Ylen selvitys paljastaa suuria eroja syksyn karhujahdin kohdentamisessa.Riistakeskus suositteli jahdin kohdentamista karhuihin, joista on ollut haittaa. Lupaehdot eivät kuitenkaan vaatineet sitä.Osa metsästäjistä yritti huomioida suosituksen,…
Oulun yliopiston tutkijat tehostivat aivojen kuona-aineiden poistumista nitron ja värähtelyn avulla.Tutkimusartikkeli julkaistiin Nature Communications -lehdessä.Menetelmä voisi auttaa ehkäisemään Alzheimerin tautia ja muita muistisairauksia. Sen tehoa…
Syyttäjä vaati vastaajille korvausta 150 neidonkengän tuhoamisesta Keminmaassa. Niiden arvo olisi ollut…
Apteekin on pyrittävä varmistamaan, että asiakas on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä.MOT:n toimittaja sai kolmelta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta.Apteekin pitää tarkistaa resepti ja neuvoa lääkkeen turvallisessa käytössä.Apteekki voi soittaa lääkärille virheen, yhteisvaikutuksen tai väärinkäytön epäilystä. Hoitopäätöksen tekee lääkäri.Ylen MOT:n toimittaja sai kolmelta suomalaiselta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta. Toimittaja valehteli lääkäreille painonsa, ja hänen Kanta-tiedoissaan näkyi aiemmin sairastettu anoreksia.MOT:n toimittaja oli laihdutuslääkkeet hakiessaan normaalipainoinen ja jopa valmistautunut perustelemaan tilannettaan apteekissa. Toimittaja ihmetteli, kun saikin lääkkeet ilman sen kummempia selityksiä.Olisiko apteekissa pitänyt kyseenalaistaa resepti? Selvitimme, millaiset valtuudet apteekeilla on puuttua lääkemääräyksiin.Reseptistä voi puuttua oleellinen merkintäApteekeilla on lakisääteinen vastuu pyrkiä varmistamaan, että…
Ozempic ei auttanut Markku Turusta laihtumaan. Hänen painonsa nousi 11 kiloa neljässä vuodessa.Turunen sai ravitsemusohjausta vasta kesäkuussa 2026. Hän olisi tarvinnut lääkkeen lisäksi muutakin tukea.MOT:n…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi…
Nigeria vahvisti viime viikolla ensimmäisen ebolatapauksensa yli kymmeneen vuoteen.Nigerian viranomaisten mukaan Nigerian Yolassa ilmoitettujen kahden epäillyn ebolatapauksen näytteet osoittautuivat negatiivisiksi.Nigerian terveysviranomaiset tutkivat kahta epäiltyä ebolatapausta…
Aiempina vuosina Klum on pukeutunut muun muassa riikinkukoksi ja madoksi.Halloweenin kuningattaren Heidi Klumin vuoden 2026 asu on paljastunut. Tänä vuonna hän sai inspiraationsa jostakin, minkä…
Kilpisjärven kylällä Tsahkaljärven rannalle vedetystä puuveneestä on tullut jättisuosittu. Se on juuri se puuvene, josta turistit ottavat Saanaa vasten eksoottisen kuvan.Suosio on aiheuttanut jopa huolta luonnon kulumisesta veneen ympärillä.Päätimme ottaa selvää veneen omistajasta ja tarinasta.Parin puhelun jälkeen Enontekiön kunnasta kerrotaan, että vene kuuluu kilpisjärveläiselle poromiehelle Juha Tornensikselle.Vuonna 1990 valmistunut vene…
