– Uutinen ei täysin yllättänyt minua, sanoo Tampereen yliopiston journalistiikan apulaisprofessori Heikki Heikkilä.
Hän viittaa Aamulehden palkittuun toimittajaan Matti Kuuselaan, joka paljasti tuoreessa elämäkerrassaan sepittäneensä osaan jutuistaan tapahtumia, henkilöitä ja haastatteluita.
Kun Kuuselan elämäkerta ilmestyi, Aamulehti poisti verkosta 500 Kuuselan juttua. Lehti palkkaa lisäksi ulkopuolisen henkilön selvittämään asiaa.
Journalistiikan apulaisprofessori Heikki Heikkilä työskenteli 1990-luvun alkupuolella Aamulehdessä kesätoimittajana. Hänen mukaansa Kuuselalla oli jo tuolloin erityisasema, joka ei ollut kaikkien toimittajien mieleen.
– Kuusela oli sankaritoimittaja, joita tuon ajan toimituksissa oli muuallakin. Siinä, missä jotkut tekivät juttuja listalta ja toteuttivat esimiesten toimeksiantoja, sankaritoimittajat tulivat ja menivät, minne halusivat, Heikkilä sanoo.
Heikkilä ajattelee, että Kuusela on tuon ajan hierarkkisen toimituskulttuurin tuote.
– Jos rumasti sanoo, Kuuselan keissi on vanhan maailman jäänne.
Aamulehti teki Kuuselasta brändin
Heikkilä ajattelee, että erityisen ristiriitaisen Kuuselan tapauksesta tekee se, että Aamulehti teki hänestä vuosien mittaan brändin, jolla lehti pönkitti tietoisesti sankaritoimittajamyyttiä.
– Kun katsoo lehden menneitä juttupromoja, niissä mainitaan ”rakastettu Matti Kuusela”. Hänestä puhuttiin aivan eri tavalla kuin muista toimittajista.
Heikkilä korostaa, että sankaritoimittajailmiö ja tiettyjen toimittajien erityisasema ei liity vain Aamulehteen. Samoja piirteitä oli ennen muissakin toimituksissa, joissa sankaritoimittajat olivat riippuvaisia hierarkkisesti johdetun toimituksen jakamista erityisoikeuksista.
Toimituksia johdetaan nykyisinkin ylhäältä alaspäin, mutta työ on etukäteen suunniteltua ja toimitukset muistuttavat tehokkaita tuotantolaitoksia.
Sankaritoimittajien elintila on kaventunut tai kuihtunut kokonaan.
– Se huono puoli asiassa on, että toimittajien tarpeellinen vapaus on vähentynyt. Samalla kuitenkin ylilyöntien mahdollisuus on pienentynyt.
Journalismi on muuttunut…
Kuuselan yhteydessä on keskusteltu, onko journalismissa tilaa erilaisille kirjoittamisen tyyleille. On ollut kautta historian, Heikkilä muistuttaa. On ollut gonzo-journalismia, kertovaa narratiivista journalismia, kolumneja ja Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kaltaista fiktiivistä Kuukautinen-pakinaa.
Sepitteiden kohdalle on kuitenkin vedetty perinteisesti tiukka raja. Myös Kuuselan aktiiviuran aikana.
– Sepittäminen voisi periaatteessa olla hyväksyttävää, jos siihen liitettäisiin selkeät sisältövaroitukset ja perustelut, että miksi näin tehdään, Heikkilä sanoo.
Faktan ja fiktion suhteesta käyty keskustelu on osa journalismin muutosta. 1900-luvulla perusideana oli neutraali tiedonvälitys. Ajatuksen ympärille syntyivät journalismin eettiset normit ja toimituskäytännöt.
Tiedonvälitys ei ole menettänyt merkitystään, mutta sen rinnalla journalismi on kaupallistunut ja viihteellistynyt.
– Journalismi on myös mielipiteellistynyt, eli ei vain neutraalisti todeta, mitä pääministeri sanoi, vaan kommentoidaan ja tulkitaan asioita enemmän. Tv-uutisissakin politiikan toimittajat eivät enää vain raportoi, vaan he kommentoivat.
Heikkilän mukaan on erilaisia näkemyksiä, onko kehitys ollut hyvää vai huonoa ja pitääkö journalismissa olla myös tulkinta-auktoriteettia.
Itse apulaisprofessori ajattelee, että sepittäminen ei kuulu journalismiin, mutta muutakin saa kirjoittaa kuin neutraalia uutista.
…mutta sepittämiselle ei ole ollut tilaa
Muutosta on tapahtunut myös journalismin esittämisen tyyleissä ja aiheissa. Niihin on tullut joustavuutta, on esimerkiksi omaksuttu esitystapoja sosiaalisesta mediasta. Tiktok-pystyvideot ovat olleet osa tv-journalismia jo jonkun aikaa.
– Mutta se ei tarkoita, että asenne paikkansapitävyyteen olisi muuttunut tai että sepittämiseen olisi alettu suhtautua väljemmin. Journalismi on muuttunut, mutta eettiset normit ja yhtenäisyys alan sisällä ovat säilyneet.
Tietynlainen yhtenäiskulttuuri on toisin sanoen pysynyt alan sisällä. Siitä ovat pitäneet huolen journalistin ohjeet ja tiedotusvälineiden itsesäätelyelimen Julkisen sanan neuvoston tulkinnat ohjeista.
Samaan aikaan, kun journalismi on moninaistunut, on kasvanut myös sellaisten informaatiolähteiden määrä, joiden paikkansa pitävyydestä ei voi olla varma. Ja juuri siksi Kuuselan kaltaiset tapaukset rapauttavat luottamusta journalismiin.
– Tällaiset yksittäiset tapaukset lisäävät epävarmuutta, epäluottamusta ja ristiriitaisuutta, Heikkilä sanoo.
