Apteekin on pyrittävä varmistamaan, että asiakas on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä.MOT:n toimittaja sai kolmelta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta.Apteekin pitää tarkistaa resepti ja neuvoa…
Enemmistö Pohjois-Karjalan Sähkön omistajista on valmis hyväksymään valtion ostotarjouksen Palokin voimalaitoksesta.Enemmistö Pohjois-Karjalan Sähkön kuntaomistajista kannattaa Palokin voimalan myyntiä valtiolle.Valtio haluaa purkaa padon Heinävedellä ja suojella…
Suomen Luontopaneeli kehottaa nostamaan luontotoimet mukaan päätöksentekoon.Luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisesta on Suomelle henkisen…
Tilastokeskuksen ennakkotilasto kertoo, että elävänä syntyneiden lasten määrän kasvaa myös tänä vuonna.THL:n rekisterin mukaan Suomessa syntyi vuonna 2025 lähes 46 000 lasta. Määrä kasvoi 4,8 prosenttia edellisvuodesta.Tilastokeskus ennakoi nousun jatkuvan vuonna 2026.Hämeenlinnan synnytyssairaalassa synnytykset lisääntyivät tammi–syyskuussa kahdeksan prosenttia.Uusi sairaala ja vastasyntyneiden tehohoito houkuttelevat myös muiden alueiden perheitä synnyttämään Kanta-Hämeeseen.Syntyneiden lasten määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa.THL:n syntyneiden lasten rekisterin mukaan vuonna 2025 Suomessa syntyi lähes 46 000 lasta. Se on 4,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.Kasvu on maltillista, mutta nousu näyttää jatkuvan myös tänä vuonna, Tilastokeskus ennakoi.Tämän vuoden väestön ennakkotietojen mukaan elävänä syntyneiden lasten määrä kasvoi tammi–elokuussa lähes kuusi prosenttia edellisvuodesta.THL:n verkkosivuilla…
Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa.Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin…
Porissa Musan metsästä on kaadettu salaa parikymmentä kahdeksanmetristä puuta. Puut on sahattu poikki noin metrin korkeudelta.14:19•Päivitetty 14:19Parikymmentä noin kymmenen sentin paksuista puuta on kaadettu Porissa…
MOT:n toimittaja sai kolmelta suomalaiselta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta.Normaalipainoinen nainen sai reseptit ilmoittamalla väärän painon. Hänen Kanta-tiedoissaan näkyi aiemmin sairastettu anoreksia.Valvovan viranomaisen mukaan potilaan kertomat…
Norjan Tulli tulkitsi kesällä kalantuontikieltoja koskemaan myös itse pyydettyjä makean veden kaloja. Tämä sääntö kuitenkin kumottiin liki samantien.Norjalaiset poliitikot haluavat kieltää turisteja viemästä Norjassa pyytämäänsä…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi Desmi Octopus -niminen öljyntorjuntalaite, joka on kehitetty erityisesti vähärikkisten polttoaineiden keräämiseen meren pinnalta.Öljyonnettomuuden uhka Itämerellä on noussut viime vuosina Venäjän öljynvientiin asetettujen pakotteiden myötä. Merelle…
Nigeria vahvisti viime viikolla ensimmäisen ebolatapauksensa yli kymmeneen vuoteen.Nigerian viranomaisten mukaan Nigerian Yolassa ilmoitettujen kahden epäillyn ebolatapauksen näytteet osoittautuivat negatiivisiksi.Nigerian terveysviranomaiset tutkivat kahta epäiltyä ebolatapausta maan koillisalueella, kertoi Nigerian tautienehkäisy- ja -valvontakeskus lauantaina.Viranomaisten lauantaina julkaisemassa X-viestissä kerrottiin, että kaksi henkilöä on eristetty tutkimusten ajaksi.Nigeria vahvisti viime viikolla ensimmäisen ebolatapauksensa yli…