Pääkaupunkiseudulla on noin 20 puroa, joissa taimen lisääntyy luontaisesti. Virtavesien kunnostus on parantanut elinolosuhteita takavuosista.Taimenen aktiivisin kutuaika alkaa olla käsillä Etelä-Suomen puroissa.Virtavesiin nousseet taimenet on helppo huomata, kun ne kaivavat kutukuoppia ja kamppailevat kumppaneista.Vesi loiskuu toden teolla, kun kalat polskivat matalassa vedessä. Suurimmat vonkaleet voivat olla jopa 5–8 kilon luokkaa.Projektinjohtaja…
Synnytysrepeämien korjaamisessa ja jälkihoidossa on edelleen kehitettävää. Hämeenlinnassa ammattilaiset harjoittelivat vaurioiden ompelemista eläinkudoksella.Kätilöt ja lääkärit harjoittelivat synnytysrepeämien tunnistamista ja ompelua Hämeenlinnassa.Synnyttäjien kokemukset ovat lisänneet keskustelua repeämistä. Koulutuksella pyritään yhtenäistämään hoitoa.Vaikeita välilihan repeämiä ommeltiin 1,7 prosentissa synnytyksistä vuonna 2025.Lääkärin mukaan synnyttäjä tarvitsee repeämistapauksissa selvät kirjalliset ohjeet, fysioterapiaa ja jälkitarkastuksen.Sinisiin suojapukuihin pukeutuneet…
Tunnelmaa painoi se, että joissakin vaikeimmista kysymyksistä edistyttiin vain vähän.Lähes 200 maata pääsi perjantaina vaikeiden neuvottelujen jälkeen sopuun YK:n luontokokouksessa. Lopputulosta varjosti kuitenkin pettymys siihen, ettei luonnon tuhoutumisen torjumiseksi saatu aikaan enempää.Edustajat puhkesivat suosionosoituksiin, kun keskeiset päätökset hyväksyttiin yliajalle venyneessä kokouksessa. Tunnelmaa painoivat silti kiivaat erimielisyydet ja se, että joissakin…
Valtion tarjous ei näyttäisi kelpaavan sähköyhtiölle eikä suurimmalle osakkeenomistajalle.Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen luonnonsuojelun näkyvin kärkihanke on kaatumassa. Valtio haluaisi ostaa Heinäveden Palokin padon, purkaa…
Ennallistaminen pelastaa eliölajeja sukupuutolta ja sitoo ilmastopäästöjä.Maailmanlaajuinen tuhoutuneiden luontokohteiden ennallistaminen etenee, mutta…
Tulevien viikkojen ennusteen mukaan sää jatkuu Lapissa tavanomaista lämpimämpänä. Levillä on säilölunta,…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääIlmastopaneeli esittää liudan keinoja, jotta Suomi pääsisi ilmastotavoitteisiinsa.Suomessa on jo onnistuttu vähentämään fossiilisia päästöjä. Samaan aikaan metsien hiilinielua on menetetty. Suomen kansallisia ilmastotavoitteita ei paneelin mukaan saavuteta jo sovituilla keinoilla, vaan lisätoimia tarvitaan.Suomen ilmastopaneeli julkaisi tänään tiistaina listan keinoja, joiden avulla Suomi pystyisi täyttämään Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet sekä EU:n ja kansalliset ilmastotavoitteisiin liittyvät velvoitteet.Ilmastopaneelin tehtävä on antaa päättäjille tieteeseen perustuvia suosituksia ilmastopolitiikkaan. Paneelista on säädetty ilmastolaissa.Ilmastonmuutoksen hillintä edellyttää nopeita, maailmanlaajuisia päästövähennyksiä, luonnon hiilinielujen vahvistamista ja hiilidioksidin teknistä poistoa ilmakehästä, paneeli toteaa.Näillä keinoilla Suomen Ilmastopaneeli veisi Suomen ilmastotavoitteisiin:LiikenneLiikenteen hinnoittelu ja tuet on uudistettava sähköistymistä tukeviksi, paneeli suosittaa.Liikenteen