Syksy oli sateinen ja vettä kertyi maahan paljon ennen pakkasia. Kangasniemellä tulvatilanne on poikkeuksellinen, mutta ei ennennäkemätön.Kangasniemellä Luusniemen kylällä isännöidään Sikalan maitotilaa kahden sukupolven voimin.…
Kun palestiinalainen äärijärjestö Hamas teki terrori-iskunsa Israelissa lokakuun alussa, israelilaiset radiokanavat tekivät, mitä ne aina tragedian hetkellä tekevät. Ne alkoivat soittaa surumielistä, nostalgista musiikkia.– Tätä…
Korkeimman hallinto-oikeuden määräämissä uusintavaaleissa äänioikeuden on saanut 65 sellaista henkilöä, joita Saamelaiskäräjät…
Satakunnan hyvinvointialueen käyttämät konsultit saivat kuulla ja nähdä potilastietoja useilla terveysasemilla. Tietosuojaloukkauksen kohteeksi joutuneista ei ole tarkkaa tietoa.Satakunnan hyvinvointialueen tietosuojaongelmat ovat herättäneet hämmennystä maakunnassa. Epäselvyyttä on muun muassa siitä, onko tietosuojaloukkauksen kohteeksi joutuneilla ihmisillä oikeus korvauksiin.Taustalla on hyvinvointialueen ja konsulttiyhtiön yhteistyö. Konsulttifirman työntekijät ovat saaneet kuulla ja nähdä potilastietoja ilman asianmukaisia lupia.Tietosuojaloukkauksen kohteeksi joutuneista potilaista ei ole tarkkaa tietoa, koska kohteita ei ole rekisteröity. Tapauksia on ollut Pohjois-Porin, Itä-Porin, Kankaanpään, Huittisten, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan, Säkylän ja Euran terveysasemien lääkäri- ja hoitajavastaanotoilla.Toimenpiteitä vai ei?Apulaistietosuojavaltuutettu Annina Hautala antoi äskettäin päätöksen, jonka mukaan hyvinvointialueen on tiedotettava asiasta julkisesti, jotta kaikki mahdollisen loukkauksen kohteeksi…
Olkiluoto 3:n vuosihuollon piti alun perin valmistua huhtikuun alkupuolella.Olkiluoto 3:n vuosihuolto on valmistunut ja laitosyksikkö on palannut sähköntuotantoon.Laitos tahdistettiin kantaverkkoon torstaiaamuna kello 1.15.Kolmosreaktorin ensimmäisen vuosihuollon…
Vihreiden Maria Ohisalo ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ottivat yhteen siitä, pitäisikö EU:n lähettää maajoukkoja Ukrainaan. 22:09•Päivitetty 22:17Viimeinen keino Ukrainan auttamiseksi voi olla se, että…
Ylen kyselyyn vastanneet kertovat tässä jutussa, miten taloudellinen vastuu jakautuu kumppaneiden kesken. Rahasta on tullut iso kiistakapula inflaation myötä asiantuntijan mukaan.Videolla toimittaja Ulla Malminen kertoo,…
Tutkimusten mukaan pojat ovat elämäänsä tyttöjä tyytyväisempiä. Eroa voi selittää esimerkiksi yhdessä tekeminen ja kaverisuhteet.Poikien on tyttöjä helpompi olla tyytyväisiä, koska pojat tyytyvät vähempään.Näin toteaa…
Helsingin yliopiston emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan persoonallisuuden arvioiminen on levinnyt koulumaailmaan.Lena Nelskylä, Anna HorppuLukuvuoden lähestyessä päättymistään moni odottaa jännityksellä omaa todistustaan ja sinne kirjattavaa arviointia. Peruskoulun ja lukion päättöarvosanoihin voi jopa hakea muutosta aluehallintovirastosta, jos arvosanoihin ei ole tyytyväinen.Koulussa annettavan arvioinnin tulisi keskittyä tiukemmin asioihin, jotka ovat koulun vastuulla, sanoo…
