunnan otollisina alustoina henkisyyden kokemuksille. Luonnossa ollessa moni herkistyy pohtimaan olemassaoloa ja elämän tarkoitusta.
– Itselleni eksistentiaalista pohdintaa herättää erityisesti se, kun käyn vaeltamassa vuorilla täällä Sveitsissä. Silloin näkee kauas ja tajuaa miten pikkuinen ihminen lopulta on siellä kaiken keskellä.
Luonnossa voi myös havaita, ettei se ole ihmisen hallittavissa.
– Huono sää voi yllättää, ja päädyt vaikka kaatosateeseen. Voi huomata, että luonto ei taivu ihmisen tahtoon, vaan joskus mäki on liian iso ja et yksinkertaisesti jaksa juosta sitä ylös. Silloin voi kokea oman rajallisuutensa ja sen, miten luonto on isompi kuin mitä voimme käsittää tai hallita, Ronkainen kuvaa urheilijoiden haastatteluissa esiin nousseita kokemuksia.
Loputon nälkä oppia uutta koukuttaa
Liikunnan imua ja palkitsevuutta selittää myös termi käsityöläisyys. Sen teki tunnetuksi yhdysvaltalainen sosiologi Richard Sennet kirjassaan The Craftsman (2008).
Sennetin mukaan ihmisillä on luontainen halu tehdä hyvää jälkeä ja hioa osaamistaan – ihan vain tekemisen itsensä vuoksi. Tämä halu voi liittyä ammattitaitoon, mutta myös liikuntaharrastukseen.
Silloin liikkuja oppii harjoittelun kautta oivaltamaan taitoaan jatkuvasti paremmin. Se voi olla hyvin koukuttavaa.
– Kun lukee menestyksekkäiden urheilijoiden elämäkertoja, niissä toistuu usein kuvaus siitä, miten he ovat jääneet vielä virallisten harjoitusten jälkeen yksin pomputtelemaan palloa tai hiomaan jotain täydellistä suoritusta, Ronkainen sanoo.
Käsityöläisyys ei kuitenkaan ole vain niille, joista tulee objektiivisesti erittäin hyviä lajissaan.
– Jokainen meistä pystyy omasta lähtötasosta riippumatta uppoutumaan itsensä ja omien taitojensa kehittämiseen.
Muokkaus 7.8.2026 klo 12:31: Vaihdettu jutun pääkuvituksen tilalle video.