sähköistymistä vauhdittaisi hiilidioksidiperusteisten auto- ja ajoneuvoverojen porrastettu korottaminen. Raskaan liikenteen sähköistämiseksi tarvitaan lisää latauspaikkoja.Syksyn aikana paljon keskustelua herättänyttä, polttoaineiden jakeluvelvoitetta tulee paneelin mukaan nostaa. Tavoitteena olevaa fossiilitonta liikennettä vuonna 2045 on muilla tavoin mahdoton saavuttaa, paneeli toteaa.Jakeluvelvoitetta tulisi korottaa portaittain siten, että se on 100 prosenttia vuonna 2045. Jakeluvelvoite velvoittaa polttoaineiden jakelijoita toimittamaan tietyn osuuden uusiutuvia polttaineita kulutukseen. Uusiutuvat polttoaineet ovat fossiilisia kalliimpia. Tavoitteena on vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä.Kävelyä ja pyöräilyä sekä joukkoliikennettä on paneelin mielestä edistettävä esimerkiksi valtionavustuksilla. Paneeli suosittelee myös tiemaksuja, kuten ruuhkamaksuja kaupunkeihin.Maatalous ja ruokaMaatalouden päästöt ovat yhä lähes ennallaan huolimatta siitä, että alalle on tarjottu mahdollisuuksia vähentää päästöjä kustannustehokkaasti.Ilmastopaneeli ehdottaa…
Mikkelissä tapahtui vuonna 2011 onnettomuus, jossa rekka ajoi henkilöauton perään noin 80 kilometrin tuntinopeudella. Auton takaosa tuhoutui täysin, ja kuljettaja vietiin sairaalaan.Autoa kuljettaneella miehellä havaittiin häiriöitä muistissa ja keskittymiskyvyssä sekä tunne-elämän muutoksia. Hän joutui jäämään pois töistä. Alkoi vuosien korvausriita vakuutusyhtiön kanssa.Mies haastoi vakuutusyhtiön lopulta oikeuteen. Mies vaati käräjäoikeutta vahvistamaan sen, että hän on onnettomuudesta johtuvan aivo- ja niskavamman takia täysin työkyvytön.Vakuutusyhtiö kiisti vaatimuksen siitä, että mies oli oikeutettu täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Yhtiö vetosi muun muassa siihen, että miehen aivovamma oli todettu alkuvaiheessa lieväksi ja lievästä vammasta toivutaan pääsääntöisesti hyvin.Vakuutusyhtiön mukaan miehellä oli ollut aiemmin samankaltaisia terveydellisiä ongelmia. Miehen itsensä mukaan…
Törmäys oli raju. Sen näyttävät kuvatkin. Pieni henkilöauto rusentui taka-akseliin asti.Gabriel Majuri joutui 23-vuotiaana vakavaan auto-onnettomuuteen. Nuori mies alkoi kärsiä muistiongelmista, keskittymiskyvyn häiriöistä ja väsyi nopeasti kuormituksesta.Alkoi vuosia kestänyt korvausriita, joka eteni käräjäoikeuteen. Ennen käsittelyä vakuutusyhtiö oli lyönyt pöytään yllätyskortin.”Oireet johtuvat ensisijaisesti hänen keskosuudestaan, eivät liikennevahingosta”, yhtiö kirjoitti lausunnossaan.Vakuutusyhtiö Fennia vetosi siihen, että Gabriel Majurin pitkittyneet oireet eivät olleet syy-yhteydessä onnettomuuteen, vaan olivat seurausta ennenaikaisesta syntymästä.Majurin tapauksessa on kysymys aivovamman pitkäaikaisista seurauksista, joista on Suomessa kiistelty pitkään. Ylen MOT tutki aihetta laajasti dokumentissa Gabriel vastaan vakuutusyhtiö.Onnettomuus moottoritielläKaikki alkoi kuumana kesäpäivänä vuonna 2013. Gabriel Majuri oli matkalla kohti