keskiviikko, 8 toukokuun

Pääsiäinen alkaa lempeästi, mutta kevätkeli ei kauan kestä.

Alkuun lämpenee kohti pääsiäistä, sitten epävakaistuu, ja pääsiäispyhinä alkaakin taas viiletä. Tämä on loppuviikon trendi.

Pääsiäisen menoliikenteen voisi kuvitella sujuvan mallikkaasti, sillä kiirastorstaina sään pitäisi olla keväinen ja lämmin Etelä- ja Keski-Suomessa. Lämpöasteita on luvassa 5–10.

Pohjois-Suomeen lämmin ilmamassa ei yllä, vaan jo kiirastorstain vastaisena yönä Länsi- ja Pohjois-Lappiin leviää näillä näkymin lumisateita, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Lunta voi sataa 5–10 senttiä, ja Lapissa on torstaina huonon ajokelin varoitus.

– Pohjoisessa liikkuvien kannattaa torstaina varautua talvisiin olosuhteisiin.

Pitkäperjantaina pilvistyy ja lämpötilat laskevat. Etelässä ja keskiosassa sataa vettä, Lapissa lienee poutaisinta. Lämpöasteita on noin viisi, idässä voi olla tätä lämpimämpää ja pohjoisessa ulkoillaan nollakelissä.

Lauantaina Keski- ja Pohjois-Suomessa sataa vettä, räntää ja lunta. Nyt eteläinen Suomi on poutaisin alue. Lapissa on pakkasta, muualla lämpöasteita on sellaiset 5–8.

Pääsiäispäivinä matalapaine hivuttautuu Suomesta itään. Tosin uusi matalapaine on jo tulossa, mikä tekee pääsiäisen loppuosasta epävakaan.

Etelään ja keskiosaan on tulossa uusia sateita. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä eli sunnuntaina etelässä on lämpöasteita 7–9, Keski-Suomessa plussalla ollaan vain parin asteen verran ja pohjoisessa on pikkupakkasta.

Sunnuntain jälkeen kylmenee, sanoo Huutonen. Sateet jäävät vähäisiksi.

Pääsiäislomalta palaajat voivat joutua liukkaille teille, kun ilma viilenee selvästi.

– Muutos kylmempään tuo haastetta keliin, sanoo Huutonen. Joskin ennuste on loppupäästään vielä sangen epävarma.

Jaa.
Exit mobile version