tiistai, 7 toukokuun

Ateria- ja puhtauspalveluita kunnalle tuottava Compass Group ei ole enää valmis purkamaan sopimusta, joten valtuusto pisti viranhaltijat valmistelemaan sopimuksen uudelleen.

Janakkalan kaikki 33 kunnanvaltuutettua päättivät maanantain kokouksessa, että ateria- ja puhtauspalvelusopimuksen päättäminen Compass Groupin kanssa palautetaan takaisin valmisteluun.

Valtuutetut päättivät palautuksesta yksimielisesti kunnanhallituksen 19. helmikuuta tekemän esityksen vastaisesti.

– Neuvottelumandaattia sopimuksen irtisanomiseksi ei valtuusto tässä vaiheessa vielä viranhaltijoille antanut, joten näkisin, että kaikki vaihtoehdot ovat edelleen mukana, kertoo Janakkalan kunnanjohtaja Reijo Siltala.

Syy nyt tapahtuneelle täyskäännökselle oli se, että ateriapalveluiden tuottaja Compass Group ei ole enää valmis purkamaan kunnan kanssa voimassa olevaa sopimusta.

Vielä tammikuussa Compass Group ja Janakkala olivat yhtä mieltä siitä, että sopimus puretaan. Epäluottamus Compass Groupin toimintaan tiivistyi vuoden alussa paistovirheen vuoksi vetisenä tarjoiltuun makaronilaatikkoon. Yhtiö pyysi virhettä julkisesti anteeksi.

Ateriapalveluiden taso herätti Janakkalassa nurinaa jo viime vuoden keväällä, jolloin ongelmana oli jauhelihakastike.

Kunnanjohtaja Siltalan mukaan vaihtoehtoja ovat nyt muun muassa yhteistyön jatkaminen nykyisen toimijan kanssa, lisäselvitykset, sopimuksen irtisanominen ja sen seuraukset sekä sopimuksen päivittäminen.

– Keskusteluja on käyty koko ajan teknisen toimen ja Compass Groupin kanssa tiiviisti sopimuksen mukaisesti, viime vuoden kilpailutuksen tuloksesta alkaen. Nyt yhtiön uusi näkemys ja valtuuston päätös on tärkeää huomioida, Siltala sanoo.

Kunnan ja Compass Groupin välisen sopimuksen uudelleen valmistelussa selvitetään sopimuksen päättämisen tai jatkamisen edellytyksiä. Asiaa käsitellään uudelleen valtuuston seuraavassa kokouksessa.

Compass Groupin ja Janakkalan kunnan edustajien kokouksessa 24.1.2024 päädyttiin yhteisymmärrykseen siitä, että palvelusopimuksen päättäminen ja Janakkalan kunnan ateria- ja puhtauspalveluiden uudelleenjärjestely on konkreettinen vaihtoehto.

Jaa.
Exit mobile version