keskiviikko, 8 toukokuun

Yle ei tavoittanut pormestari Juhana Vartiaista kommentoimaan väitettä.

Helsingin areena eli entinen Hartwall-areena on ollut tyhjillään yli kaksi vuotta. Kuva on otettu tammikuussa. Kuva: Matti Myller / Yle

Helsingin johtavat poliitikot valmistelevat Ilmalan hallin eli Helsingin areenan pakkolunastusprosessin aloittamista, uutisoi Helsingin Sanomat.

Poliitikot kokoontuvat torstaiaamuna ylimääräiseen kaupunginhallituksen kokoukseen käsittelemään hallin tilannetta.

HS:n tietojen mukaan kokouksessa on määrä käynnistää hallin ostoprosessi. Lehden mukaan kyseessä on ennen pakkolunastusta tapahtuva toimenpide, jossa kaupunki esittää hallin venäläisomistajille haluavansa itse ostaa hallin.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan kaupunki ei havittele pysyvästi hallin omistajuutta vaan ostaminen olisi keino saada halli taas käyttöön ja tämän jälkeen uusille omistajille.

Yle ei tavoittanut Helsingin pormestari Juhana Vartiaista tai apulaispormestareita kommentoimaan asiaa.

Yhtiökokouksessa asiasta ei ollut tarkkaa tietoa

Toisen areenan pääomistajan, liikemies Gennadi Timtšenkon asiainhoitaja Kai Paananen kommentoi Ylelle viime viikolla, että kauppa etenisi jo virkateitse. Hän tai pormestari Juhana Vartiainen eivät kuitenkaan aiemmin tarkentaneet, mitä sanalla tarkoitetaan.

Myös HS:n tietojen mukaan hallin pakotelistatuilla venäläisomistajilla on edelleen käynnissä myyntineuvottelut suomalaisen ostajatahon kanssa.

EU:n joulukuun pakotepaketin uskottiin viimein tuovan vauhtia hallin myyntiin sen mahdollistamien vapaaehtoisen kaupan tai pakkolunastusprosessin kautta, mutta sekään ei ole johtanut omistajan vaihdokseen.

Aiemmin kaupantekopäiväksi uutisoitiin helmikuun 28. päivä, mutta kauppoja ei syntynytkään. Jos vapaaehtoista kauppaa ei synny, on edessä pakkolunastusprosessi.

Tänään keskiviikkona järjestettiin Helsinki Halli Oy:n yhtiökokous, jota Yle oli seuraamassa. Tilaisuudessa keskusteltiin myös venäläisten oligarkkien mahdollisista areenakaupoista.

– Osapuolet ovat lähellä toisiaan, mutta tarkkaa tietoa siitä, onko olemassa yksimielisyys kaupasta ja kaikki muut edellytykset sen toteutumiselle, ei selkeästi sanottu, yhtiökokouksessa mukana ollut pienosakas Jarmo Hyökyvaara kertoi Ylelle.

Jaa.
Exit mobile version