Helsinkiä, kun auton…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääVaatejätti Patagonian säätiö lahjoittaa kaksi miljoonaa dollaria Pohjois-Karjalan Palokin koskien ennallistamiseen.Palokin padon purkaminen on Suomen suurin virtavesien ennallistamishanke. Alue on uhanalaisten järvilohen ja taimenen lisääntymisalue.Valtio tarjosi voimalaitoksesta 40 miljoonaa euroa, mutta Pohjois-Karjalan Sähkö torjui sen. Omistajakunnat päättävät myynnistä syksyllä.Vaatejätti Patagonia lahjoitti Palokin koskien ennallistamiseen summan, joka sai Jasper Pääkkösen leuan loksahtamaan.Kaksi miljoonaa dollaria eli noin 1,7 miljoonaa euroa on summa, jota näyttelijä ja ympäristöaktivisti Pääkkönen ei osannut odottaa villeimmissä unelmissakaan Pohjois-Karjalan Heinävedelle.Pääkkönen on retkeilyvaatteita valmistavan Patagonian pitkäaikainen mainoskasvo. Yrityksen perustaja Yvon Chouinard vieraili Suomessa yli kymmenen vuotta sitten.– Saatoin puhua Palokista silloin hänen kanssaan saunassa, Pääkkönen kertoo.Nyt pitkä yhteistyö johti…
Viime viikolla alueelta otetuissa vesistönäytteissä ei todettu haitallisia öljyhiilivetyjä tai PAH-yhdisteitä.Viime viikolla sattuneen Saimaan öljyvahinkoon liittyvää järviveden käyttökieltoa on tarkennettu.Itä-Savon ympäristöterveydenhuollon mukaan öljyä on todettu Vuorisaaren ja Lehtikiukaan välillä sekä Voinsalmen ja Repomäen kylien rannoilla.Selvitys- ja puhdistustöitä on tehty Suurisalon pohjois- ja itäosissa, Linnolahdessa ja Repolahdessa. Myös Selkäniemestä ja Ionlahdesta on saatu yksittäisiä havaintoja.Mainituilla alueilla on voimassa järviveden käyttökielto. Sen lisäksi käyttökielto on voimassa kaikilla paikoilla, jossa on öljyhavaintoja, kertoo terveystarkastaja Mika Merinen.– Jokaista rantaa ei ole päästy vielä tarkastamaan, joten ihmisten omat havainnot ovat tärkeitä. Jos havaitsee öljyä rannassa, on käyttökielto silloin voimassa.Vettä ei saa käyttää esimerkiksi ihmisten tai…
Tuhkarokko leviää Ruotsissa Urkult-musiikkifestivaalin seurauksena. Se järjestettiin heinä-elokuussa Västernorrlandin läänissä, Vaasan korkeudella rannikolla.Ruotsissa on todettu 31 tuhkarokkotapausta musiikkifestivaalista. Yksi tapaus on todettu Suomessa.Pohjanmaalla rokotekattavuus on paikoin liian matala, mikä tekee alueesta alttiimman epidemialle.Tuhkarokko on erittäin tarttuva. Pelkkä samassa huoneessa oleskelu riittää tartuntaan.Ruotsissa on todettu heinä-elokuussa useita tuhkarokkotapauksia.Epidemia on liitetty heinä-elokuun vaihteessa Västernorrlandin läänissä järjestettyyn Urkult-musiikkifestivaaliin. Alue sijaitsee Ruotsin rannikolla suurin piirtein Vaasan korkeudella.Tiistaihin mennessä Ruotsissa on todettu 31 tapausta. Suurin osa taudin saaneista on kouluikäisiä lapsia ja nuoria aikuisia.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yksi musiikkifestivaaliin liittyvä tuhkarokkotapaus on todettu myös Suomessa.Pohjanmaan hyvinvointialueen infektioylilääkäri Silvia Grönroos-Pada kertoo, että Ruotsin tilannetta seurataan…