Aiempina vuosina Klum on pukeutunut muun muassa riikinkukoksi ja madoksi.Halloweenin kuningattaren Heidi Klumin vuoden 2026 asu on paljastunut. Tänä vuonna hän sai inspiraationsa jostakin, minkä näkee joka päivä.Huippumalli muuttui omaksi vasemmaksi kädekseen: irti leikatuksi sellaiseksi. Siitä roikkui veristä sidekudosta, ja hänen heiluvia ”sormiaan” koristivat sormukset ja pitkät, lakatut kynnet.– Puhu…
Maailman tunnetuimpiin kuuluvan hard rock -yhtyeen Deep Purplen laulaja Ian Gillan, 81, on joutunut sairaalaan, yhtye kertoi Facebookissa lauantaina.Gillanin sairastumisen vuoksi yhtye perui kaksi Saksan-keikkaansa, jotka oli määrä soittaa Leipzigissa lauantaina ja Hampurissa sunnuntaina.Yhteen tiedotteessa ei täsmennetä, minkä vuoksi Gillan joutui sairaalaan.Deep Purple perustettiin vuonna 1968 Britanniassa. Gillan tuli Deep…
Kullankaivajat lahjoittivat koneet Metsähallitukselle muistomerkeiksi, jotka kertovat alueella aiemmin harjoitetusta koneellisesta kullankaivusta.Koneellinen kullankaivu loppui Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa vuosia sitten, mutta alueelle jätetyistä vanhoista kaivinkoneista on…
Suomessa noin 200 nuorta hakeutuu vuosittain sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin.Vain harva saa transdiagnoosin. Osa…
Joukkorokotukset ovat käynnistyneet rokotteen viivästymisestä huolimatta. Lapsia rokotetaan ensimmäistä kertaa kokeiluluontoisesti päiväkodissa.Influenssarokotukset…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääTrumpin kampanjatilaisuuksissa soitetaan luvatta Youngin kappaletta ”Rockin’ in the free world”.Kanadalais-yhdysvaltalainen muusikkoveteraani Neil Young haastaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin oikeuteen. Asiasta kertoo Yhdysvaltain viihdeteollisuudesta kertova The Wrap -sivusto.Young syyttää Trumpia musiikkinsa luvattomasta käyttämisestä vaalitilaisuuksissa ja vaatii Trumpilta kymmenen miljoonan dollarin korvauksia.Trumpin tilaisuuksissa soitetaan usein Youngin kappaletta ”Rockin’ in the free world”.Youngin asianajajat sanovat, ettei rocktähti halua olla missään tekemisissä Trumpin kampanjan kanssa. Sitä paitsi kappale ei ole kritiikitöntä Yhdysvaltain ylistystä, vaan ”kertoo maan köyhistä, kodittomista ja unohdetuista, jotka joutuvat kestämään nykyistä yhteiskuntaa”.Trumpin kampanja lupasi jo vuonna 2020, ettei Youngin kappaletta käytetä, mutta lupausta ei ole pidetty, The Wrap kertoo.
EU-maat ovat päässeet sopuun Itämeren ensi vuoden kalastuskiintiöistä.Suomen kannalta tärkeän Pohjanlahden silakan kiintiö kasvaa 12 prosenttia tämänvuotisesta.Itämeren pääaltaan silakkakiintiö puolestaan kasvaa 71 prosenttia ja kilohailikiintiö 44 prosenttia.EU-maiden kalastusasioista vastaavat ministerit sopivat Itämeren kalastuskiintiöistä kokouksessaan tänään Luxemburgissa.Suomea kokouksessa edustanut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) on tyytyväinen kiintiöratkaisuun, joka perustuu tieteeseen ja joka tukee kalakantojen vahvistumista.
