perjantai, 10 toukokuun

Tutkija Markku Jokisipilän mukaan ampumavälikohtauksen tuoma julkisuus on erityisen kiusallinen perussuomalaisille, jonka keskeinen poliittinen teema on sisäinen turvallisuus.

On äärimmäisen harvinaista, että suomalainen kansanedustaja joutuu pidätetyksi tai epäillyksi ampuma-aserikoksesta, kommentoi Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Kansanedustaja Timo Vornanen (ps.) on pidätettynä henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta, kertoo poliisi. Poliisi ei nimeä Vornasta, vaan puhuu 54-vuotiaasta miehestä. Poliisin kertomat tiedot kuitenkin täsmäävät Vornaseen ja tapauksesta aiemmin tiedettyihin yksityiskohtiin.

Vornanen on ollut osallisena torstain ja perjantain välisenä yönä Helsingissä tapahtuneessa välikohtauksessa, johon liittyy ampuma-ase. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut. Tapausta tutkitaan törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.

Samankaltaisista tapauksista lähihistoriasta Jokisipilä muistaa vain entisen kansanedustaja Tony Halmeen (ps.) saamat rikostuomiot, jolloin kyseessä oli myös ampuma-aserikos. Voiko tilanteita verrata?

– Voi siinä mielessä, että miten perussuomalaiset, kun on vielä samasta puolueestakin kysymys, silloin reagoivat.

Kesällä 2003 Halmeen kotona tapahtunut ampumavälikohtaus ei johtanut kansanedustajan erottamiseen eduskunnasta. Jokisipilä näkee Vornasen tapauksen vakavampana.

– Totta kai aina, kun ampuma-aserikoksista puhutaan, se on erittäin vakava asia. Mutta tässä oli oltu Helsingin keskustassa ase mukana ja sitä asetta on käytetty. Ja sitten vielä oman lisämuuttujansa tähän tilanteeseen tuo se, että kyseessä on poliisitaustainen kansanedustaja. Uskon, että puolueen taholta on seurauksia varmasti tulossa.

Mainehaittaa puolueelle

Jokisipilän mukaan välikohtauksen tuoma julkisuus on mille tahansa puolueelle kiusallinen, mutta erityisen hankala se on juuri perussuomalaisille, sillä heidän keskeinen poliittinen teemansa on koko puolueen olemassaolon ajan ollut sisäinen turvallisuus ja sen heikkeneminen.

– He ovat pitäneet esimerkiksi poliisin määrärahojen lisäämistä ja katuturvallisuuden parantamista keskeisinä poliittisina teemoinaan. Nyt, kun heidän oma kansanedustajansa on tällaisessa mukana, se näyttää puolueen kannalta erittäin heikolta.

Huomionarvoista on myös, että puolueella on hallussa sisäministerin salkku.

– Kyllä se, että puolueen oma kansanedustaja on tällaisissa otsikoissa, on melkoinen maine- ja uskottavuushaitta puolueelle.

Siihen, voiko Vornanen jatkaa kansanedustajan tehtävässään, ei Jokisipilä ota kantaa; siitä päättää eduskunta. Mutta hän nostaa esiin, miten harvinaista edustajan toimen päättyminen olisi.

– Tätä pykälää ei ole kertaakaan sovellettu sinä aikana, kun perustuslaki on ollut voimassa, eli noin 24 vuoden aikana.

Pykälän mukaan, jos kaksi kolmasosaa kansanedustajista äänestää erottamisen puolesta, edustaja ei enää nauti eduskunnan luottamusta eikä voi jatkaa toimessaan.

Jokisipilä muistuttaa, että tilanteen selvitystyö on vielä alkutekijöissään eikä lopullista arviota voi tehdä ilman lisätietoja.

– Tietysti aina, kun tällaisista asioista puhutaan, pitää muistaa, että on kyse rikosepäilyistä. Ja myös epäilyllä on oma oikeusturvansa.

Jaa.
Exit mobile version