keskiviikko, 8 toukokuun

Alaikäiset vaikuttavat löytävän yllättävän helposti päihteitä.

Keravalaisen Sompion koulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset selvittivät osana Ylen Uutisluokka -mediakasvatustoimintaa, miten helposti alaikäinen löytää päihteiden hinnat. Samalla selvisi, että päihteitä olisi varsin helppo ostaa tai tilata nuorten yleisesti käyttämien sosiaalisen median alustojen kautta.

Viimevuotisen kouluterveyskyselyn mukaan keravalaisista nuorista 62,2 prosenttia ajattelee, että omalla paikkakunnalla on helppo hankkia huumeita. Koko maan keskiarvo oli kyselyssä alhaisempi, 52,6 prosenttia.

Asiantuntija: Nuorin sekakäyttäjä on ollut 12-vuotias

Keravan kaupungin erityisnuorisotyöntekijä Leif Ruusumeren mukaan päihteiden käyttäjät ovat Keravalla yhä nuorempia. Nuorin Ruusumeren tapaama päihteiden käyttäjä on ollut 12-vuotias.

– Hän on ollut nuorin ja niin sanotusti sekakäyttäjä.

Ruusumeren mukaan käytettyjen päihteiden kirjo on laaja. Tunnetuin on alkoholi, lisäksi on vape eli sähkötupakka, kannabistuotteet, lääkkeet, joita käytetään väärin, ja muut laittomat päihteet.

Päihteitä saa helposti netin, kavereiden ja tuttujen kautta.

– Tämä meidän ihana nettimaailma, josta on erittäin paljon hyötyä nuorille opiskelussa, siellä on myös niin sanottu verkosto, mistä pystyy tilaamaan jopa ovelle asti tavaraa, Ruusumeri sanoo.

Päihteiden käyttöön vaikuttavat esimerkiksi nuoren kaveriporukka, kotona olevat tilanteet sekä nuorten henkilökohtaiset asiat, erityisnuorisotyöntekijä arvioi.

Päihteiden käytön ehkäisemisessä oleellista on puhuminen. Nuorten olisi hyvä jutella enemmän turvallisten aikuisten kanssa erityisesti henkilökohtaisista asioista.

– Ne muodostavat sellaisen solmun nuorelle. Olisi tärkeää, että nuoret rohkenisivat tulla meille juttelemaan ja muodostuisi luottamus.

Ruusumeren mielestä nuorten kanssa työskenteleviä, turvallisia aikuisia olisi hyvä olla nykyistä enemmän.

Poliisi: Nuoriin liittyviä tehtäviä on vähän

Itä-Uudenmaan poliisin vanhemman konstaapelin Joona Tuppurin mukaan nuorten keskuudessa käytetyimpiä päihteitä ovat nikotiini, alkoholi ja kannabis.

– Ilmiön suhteen ei olla erityisen huolissaan, mutta yksilön kohdalla on aina huolenaihe, kun nuori käyttää päihteitä. Kokonaisuutena nuorten päihteiden käyttö on ollut pitkän aikaa vähenempään päin.

Tuppurin mukaan Keravalla nuorten päihteiden käyttö ei ole muuta Suomea pahemmalla tolalla. Nuorten päihteiden käyttöön liittyviä tehtäviä on hyvin vähän, eikä tehtävien määrä ole lisääntynyt.

– Tehtävät keskittyvät lähinnä nuorten tapahtumiin, kuten koulujen päättäjäisiin ja vappuun.

Tilastot tukevat poliisin arviota siitä, että Keravalla nuoret eivät käytä päihteitä sen enempää kuin muuallakaan Suomessa. Pieniä eroja keravalaisten nuorten vastauksissa on kuitenkin sähkösavukkeiden käytössä.

Tuoreimman kouluterveyskyselyn mukaan koko maassa nuorista 6,6 prosenttia käyttää päivittäin sähkösavukkeita, kun taas Keravalla prosenttiosuus on 8,9 prosenttia.

Keravalaiset kantavat huolta osasta nuoria

Nuorten päihteiden käyttö ja nuorten tekemät rikokset ovat olleet esillä julkisessa keskustelussa viime aikoina. Tätä juttua varten nuoret itse haastattelivat kansalaisia ja ammattilaisia päihteiden käytöstä.

Etenkin huumeiden käytössä ajateltiin tapahtuneen muutosta.

– Tuntuu, että osa nuorista on jopa raitistunut 1970-luvun vuosista, mutta osalla nuorista etenkin huumeiden käyttö on lisääntynyt. Mielestäni Keravalla on lisääntynyt päihteiden käyttö lievästi, sanoo keravalainen Kari Mattsson, 80.

Keravan keskustassa yritystoimintaa harjoittava Petri Jantunen, 49, on havainnut, että nuorten päihteiden käyttö on lisääntynyt keskustan alueella.

– Tässä sivusta seuranneena melkein joka viikko näkee uusia kasvoja, joita on tullut kuvioon mukaan. Olemme sellaisella paikalla, jossa näkee kaupungin touhua. Väittäisin, että nuorten päihteiden käyttö lisääntynyt.

Jantusen mielestä suurimmalla osalla ei ole mitään ongelmaa, mutta niillä, joilla on ongelmia, se näkyy selvästi.

Samaa mieltä on keravalainen Tytti Karvonen, 54.

– On paljon nuoria, jotka eivät käytä päihteitä ja joilla on niihin rakentava suuntautuminen, mutta on myös nuoria, joista on syytä olla huolissaan.

Alkoholin käyttö vähentynyt

Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan nuoret todella käyttävät vähemmän päihteitä kuin aiemmin. Tämä pätee etenkin alkoholiin. Sen sijaan huumausaineita käytetään aiempaa enemmän.

Yle Uutisluokka on mediakasvatustoimintaa, jossa yläkoululaiset ryhtyvät toimittajiksi Ylen journalistien eli uutiskummien ohjauksessa. Nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan. Tavoitteena on parantaa nuorten medialukutaitoa sekä lisätä kiinnostusta yhteiskuntaa ja ajankohtaisia asioita kohtaan. Keravan Sompion koulun jopoluokka on yksi tämän vuoden uutisluokista.

Työryhmä: Jimi Alatalo, Diego Chiocconi, Jimi Eskelinen, Luna Haukijärvi, Jonne Kallio, Fiona Kokko, Viivi Kokkonen, Gregor Padar, Brett Sasi, Adile Tapiovaara, Hasan Türkileri, Rasmus Velberk / Sompion koulun Yle Uutisluokka, Saara Hirvonen / Yle Uutiskummi

Jaa.
Exit mobile version