Kesän sää suosi hunajantuotantoa, kun kukinnat kestivät pitkään.Hunajasato on tänä vuonna keskimääräinen tai hieman keskimääräistä parempi, arvioidaan Suomen Mehiläishoitajain liitosta.– Tänä vuonna sato vaikuttaisi olevan vähän parempi kuin viime vuonna. Tarkemmat satomäärät selviävät vasta tarhaajille vuosittain tehtävässä satokyselyssä, sanoo liiton viestintäasiantuntija Virpi Aaltonen.Vuoden mehiläistarhaaja ja Varsinais-Suomen Mehiläishoitajien puheenjohtaja Marko Leino on samoilla linjoilla.– Selvästi enemmän on tulossa hunajaa kuin viime vuonna. Linkouksen jälkeen näkee lopullisen määrän, sanoo Leino.Kymmenen viime vuoden aikana hunajasato on ollut noin 1,8–3,4 miljoonaa kiloa. Viime vuoden satoarvio oli noin 3 miljoonaa kiloa.Satokausi pääosin päättynytKesän sää oli hunajantuotannon kannalta hyvä, arvioi mehiläistarhaaja Marko Leino.– Poutapäiviä olisi saanut…
Kevon tutkimusaseman asemajohtaja Otso Suominen kävelee Skalluvaaran poronerotusaitojen ohi palsasuokummulle Utsjoen Vaisjängällä. Palsat ovat ikiroudan synnyttämiä, ytimeltään jäässä olevia jättimäisiä turvekumpuja.Päästyään palsan päälle Suominen mittaa sulan maakerroksen paksuuden rautaisella mittakepillä. Ikiroutaa suojaa noin 60 senttimetriä paksu sula maakerros.Suomisen mukaan tilanne on erittäin huolestuttava ilmastonmuutoksen suhteen.Utsjoen Kevon sääasemalla lämpötiloja on mitattu 1960-luvulta saakka. Vuosi 2024 oli tehtyjen mittausten lämpimin – sekä lämpösumma että keskilämpötila olivat mittaushistorian korkeimmat.– Lämpösumma vastasi Jyväskylän kasvuolosuhteita. Silloin tapahtui selvä hyppäys ikiroudan sulamisessa. Ikirouta ei ole pystynyt korjautumaan sen jälkeen, Suominen kertoo.Palsasoiden sulaminen voi aiheuttaa lajistolle suuria muutoksia.Linnuston kannalta palsasuot ovat lajirikkaita. Niissä esiintyy paljon pohjoisten kahlaajia.Yksi…
Aivoteknologiaan erikoistunut professori Teemu Myllylä esittelee otsalle puettavaa muovista pantaa. Se mittaa aivojen nesteiden kiertoa.Siitä voi tulla älykellojen tai verenpainemittarien kaltainen tuote, jolla ihminen voi saada tietoa omasta terveydestään.Laitteen nimi on Glymphometer. Sen avulla voidaan pyrkiä havaitsemaan Alzheimerin tautiin ja muihin aivosairauksiin liittyviä muutoksia jo varhaisessa vaiheessa.Laitteella tutkitaan parhaillaan myös Parkinsonin tautia, aivohalvausta ja muita aivovaurioita.Syksyllä aloitetaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehohoidossa olevien potilaiden mittaukset.– Toimimme hyvin merkittävien sairauksien parissa, Myllylä sanoo.Glymphometer on Myllylän ja Oulun yliopiston noin 15 vuoden tutkimuksen tulos.Aivosairauksista saadaan uutta tietoaLaite on herättänyt kiinnostusta maailmalla eri tutkijaryhmissä.Ensimmäiset noin 80 kappaletta ovat parhaillaan kansainvälisessä tutkimuskäytössä Yhdysvalloissa, Intiassa, Kolumbiassa…