Suurin oppositioryhmä SDP aloitti kysymällä sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolta (ps.) hoitojonoista ja terveydenhuollon hoitotakuun pidentämisestä kolmeen kuukauteen. Soten parissa kului valtaosa koko kyselytunnista.Kansanedustaja Ville Merinen (sd.) viittaa terveyskeskusten vastaanotoista leikattaviin 132 miljoonaan euroon. Se tarkoittaa sosiaali- ja terveysministeriön laskujen mukaan pahimmillaan 400 lääkärin ja 400 hoitajan vähentämistä, ja sitä…
Kun ilmat ovat lämmenneet, moni on törmännyt kotipihallaan ei-toivottuun vieraaseen, kyyhyn. Selvitimme, ovatko karkotuskeinot vain myyttejä.Netin keskustelupalstoilla pohditaan parasta aikaa, miten kyykäärmeet saisi karkotettua omalta pihalta. Moni pelkää lastensa tai lemmikkiensä turvallisuuden puolesta.Kysyimme käärmeasiantuntija, biologi Jarmo Saarikiveltä, toimivatko keskustelupalstoilla vilisevät vinkit oikeasti.Nämä voivat toimia1. Rajaa piha aidallaMoni ajattelee, että pihan…
Yksi Nokian satojen miljoonien eurojen lisenssikauppa selittää osaltaan Suomen yllättävää BKT-kasvua
Nokian lisenssivienti on niin merkittävää, että se näkyy suoraan kansantaloudessa. Tammikuussa taipuivat puhelinjätit OnePlus ja Vivo. Avaa kuvien katseluLisenssivienti pomppasi alkuvuonna lähes puolen miljardin euron kasvuun. Kuva: Miku Huttunen / YleTeknologiayhtiö Nokia on edelleen niin iso, että sen liikkeet keikuttavat Suomen taloutta.Eilen keskiviikkona uutisoitiin, että Suomen bruttokansantuote (BKT) kasvoi tammi–maaliskuussa…
Tilastokeskuksen mukaan nuorten, etenkin alle 15-vuotiaiden tekemiksi epäiltyjen pahoinpitelyjen määrä on ollut kasvussa vuodesta 2019 lähtien. Myös pahoinpitelyn uhriksi joutuu yhä useammin nuori.10:36•Päivitetty 14:37Pahoinpitelystä epäilty…
Jatkossa poliittiset lakot voivat kestää enintään 24 tuntia. Lisäksi tukilakkoja suitsitaan ja…
Vasemmistoliiton puheenjohtaja vastasi Ylen Politiikkaradion tentissä siihen, mikä tauti EU olisi.14:35•Päivitetty 14:40Vasemmistoliiton…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Kotimaa
Katso LisääHellevi Kivelä joutuu kokemaan äkkilähdön kodistaan kahdesti: ensin Karjalasta ja nyt palvelukodista
Hyvinvointialueet vähentävät ympärivuorokautista palveluasumista. Tyrnävällä lakkautettavaan yksikköön ei enää saatu henkilöstöä ja…
Ulkomaat
Katso LisääEtelä-Afrikka on täydentänyt alkuperäistä Gazan sotaa koskevaa kansanmurhakannettaan hätätoimia koskevalla lisäpyynnöllä.YK:n oikeudellinen…
Politiikka
Katso LisääHallitus on päättänyt lakkauttaa rauhanjärjestöjen yleisavustuksen ensi vuoden alusta. Rauhanjärjestöt saivat tänä…
Kulttuuri
Katso LisääTekoälyn käytön kautta on mahdollisuus personoida radiouutisia eri kanaville, kertoo Bauer Median…
Talous