Nigerian ensimmäinen ebola-potilas yli kymmeneen vuoteen on siirretty evakuointilennolla Abujasta Sveitsiin.Terveysministeri Muhammad Ali Pate sanoi, että potilaan tila on parantunut ja se on vakaa.Ugandalaissyntyisen sveitsiläisdiplomaatin puolison tartunta kävi ilmi virustestissä.Sveitsin Nigerian lähetystössä on 25 työntekijää. Heillä ei ole todettu ebolaan viittaavia oireita.AFP
Uusimmat Uutiset
Katso LisääAfrikkalaisen sikaruton leviäminen halutaan estää myös alueilla, joilla villisikakanta ei ole vahva. Suupohjassa on yhdyskunta, Alajärvellä yksi nuori karju.Alajärvellä havaittu villisikakarju pyritään metsästämään pois. Villisika lisääntyy helposti ja Suomesta on löytynyt afrikkalaista sikaruttoa.Suupohjan alueella on vakiintunut villisikakanta. Sitä on metsästetty vajaa kymmenen vuotta, mutta kantaa ei ole saatu vähenemään.Villisian itäisen ja läntisen kannan välisellä tyhjiöllä halutaan estää sikaruton leviämisen, sanoo Alajärven riistanhoitoyhdistyksen Pekka Hautamäki.Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan eteläosiin Suupohjan alueelle on asettunut villisikayhdyskunta, jota on aktiivisesti yritetty vähentää metsästämällä.Myös Alajärvellä on viime kevään ja tämän kesän aikana tehty lukuisia havaintoja yksinään liikkuvasta villisiasta.Alajärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pekka Hautamäki kertoo, että havaintoja nuoresta…
Mursu on pötkötellyt metsässä Suomen rajan tuntumassa viime viikkojen ajan.Pohjois-Norjassa Tenonvuonossa oleskellut mursu on löydetty kuolleena. Asiasta kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.Mursu löydettiin korkeasta ja jyrkästä metsämaastosta kaukana merestä, Tenon kunnan edustaja Frank Martin Ingilæ NRK:lle. Tarkkaa kuolinsyytä ei tiedetä.Mursu voi painaa yli tuhat kiloa, mikä tekee ruumiin siirtämisestä hyvin vaikeaa.– Kuollut eläin metsässä ei ole yleensä ongelma, sillä luonto hoitaa asian usein itse. Mursu on kuitenkin rauhoitettu merinisäkäs. Siksi kunta on nyt vaikean logistiikkahaasteen edessä, Ingilæ sanoo.Mursu on makoillut metsässä pitkäänMursu on oleskellut metsässä Suomen rajan tuntumassa viime viikkojen ajan.Norjalainen pariskunta törmäsi mursuun heinäkuussa sieniretkellä.Euroopan mursukantaa tutkinut Birdlife Norjan asiantuntija…
Finferries seuraa lintuja vielä ainakin viikon ennen kuin päätös Meriluoto-lautan siirrosta tehdään.Hailuodon viimeisen lautan lähtö Oulusta viivästyy edelleen rauhoitettujen pääskyjen takia.Finferrisien turvallisuus- ja liikennejohtajan Pasi Roosin mukaan Meriluoto-lautasta löydettiin sunnuntaina vielä yksi pesä, jossa oli kaksi poikasta. Tämän vuoksi tilannetta seurataan vielä viikon ajan.– Teemme näin, vaikka lintuasiantuntija on sitä mieltä, että poikasten selviytymismahdollisuudet ovat pieniä, kun ne ovat vielä tähän aikaan näin myöhäisessä kehitysvaiheessa, Roos sanoo.Lupa- ja valvontavirasto (LVV) antoi viime viikolla luvan lautoilla ja laiturirakenteissa pesineiden räystäspääskyjen ja haarapääskyjen häirintään, pesien ja munien hävittämiseen sekä poikasten siirtoon.Roosin mukaan Finferries on ollut useampaan otteeseen yhteydessä eläinhoitolaan, jonne poikaset olisi…