Tiistaina syöpään menehtyneen yhdysvaltalaisen kantrilaulaja Dolly Partonin, 80, poismeno on kerännyt runsaasti kommentteja ja surunvalitteluja Yhdysvalloissa. Amerikkalaiseksi ikoniksi jo eläessään kohonnutta tähteä jäävät kaipaamaan silmäätekevät monelta alalta.Poliitikoista ensimmäisten joukossa Partonia ehti muistelemaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.– Lepää rauhassa, Dolly! Maailma rakastaa sinua, hän kirjoitti.Partonin poismenoa kommentoi myös Yhdysvaltain entinen presidentti ja Partonin ikätoveri George W. Bush.– Rakastimme hänen musiikkiaan ja tyyliään. Hän oli loistava viihdyttäjä ja vieläkin upeampi ihminen. Arvostimme hänen työtään lukutaidon ja terveyden edistämiseksi sekä yhteisöjen vahvistamiseksi. Dolly oli lahjakas ja ahkera amerikkalainen, jota jäädään kaipaamaan, hän kirjoitti.Presidentti Bill Clinton kuvaili Partonia ainutlaatuiseksi.– Loistava lauluntekijä ja esiintyjä, joka…
Elokuun sateet ovat helpottaneet kuivuustilannetta Suomessa, mutta etenkin Itä-Suomessa kuivuus jatkuu, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).Kuivuudesta eniten kärsiviä alueita ovat Päijät-Häme, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala. Näillä alueilla pohjavesi on paikoin poikkeuksellisen alhaalla.Sateet ovat nostaneet etenkin pienten ja paikoin keskisuurten pohjavesimuodostumien pintoja.Pitkittynyt kuivuus voi kuivattaa yksityiskaivoja ja heikentää kaivoveden laatua.Sateet ovat parantaneet maaperän kosteustilannetta suuressa osassa Suomea. Kosteus on kuitenkin edelleen ajankohtaan nähden alhainen Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla.
Keräin vakuutti Rokuan Tulijärven mökkiläiset, jotka ovat taistelleet vieraslajia vastaan jo vuosia. Kone on kuitenkin vasta tutkimuskäytössä.Oulun yliopiston kehittämä laite kitkee tehokkaasti kanadanvesiruttoa järvistä.Kanadanvesirutto haittaa veneilyä, kalastusta ja uimista.Pohjois-Pohjanmaalla testattu laite nostaa vesiruttoa tonneja tunnissa. Laite on tutkimuskäytössä, eikä sitä vielä voi ostaa.Laite irrottaa vesiruton pohjaa myöten toisin kuin nuotta. Myöskään viikate ei ole tehokas vesiruton poistamisessa.Mökin omistajat seuraavat Rokuan Tulijärven rannalla Muhoksella tyytyväisinä, kun heitä pitkään piinannut kanadanvesirutto saa kyytiä.Järvessä puksuttaa Oulun yliopistossa suunniteltu ja rakennettu laite, joka kitkee viheliäistä vieraslajia veden alta jopa tonneja tunnissa ja kuljettaa kasvuston rantaan.– Me mökkiläiset odotamme kädet syyhyten, että saisimme tuollaisen laitteen…
10:29•Päivitetty 10:56Voimakas pyörremyrsky pyyhkäisi Auden alueen läpi Etelä-Ranskassa maanantai-iltana vaurioittaen yli 300 asuntoa, paikallishallinto kertoi. Viranomaisten mukaan lähes 40 ihmistä loukkantui myrskyn aikana.Reutersin vahvistama sosiaalisen median video näyttää trombin pyörivän Verzeillen kylän yläpuolella Audessa maanantai-iltana. Monien sen reitillä olleiden talojen ikkunat särkyi voimakkaiden tuulien seurauksena.Trombi syntyi, kun tämän kesän voimakas helleaalto väistyi tällä viikolla ukkosmyrskyjen tieltä Etelä-Ranskan alueilla.Lähde: Reuters