Katso LisääVauvapula ei ratkea synnytystalkoilla, se ei ratkea mahdollisesti millään. Mutta tilanne ei ole pelkkä katastrofi, se on myös mahdollisuus, Hiilamo pohtii.Avaa kuvien katseluHeikki Hiilamososiaalipolitiikan professoriVauvapulasta on tullut pysyvä valituksen aihe. Syitä syntyvyyden laskulle on etsitty milloin mistäkin: perhetuet eivät riitä, nuoria naisia ja äitejä syrjitään työelämässä, nuoret ovat liian itsekkäitä, vapaa-aika kuluu somessa eikä seurustelulle ja lasten saamiselle jää aikaa.Olen itsekin yrittänyt selittää tapahtunutta muun muassa työttömyydellä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen muutoksilla.Mutta mitä enemmän olen tutkinut ja pohtinut asiaa, sitä selvemmin näyttää siltä, ettei lapsimäärän vähentymisen tärkein syy sittenkään liity perhe-etuuksien leikkauksiin, tasa-arvo-ongelmiin, työelämän huonontumiseen – tai ylipäätään mihinkään yhteiskunnalliseen ongelmaan.…
Imatralaisen Hotelli Rennon virolaisen omistajan liikekumppani on myynyt Venäjälle suuria määriä kriittisiä komponentteja ja muita…
Urheilu
Katso LisääYle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuon mukaan Suomen ykkösketju nosti tasoaan todella paljon Kanadaa vastaan. Jääkiekon naisten MM-kisat pelataan Yhdysvaltain Uticassa. Yle seuraa kisojen tapahtumia Yle-palvelussa, Urheiluruudussa ja Urheiluradiossa.Suomen merkittävä tasonnosto ei riittänyt voittoon, kun Kanada kukisti Naisleijonat MM-kisoissa maalein 4–1.Naisleijonat oli ottelussa pitkään, aina toisen erän loppuhetkille saakka kiinni tuloksessa. Julia Goslingin osuma erän viimeisellä minuutilla vei kuitenkin Kanadan 3–1-johdossa erätauolle.Kolmannessa erässä Suomen kiri tyssäsi lopullisesti jäähyyn, minkä Kanada hyödynsi karkaamalla kolmen maalin karkumatkalle.– Suomi pelasi paljon paremmin kuin Tšekkiä vastaan. Tämä oli Suomelta hyvä peli, Yle Urheilun asiantuntija Mira Jalosuo tuumaa.– Edelliseen otteluun verrattuna Suomella oli 3–4-maalipaikkaa enemmän. Jos…
PuheenaiheConnor McDavidin vire kevään korvalla on yksi viime viikkojen puheenaiheista. Pistepörssin voiton ja arvokkaimman pelaajan…
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääOli myöhäinen ilta Espoossa, kun Markus Bünger työskenteli ravintolassa ovimiehenä. Paikalla syntyi riita, kun Bünger ei päästänyt päihtynyttä henkilöä sisään.– Hän sanoi, että palaa koiransa kanssa, ja sen myös teki.Koira oli rottweiler, joka pääsi puremaan Büngeriä käteen useita kertoja.– Onneksi sain koiran kaulapannasta kiinni ja pidettyä toisen käden vapaana. Sillä tavalla sain työnnettyä peukalon koiran silmään, jolloin se irrotti otteensa.Koko tapahtuma kesti alle puoli minuuttia, mutta Büngerin kuntoutuminen vammoista kesti pitkään ja vaati useita lääkärikäyntejä.Büngerillä säilyi maltti hyökkäyksen aikana. Hän on myös voimakasrakenteinen: jos sama hyökkäys olisi kohdistunut toiseen henkilöön, seuraukset olisivat voineet olla vielä vakavampia.Svenska Yle on nähnyt asiakirjoja Büngerin saamasta hoidosta ja sairaalakäynneistä.Suomessa eniten kuolleitaVuosina 2013–2022 yhteensä 17 henkilöä menehtyi Suomessa koiran hyökkäyksen tai koiran pureman seurauksena, ilmenee Tilastokeskuksen tilastoista. Niistä ei selviä, mitä on tapahtunut ennen koiran hyökkäämistä tai millaisesta koirasta oli kyse.Kuolinluvut muissa Pohjoismaissa samalta ajalta ovat Suomea alhaisemmat: Ruotsissa 12 menehtynyttä, Tanskassa ja Norjassa neljä menehtynyttä.