Kukkiajärvi Pirkanmaalla tunnettiin aiemmin sekä kirkkaasta vedestään että upeasta linnustostaan. Nyt tilanne on muuttunut.
– Veden näkösyvyys on pudonnut neljäsosaan ja samalla pesivien vesilintujen määrä on romahtanut, sanoo ympäristökeskuksen eläköitynyt johtava tutkija Raimo Virkkala.
1960-luvulla tehdyissä tutkimuksissa keväinen näkösyvyys oli Kukkialla 8–10 metriä.
Uusimmat luvut ovat 2–2,5 metriä.
Valtava muutos 40 vuodessa
Kuluneiden 40 vuoden aikana lintukannoissa on tapahtunut suuri muutos.
– Lähes kaikki vesilinnut ovat rajusti vähentyneet, mutta yllättäen kaikkein pahiten ovat kärsineet ennen yleiset telkkä ja tukkakoskelo.
Telkkiä pesi Kukkialla vuosituhannen vaihteessa 186 paria. Viime laskennoissa vuosina 2024–2025 löytyi vain 30 paria.
– Tämä on paljon suurempi pudotus kuin Etelä-Suomen järvillä yleensä, sanoo Virkkala.
Selkärangattomia syövien telkän ja sotkien määrä on Kukkialla romahtanut, kalaa syövien isokoskeloiden määrä puolittunut. Tukkakoskelot uhkaavat hävitä kokonaan.
– Tämä kesä voi olla ensimmäinen neljäänkymmeneen vuoteen, kun en näe yhtään tukkakoskelon poikasta, Virkkala ihmettelee.
Vuosien 2003–2004 laskennoissa tukkakoskelokanta oli 71 paria, mutta 2024–2025 enää viisi paria.
Vain sinisorsan ja kuikan määrät ovat ennallaan. Laulujoutsen ja kanadanhanhi ovat menestyneet samentuneella Kukkiajärvellä.
Linnut eivät löydä ruokaa
Kukkian ympäristössä ei ole paljoa soita, joiden ojituksesta valuva vesi on syypää monien järvien rehevöitymiseen. Kukkian vesi ei olekaan ravinteiden puolesta huonontunut, mutta tummuminen on ollut voimakasta.
Metsien avohakkuita on sen sijaan tehty paljon. Virkkala uskoo niiden olevan tärkein syy Kukkian veden tummumiseen.
Hakkuun seurauksena maaperästä liukenee hiiltä, joka valuu järviin ja tummentaa sen vettä.
– Telkkä ja tukkakoskelo etsivät ruokansa näköaistin avulla. Sameneva vesi vaikuttaa suoraan niiden yleisyyteen, sanoo erikoistutkija Markus Piha Luonnonvarakeskuksesta.
Joka viides järvi Suomessa ei voi virallisen luokituksen mukaan hyvin.
Samat ongelmat ympäri Suomen
Rehevöitymisprosessi on tällainen: ravinteiden lisääntyminen lisää leväbiomassaa ja samentaa vettä. Veden läpi kulkeutuvan valon määrä vähenee.
Niinpä uposkasvillisuus ja kasvillisuudessa elävä lintujen ruoka eli vesiselkärangattomat vähenevät.
Ravinteiden takia runsastuneet särkikalat samentavat vettä entisestään pohjaa tonkiessaan. Lisäksi ne syövät yhä suuremman osan jäljelle jääneestä ravinnosta.
Tummenneessa vedessä lintujen on vaikeampaa löytää sitä osaa ravinnosta, mikä jää jäljelle.
– Voimakkaimmin eri puolilla Suomea ovat vähentyneet ravinteikkaista kosteikoista ja järvistä riippuvaiset lajit, sanoo Piha.
Tällaisia ovat muun muassa haapana, jouhisorsa, lapasorsa, punasotka, nokikana ja useat uikut.
Sotkat ovat vähentyneet yli 80 prosenttia, aiemmin yleinen haapana 60 prosenttia 40 viime vuoden aikana.
Sinisorsa käyttää monenlaisia vesistöjä ja on siksi pärjännyt paremmin kuin monet rehevien vesien lajit.
Muitakin syitä vesilintukadolle on
Toinen vesilintujen vähenemisen syy ovat vieraspedot kuten minkki ja supikoira, jotka syövät munat suihinsa.
Lisäksi vesilintujen määriin voivat vaikuttaa ilmastonmuutoksen tuomat muutokset lintujen esiintymisessä, suojaa tarjoavien naurulokkiyhdyskuntien katoaminen monilta kosteikoilta sekä metsästys kotimaassa ja ulkomailla.
Näiden vaikutuksesta on vähemmän tietoa kuin veden laadun vaikutuksista.
Toivoa on – työtä tehdään nyt paljon
Ongelma on suuri, mutta työtä tehdään nyt sen ratkaisemiseksi ympäri Suomen.
– Kosteikkoja on rakennettu paljon eri puolille maata. Ne parantavat veden laatua ja ovat itsessään hyviä pesimäympäristöjä, sanoo Piha.
Hoitokalastuksella on vähennetty vesilintujen kanssa ruuasta kilpailevien särkikalojen määrää. Minkkiä ja supikoiraa pyydetään monin paikoin.
Joitain vaikutuksia vesilintujen määriin on mahdollisesti jo nähtävissä.
– Myönteisenä merkkinä voidaan mainita, että sinisorsan, tavin ja haapanan parikohtainen poikastuotto on viime vuosina kohentunut, sanoo Piha.
Ollaan kuitenkin kaukana siitä, että uhanalaisten sotkien ja sorsien määrä alkaisi kasvaa. Monin paikoin se entisestään vähenee.
Jotta pitkäaikaisia vaikutuksia saadaan, työtä on tutkijoiden mukaan jatkettava.
Vesistöihin tulevia ravinnemääriä on tarkkaan seurattava, rakennettava vielä enemmän suojavyöhykkeitä ja tukittava ojia. Myös pienpetoja olisi pyydettävä entistä systemaattisemmin.
Kukkiankin rannoille on rakennettu toistakymmentä kosteikkoa parantamaan järveen laskevan veden laatua.
– Siksi ajattelen, että toivoa on. Sitä paitsi toiveikkaan elämä on paljon parempaa, sanoo Piha.