Lieksanjoen järvilohia ja taimenia on pidetty hengissä laitosviljelyn avulla, mutta se on tullut nykytiedon valossa tiensä päähän.Lieksanjokeen halutaan palauttaa luontainen vaelluskalakanta. Itä-Suomen elinvoimakeskuksen kalatalousyksikkö on jättänyt Lupa- ja valvontaviraston käsiteltäväksi hakemuksen Lieksanjoen Lieksankosken ja Pankakosken voimalaitosten kalataloudellisten velvoitteiden muuttamiseksi.Itä-Suomen elinvoimakeskuksen kalastusbiologi Markus Huolila kertoo, että kyse on järvilohen kriittisestä tilanteesta sukupuuton partaalla. Kun voimalaitoksia rakennettiin yli 50 vuotta sitten, kuviteltiin, että kalakannat voidaan säilyttää viljelylaitoksissa kasvattamalla.– Se tie on kuljettu loppuun, kertoo Huolila.Nykytiedon perusteella vaelluskalakannat eivät säily terveinä ja geneettisesti monimuotoisina laitoksissa.Lieksanjoen voimalaitoksen kohdalta vesi halutaan palauttaa luonnonuomaan, johon voitaisiin kunnostaa vaelluskalojen lisääntymisalue. Nykyisellään luonnonuoma on lähes kuiva.Pankakoskella voimalaitospato muodostaa…
Lihavuus kiihdyttää naishormonin tuotantoa, mikä taas voi edesauttaa syövän etenemistä.Saksalaiset syöpätutkijat ovat tehneet aiempaa täsmällisemmillä tavoilla havaintoja ylipainoisista ihmisistä ja todenneet, että ylipaino on luultua suurempi riskitekijä syövän kehittymiselle. Riski on naisilla miehiä suurempi.Tutkimus on tehty Saksan syöpätutkimuskeskuksessa DKFZ:ssa ja siitä uutisoi Deutsche Welle -uutissivusto (DW).Syöpätutkijoilla on ollut aiemmin käsitys, että syövistä 2 – 8 prosenttia liittyy ylipainoon. Uuden tutkimuksen mukaan osuus voi olla jopa 11,5 prosenttia.Deutsche Wellen mukaan tutkijat ovat mitanneet kohdehenkilöiden ylipainon painoindeksin perusteella. Painoindeksi ei kuitenkaan osaa erottaa rasvaa ja lihasmassaa, eikä anna tietoa rasvan sijoittumisesta kehossa. Näillä on merkitystä syöpäriskille.DKFZ:n tutkijat hyödynsivät vyötärön ympärysmittaa ja vyötärö-lantio-suhdetta.–…
Sepelkyyhkyn metsästyskausi alkaa tänään, kertoo Suomen riistakeskus.Myös merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa tänään. Metsästyksen tavoitteena on vähentää hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja pelloilla, joiden satoa myydään tai käytetään kotieläinten rehuna.Vesialueilla sekä meri- että kanadanhanhen metsästys alkaa vesilintujen yleisen metsästyskauden mukaisesti 20. elokuuta.Nisäkkäistä esimerkiksi mäyrän metsästys alkoi kuun alussa. Haitallisia vieraspetoja, kuten minkkiä ja supikoiraa, voi pyytää läpi vuoden.