– Suomi erottuu Pohjoismaiden joukosta, toteaa ympäristötieteen dosentti Sirkku Sarenbo Linné-yliopistolta Kalmarista.Hän on kollegansa Andreas Svenssonin kanssa tutkinut kuolemaan johtaneita koirahyökkäyksiä Euroopassa vuosina 1995–2016.Sarenbo muistuttaa, että kuolemantapausten lisäksi tapahtuu hyökkäyksiä, joissa ihmisiä loukkaantuu. Nämä eivät näy tilastoissa.– On myös tapauksia, joissa ihmisiä olisi kuollut ilman ripeää hoitoa, sanoo Sarenbo.Sarenbo sanoo,…
Tietosuojavaltuutetun toimisto on pyytänyt asiasta kaupungilta selvitystä 5. kesäkuuta mennessä. Törkeän tietomurron tutkinta vie poliisilta useita kuukausia. 14.5. 14:49•Päivitetty 14.5. 16:44Tietosuojavaltuutetun toimisto kertoo tiedotteessa selvittävänsä, onko Helsingin kaupunki huolehtinut asianmukaisesti tietosuojavaatimuksista ja ovatko sen suojatoimet olleet puutteelliset.Helsingin kaupunki kertoi eilen lisätietoja vappuaattona tehdystä tietomurrosta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan sisäiseen verkkoon tehty tietovuoto voi koskea jopa 120 000:ta oppijaa, huoltajaa ja kaupungin työntekijää.Kaupunki ilmoitti tietomurrosta sen havaittuaan Kyberturvallisuuskeskukselle ja tietosuojavaltuutetun toimistolle. Tietosuojavaltuutetun toimisto on pyytänyt asiasta kaupungilta selvitystä 5. kesäkuuta mennessä.– Tämänhetkisten tietojen mukaan kyseessä on vakava tapaus. Tällaisissa tapauksissa on tärkeää, että ihmiset saavat mahdollisimman nopeasti tiedon tietomurrosta, jotta he voivat…
Ryhmä saksalaisia turisteja ennättää juuri ostamaan pullon, ennen kuin turistirannan pieni elintarvikekauppa menee kiinni.Mallorcalla ja Ibizalla pahimmin juopottelevista turisteista kärsivillä alueilla myynti loppuu kello 21.30, eikä sen jälkeen alkoholijuomia saa nauttia julkisilla paikoilla. Baareissa ja terasseilla meno jatkuu normaalisti.Platja de Palmalla, Palman kaupungin kaakkoispuolella sijaitsevalla turistialueella parveilee ennen kaikkea saksalaisia ja brittejä, jotka pääsevät Mallorcalle parhaimmillaan muutamia kymppejä maksavilla halpalentoyhtiöiden lipuilla. Viikon matkapaketitkin maksavat vain joitakin satasia.Dortmundista tullut äijäryhmä on pukeutunut jalkapallopaitoihin ja kertoo tulleensa pitämään hauskaa.Niin he nähtävästi pitävätkin: kaupan mennessä kiinni on heillä on tukeva laitamyötäinen. He tiiraavat innokkaasti keijukaisiksi pukeutuneita naisia, jotka kantavat puhallettavaa jättipenistä.Ilta on vasta…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääJo aiemmat tutkimukset kertovat, että raudanpuute on yhteydessä monenlaisiin ongelmiin. Uusi tutkimus antaa tietoa äidin synnytysterveydestä sekä lapsen terveydestä kouluikäiseksi saakka.Uusi tutkimus selvittää, miten yleistä odottavan äidin raudanpuute on ja millaisia vaikutuksia sillä on syntyvän lapsen terveyteen.Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (TAYS) vuosina 2024–2027 synnyttävät kutsutaan mukaan ”Äidin raudanpuutteen ja -hoidon vaikutus jälkeläisen terveyteen” -tutkimukseen.Tutkimuksen päätutkija Laura Seppälän mukaan raudanpuute on yleinen ongelma.– On arvioitu että noin joka viides tai jopa 40 prosenttia raskaana olevista on raudanpuutteisia raskausaikana.Raudanpuute yhteydessä erilaisiin ongelmiinOdottavan äidin raudanpuutteen vaikutuksesta syntyvän lapsen terveyteen tiedetään jo paljon.Äidin raudanpuutteen on todettu olevan yhteydessä esimerkiksi lapsen alhaiseen syntymäpainoon sekä todennäköisyyteen syntyä…
Kokous on ensimmäinen suuri Nato-kokous Suomen jäsenyyden aikana. Kokouksen paikkaa ei kerrota eikä sen järjestäminen tamperelaisille juuri näy.Puolustusliitto Naton liikenteen suunnitteluryhmät kokoontuvat reilun viikon päästä Tampereella. Kokoukseen osallistuu lähes sata liikenteen asiantuntijaa liittokunnan jäsenmaista.Liikenneneuvos Tero Jokilehto liikenne- ja viestintäministeriöstä kuvaa kokousta varsin merkittäväksi.– Se on ensimmäinen tämän tason virallinen Nato-kokous Suomessa jäsenyytemme aikana. On iso kunnia, että saamme isännöidä sitä.Kokouksessa käsitellään ilmailua, merenkulkua, maaliikennettä sekä satamiin ja sisävesiliikenteeseen liittyviä asioita. Sen järjestämisestä vastaa liikenne- ja viestintäministeriö.Kokousta valmisteltiin jo ennen Nato-jäsenyyttäNaton liikenteen suunnitteluryhmien kokouksia on Tero Jokilehdon mukaan yleensä kerran tai kaksi vuodessa. Ryhmät kokoontuvat Tampereella 20.–24. toukokuuta.– Tämä on nyt…
Pikkukultakuoriaisesta on aiemmin havaintoja Kaakkois-Suomessa. Satakunnassa tehty löytö on ensimmäinen varma havainto Lahden länsipuolella.Satakunnassa on löytynyt läntisessä Suomessa täysin uusi kovakuoriaislaji, pikkukultakuoriainen.Lauri Friman löysi kuoriaisen Porin Uudellakoivistolla koiransa turkista. Hän lähetti siitä ottamansa kuvat hyönteisharrastajien ryhmään sosiaaliseen mediaan, jossa ötökkä tunnistettiin nopeasti.Pitkä loikka idästä länteenSuomen lajitietokeskuksen ylläpitämän Laji-nettipalvelun mukaan pikkukultakuoriaista on aiemmin tavattu maassamme kaakkoisrajan lähistöllä, eniten Imatran ja Lappeenrannan alueella. Lahtea läntisempiä havaintoja ei ole aiemmin kirjattu.Tunnettu hyönteisasiantuntija, Sitowise-yhtiön vanhempi ympäristöasiantuntija Jaakko Kullberg vahvistaa, että Satakunta on harvinaiselta kovakuoriaislajilta aivan uusi aluevaltaus.Pikkukultakuoriainen on Kullbergin mukaan itäisessäkin Suomessa varsin nuori tulokaslaji. Hän arvioi, että hyönteinen on saattanut kulkeutua länteen ihmisen…
Suomen suurin bisnesmoka on Fortumin pohjaton usko Venäjään, Seppänen kirjoittaa.Avaa kuvien katseluPekka SeppänenyrittäjäValtionyhtiö Fortum oli viime vuonna otsikoissa mönkään menneiden Uniper-sijoitustensa vuoksi. Saksalaisen energiayhtiön ostamista pidettiin yhtenä Suomen liike-elämän kaikkien aikojen suurimmista munauksista.Koska olen kirjoittanut yhdessä Markku Kuisman kanssa teoksen Suomen pahimmat bisnesmokat, Iltalehti kääntyi puoleeni. Toimittaja kysyi, oliko Fortumin Uniper-seikkailu nyt se kaikkein pahin bisnesmoka.Vastasin, että kärkipaikka on hyvin todennäköinen. Nykyään olen kuitenkin eri mieltä itseni kanssa.Uniper-kauppoja suurempi bisnesmoka on samaisen Fortumin pohjaton usko Venäjään. Uniper oli vain surullinen esimerkki tämän uskonnon harjoittamisesta.Fortumia johtaneet Kansainväliset Bisnesmiehet ostivat Uniperia aikoinaan yli 7 miljardilla eurolla. Tuskin edes Fortumissa tiedetään, paljonko seikkailu…