Sepelkyyhky on Suomen runsain kyyhkylaji, ja sitä tavataan lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.Elokuun kymmenes päivä käynnistää kyyhkyjahdin. Runsastunut sepelkyyhky on noussut Suomen metsästäjien suosituimmaksi saalislajiksi.Riistakeskuksen mukaan laji on sopeutunut hyvin Suomen muuttuneeseen viljely- ja kulttuurimaisemaan. Nykyisin se on tavallinen näky myös taajamien pihoilla ja puutarhoissa.– Sepelkyyhkyn runsaat kannat ja vaivattomat metsästysjärjestelyt ovat tehneet siitä metsästäjien suosikin. Metsästys ei vaadi laajoja erämaita tai kallista kalustoa, sanoo riistapäällikkö Jörgen Hermansson Suomen riistakeskuksen tiedotteessa.Sepelkyyhkyn lisäksi merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilla maanantaina.Saaliit kasvaneet 2000-luvullaSepelkyyhkysaaliit lähtivät kasvuun 2000-luvun alussa. Aiemmin vuosittainen saalis oli 100 000–150 000 lintua. Vuodesta 2010 lähtien saalistaso on vakiintunut noin…
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps.) kyseenalaistaa UKK-instituutin erityisaseman. Budjettiehdotus leikkaisi avustuksesta valtaosan.Tampereella toimiva instituutti tutkii liikunnan terveysvaikutuksia. Se on perustettu 1980, ja sen rahoituksesta säädetään erillislailla.Instituutti on kehittänyt maailmankuulun kävelytestin ja seuraa suomalaisten liikkumista.Suomen väestön terveyttä edistävän UKK-instituutin rahoitus on kovien paineiden kohteena.Viimeksi torstaina sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps.) kyseenalaisti Tampereella toimivan instituutin erityisaseman.– Itse uskoisin, että lähteekö ihminen lenkille vai ei, johtuu pääosin muista tekijöistä kuin Urho Kekkosen kuntoinstituutin tekemän työn johdosta, Rydman sanoi Ylen ja MTV Uutisten haastattelussa.Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettiehdotus leikkaisi instituutilta valtaosan avustuksesta tähän vuoteen verrattuna.Leikkausehdotus perustuu sosiaali- ja terveysministeriön menoihin. UKK-instituutin rahoitus…
Nukke suunniteltiin yhdessä Houstonin kälyn kanssa.Leluyhtiö Mattel on päättänyt kunnioittaa edesmennyttä laulajaa Whitney Houstonia omalla Barbie-nukella.Nukke on puettu laulajan I Wanna Dance With Somebody (Who Loves Me) -musiikkivideosta tuttuun asuun ja korvakoruihin. Nukella on mikrofoni ja mikrofoniteline mukana pakkauksessa.Houstonin käly ja kuolinpesän pesänhoitaja Pat Houston työskenteli Mattelin luovan tiimin kanssa, jotta nukke edustaisi laulajan tunnusomaista tyyliä.Muita Barbie Signature -sarjaan nostettuja muusikoita ovat Miley Cyrus, Kylie Minogue ja Tina Turner.Whitney Houstonista tehtiin muutama vuosi sitten elokuva. Houston nousi 1980-luvulla yhdeksi maailman isoimmista poptähdistä. Hän oli harvinaisuus: superstaraksi noussut musta nainen alalla, joka oli pääosin valkoinen.Houstonin ura huipulla jäi suunniteltua lyhyemmäksi. Päihderiippuvuus…
Kymmeniä tuhansia ihmisiä on evakuoitu myrskyn tieltä.Kiinassa Shanghain kaksi lentokenttää on perunut yli 1 300 lentoa lähestyvän taifuunin vuoksi.Viranomaiset ovat evakuoineet myös yli 390 000 ihmistä Zhejiangin maakunnassa Taizhoun rantakaupungissa sekä 30 000 ihmistä Shanghain alueelta.Myrsky tuo mukanaan voimakkaita tuulia ja sateita, mikä aiheuttaa vakavan tulvariskin sekä maanvyörymien vaaran. Sen odotetaan iskevän Zhejiangin maakuntaan ja naapurimaakunnan Fujianin pohjoisosiin myöhään sunnuntaina paikallista aikaa.Myrsky sivusi lauantaina Pohjois-Taiwania ja sen pääkaupunkia Taipeita. Taifuuni Dolphin toi alueelle sadetta ja osa taiwanilaisista lentoyhtiöistä perui sunnuntain aikana lennot Kiinaan.Lähde: AP