Asiantuntijan mukaan kuntasektorilla tietoturvariski on korostunut, koska monien kuntien vastuulla olevien verkkopalveluiden on oltava jatkuvasti ihmisten saatavilla.Kamppailu tietomurtoja vastaan on jatkuvaa organisaatiossa niin kunta-, julkis- kuin yksityissektorilla, sanoo Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Samuli Bergström.Haavoittuvuuksia eli tietomurron mahdollistavia riskikohtia huomataan koko ajan.– Tapauksia, joissa on jokin päivittämätön verkkolaite, löytyy jatkuvasti, hän kertoo.Myös tietomurtoja tapahtuu tämän tästä.Helsingin kaupunki kertoi maanantaina lisää kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan toukokuussa kohdistuneesta tietomurrosta. Siinä vuoti jopa 120 000 oppijan, huoltajan sekä kaupungin työntekijän tietoja. Osa tiedoista oli arkaluonteisia.Bergströmin mukaan kuntasektori on yleisesti ottaen varautunut tietomurtoihin hyvin, mutta kuntien välillä on vaihtelua.– Koskaan ei voi olla varma, mutta toivottavasti näin merkittäviä…
Auto puikkelehtii ajoesteiden, hiekkasäkkien ja vartiossa seisovien sotilaiden ohi. Pysähdymme kahdella tarkastuspisteellä näyttääksemme henkilöpaperimme ja varusteemme.Pääsemme vihdoin perille, Ukrainan presidentinkanslialle. Tässä tiukasti vartioidussa rakennuksessa Kiovan sydämessä saamme harvinaisen haastattelun. Ukrainan ensimmäinen nainen, Volodymyr Zelenskyin puoliso, on lupautunut Ylen haastateltavaksi.– Voin hyvin, kiitos kysymästä, Olena Zelenska sanoo ja hymyilee.Kysymys on Zelenskalle tärkeä. Zelenska vetää Kuinka voit -nimistä mielenterveysohjelmaa, ja hän esittää kysymystä tapaamilleen ukrainalaisille päivittäin.– Yritän kysyä ihmisiltä vointia niin usein kuin pystyn, hän kertoo.Kun Venäjä reilut kaksi vuotta sitten aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan, Olena Zelenska joutui rooliin, jota hän ei ollut odottanut.Maineikkaasta käsikirjoittajasta, joka oli kirjoittanut näyttelijämiehensä presidentin roolin suosittuun ukrainalaiseen…
Suomalaisten arvellaan saavan yli miljoona punkin puremaa vuosittain.Noin viidesosa punkeista eli puutiaisista kantaa Borrelia burgdorferi -bakteeria, jolla voi olla ikäviä seurauksia. Duodecimin julkaiseman Terveyskirjaston mukaan ainakin 10 000 suomalaista saa vuosittain borrelioositartunnan, ja tartunnansaaneista noin puolelle kehittyy oireita.Suomessa esiintyvät punkit levittävät kahta tautia: toinen on virustauti puutiaisaivokuume ja toinen bakteeritauti borrelioosi. Puutiaisaivokuumeeseen on olemassa taudilta suojaava rokote, borrelioosiin rokotetta vasta kehitetään.Borrelioosirokotteita on tällä hetkellä kehitteillä useita, mutta pisimmällä on FVR-Suomen rokotetutkimuksen tutkimuspäällikön Arto Palmun mukaan lääkeyhtiö Pfizerin ja rokotteita kehittävän Valnevan VLA15 -rokotevalmiste.Myyntilupaan tähtäävään tehotutkimukseen osallistuu Suomesta yli 300 henkilöä. Maailmanlaajuisesti koehenkilöitä on useita tuhansia.Tutkimus käynnistyi vuoden 2022 syksyllä. Tutkittavat ovat…
Iaroslav Zhidchenko muutti neljä ja puoli vuotta sitten Venäjältä Suomeen, eikä osannut suomea lainkaan. Tiistaina hän sai tietää kirjoittaneensa suomen kielen yo-kokeessa laudaturin.Emma Kilpinen, Elisa Paljakka14.5. 19:48•Päivitetty 14.5. 20:25Iaroslav Zhidchenko muutti Suomeen 8. luokalla vailla mitään suomen kielen taitoa.Tänään hän sai vahvistuksen sille, että hän kirjoitti laudaturin suomi äidinkielenä -ylioppilaskokeesta.Zhidchenko opiskelee Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun lukiossa ja valmistuu nyt keväällä ylioppilaaksi.Hän on todella iloinen ja ylpeä itsestään. Saavutuksen eteen hän on joutunut tekemään paljon töitä.Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun Lappeenrannan yksikön rehtori Jari Naskali kertoo, että koulukin on Zhidchenkon suorituksesta ylpeä.– Täysin poikkeuksellista, että henkilö joka ei puhu suomea äidinkielenään, kirjoittaa suomen äidinkielenä…
Ylivieskassa tapahtui syksyllä huomattavan suuri ja suunnitelmallinen varkaus, jonka kohteeksi joutui tunnettu tavaratalo. Kaksi romanialaismiestä tuomittiin teosta vankeuteen. 14.5. 19:58•Päivitetty 14.5. 20:33Ylivieskan tavaratalo Kärkkäiseltä varastettiin viime lokakuussa kelloja, koruja ja muuta arvotavaraa liki 180 000 euron edestä.Oulun käräjäoikeus tuomitsi kaksi nelikymppistä romanialaismiestä teosta yli kahden vuoden vankeuteen.Tuomioiden mukaan miehet saapuivat Suomeen vain paria päivää ennen rikosta. He ajoivat Helsingistä Ylivieskaan ja suuntasivat siellä tavaratalolle.Liikkeessä miehet tutustuivat muun muassa myynnissä olleisiin älykelloihin, koruihin sekä jääkiekkokasseihin. Seuraavana päivänä miehet saapuivat paikalle uudestaan hieman ennen sulkemisaikaa.Toinen miehistä poistui liikkeestä ennen ovien sulkeutumista. Toinen piiloutui vaateosastolle.Puolenyön jälkeen valvontakamerat todistivat, miten mies putkahti esiin vaaterekkien…
Sopimus liittyi kahden Boeing 737 Max -koneen turmaan vuosina 2018–2019. Yhtiön syytettiin johtaneen harhaan konetyypille luvan antaneita ilmailuviranomaisia.Lentokonevalmistaja Boeing on rikkonut sopimusta, jonka avulla yhtiö vältti aiemmin kahteen tuhoisaan lento-onnettomuuteen liittyvän syytteen, kertoi Yhdysvaltain oikeusministeriö tiistaina. Oikeusministeriö tarkastelee nyt, aiotaanko syytteitä jälleen nostaa.Boeingin kommentoi uutistoimisto AFP:lle, että yhtiö katsoo kunnioittaneen sopimuksen ehtoja.Vuosina 2018–2019 kahdessa Boeingin 737 Max -koneen onnettomuudessa kuoli 346 ihmistä. Oikeusministeriö aloitti asiasta tutkinnan, ja vuonna 2021 Boeing sopi asian ministeriön kanssa, jotta yhtiötä vastaan ei nostettaisi petossyytettä. Boeingin syytettiin johtaneen harhaan konetyypille lentoluvan antaneita Yhdysvaltain ilmailuviranomaisia.Sopimukseen kuului muun muassa 2,5 miljardin dollarin korvaussumma, josta puoli miljardia suunnattiin…