Apteekin on pyrittävä varmistamaan, että asiakas on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä.MOT:n toimittaja sai kolmelta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta.Apteekin pitää tarkistaa resepti ja neuvoa…
Enemmistö Pohjois-Karjalan Sähkön omistajista on valmis hyväksymään valtion ostotarjouksen Palokin voimalaitoksesta.Enemmistö Pohjois-Karjalan Sähkön kuntaomistajista kannattaa Palokin voimalan myyntiä valtiolle.Valtio haluaa purkaa padon Heinävedellä ja suojella…
Suomen Luontopaneeli kehottaa nostamaan luontotoimet mukaan päätöksentekoon.Luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisesta on Suomelle henkisen…
Tilastokeskuksen ennakkotilasto kertoo, että elävänä syntyneiden lasten määrän kasvaa myös tänä vuonna.THL:n rekisterin mukaan Suomessa syntyi vuonna 2025 lähes 46 000 lasta. Määrä kasvoi 4,8 prosenttia edellisvuodesta.Tilastokeskus ennakoi nousun jatkuvan vuonna 2026.Hämeenlinnan synnytyssairaalassa synnytykset lisääntyivät tammi–syyskuussa kahdeksan prosenttia.Uusi sairaala ja vastasyntyneiden tehohoito houkuttelevat myös muiden alueiden perheitä synnyttämään Kanta-Hämeeseen.Syntyneiden lasten määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa.THL:n syntyneiden lasten rekisterin mukaan vuonna 2025 Suomessa syntyi lähes 46 000 lasta. Se on 4,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.Kasvu on maltillista, mutta nousu näyttää jatkuvan myös tänä vuonna, Tilastokeskus ennakoi.Tämän vuoden väestön ennakkotietojen mukaan elävänä syntyneiden lasten määrä kasvoi tammi–elokuussa lähes kuusi prosenttia edellisvuodesta.THL:n verkkosivuilla…
Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa.Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin…
Porissa Musan metsästä on kaadettu salaa parikymmentä kahdeksanmetristä puuta. Puut on sahattu poikki noin metrin korkeudelta.14:19•Päivitetty 14:19Parikymmentä noin kymmenen sentin paksuista puuta on kaadettu Porissa…
MOT:n toimittaja sai kolmelta suomalaiselta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta.Normaalipainoinen nainen sai reseptit ilmoittamalla väärän painon. Hänen Kanta-tiedoissaan näkyi aiemmin sairastettu anoreksia.Valvovan viranomaisen mukaan potilaan kertomat…
Norjan Tulli tulkitsi kesällä kalantuontikieltoja koskemaan myös itse pyydettyjä makean veden kaloja. Tämä sääntö kuitenkin kumottiin liki samantien.Norjalaiset poliitikot haluavat kieltää turisteja viemästä Norjassa pyytämäänsä…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi Desmi Octopus -niminen öljyntorjuntalaite, joka on kehitetty erityisesti vähärikkisten polttoaineiden keräämiseen meren pinnalta.Öljyonnettomuuden uhka Itämerellä on noussut viime vuosina Venäjän öljynvientiin asetettujen pakotteiden myötä. Merelle…
Nigeria vahvisti viime viikolla ensimmäisen ebolatapauksensa yli kymmeneen vuoteen.Nigerian viranomaisten mukaan Nigerian Yolassa ilmoitettujen kahden epäillyn ebolatapauksen näytteet osoittautuivat negatiivisiksi.Nigerian terveysviranomaiset tutkivat kahta epäiltyä ebolatapausta maan koillisalueella, kertoi Nigerian tautienehkäisy- ja -valvontakeskus lauantaina.Viranomaisten lauantaina julkaisemassa X-viestissä kerrottiin, että kaksi henkilöä on eristetty tutkimusten ajaksi.Nigeria vahvisti viime viikolla ensimmäisen ebolatapauksensa yli…
Aiempina vuosina Klum on pukeutunut muun muassa riikinkukoksi ja madoksi.Halloweenin kuningattaren Heidi Klumin vuoden 2026 asu on paljastunut. Tänä vuonna hän sai inspiraationsa jostakin, minkä näkee joka päivä.Huippumalli muuttui omaksi vasemmaksi kädekseen: irti leikatuksi sellaiseksi. Siitä roikkui veristä sidekudosta, ja hänen heiluvia ”sormiaan” koristivat sormukset ja pitkät, lakatut kynnet.– Puhu…
Maailman tunnetuimpiin kuuluvan hard rock -yhtyeen Deep Purplen laulaja Ian Gillan, 81, on joutunut sairaalaan, yhtye kertoi Facebookissa lauantaina.Gillanin sairastumisen vuoksi yhtye perui kaksi Saksan-keikkaansa, jotka oli määrä soittaa Leipzigissa lauantaina ja Hampurissa sunnuntaina.Yhteen tiedotteessa ei täsmennetä, minkä vuoksi Gillan joutui sairaalaan.Deep Purple perustettiin vuonna 1968 Britanniassa. Gillan tuli Deep…
Kullankaivajat lahjoittivat koneet Metsähallitukselle muistomerkeiksi, jotka kertovat alueella aiemmin harjoitetusta koneellisesta kullankaivusta.Koneellinen kullankaivu loppui Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa vuosia sitten, mutta alueelle jätetyistä vanhoista kaivinkoneista on…
Suomessa noin 200 nuorta hakeutuu vuosittain sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin.Vain harva saa transdiagnoosin. Osa…
Joukkorokotukset ovat käynnistyneet rokotteen viivästymisestä huolimatta. Lapsia rokotetaan ensimmäistä kertaa kokeiluluontoisesti päiväkodissa.Influenssarokotukset…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääTrumpin kampanjatilaisuuksissa soitetaan luvatta Youngin kappaletta ”Rockin’ in the free world”.Kanadalais-yhdysvaltalainen muusikkoveteraani Neil Young haastaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin oikeuteen. Asiasta kertoo Yhdysvaltain viihdeteollisuudesta kertova The Wrap -sivusto.Young syyttää Trumpia musiikkinsa luvattomasta käyttämisestä vaalitilaisuuksissa ja vaatii Trumpilta kymmenen miljoonan dollarin korvauksia.Trumpin tilaisuuksissa soitetaan usein Youngin kappaletta ”Rockin’ in the free world”.Youngin asianajajat sanovat, ettei rocktähti halua olla missään tekemisissä Trumpin kampanjan kanssa. Sitä paitsi kappale ei ole kritiikitöntä Yhdysvaltain ylistystä, vaan ”kertoo maan köyhistä, kodittomista ja unohdetuista, jotka joutuvat kestämään nykyistä yhteiskuntaa”.Trumpin kampanja lupasi jo vuonna 2020, ettei Youngin kappaletta käytetä, mutta lupausta ei ole pidetty, The Wrap kertoo.
EU-maat ovat päässeet sopuun Itämeren ensi vuoden kalastuskiintiöistä.Suomen kannalta tärkeän Pohjanlahden silakan kiintiö kasvaa 12 prosenttia tämänvuotisesta.Itämeren pääaltaan silakkakiintiö puolestaan kasvaa 71 prosenttia ja kilohailikiintiö 44 prosenttia.EU-maiden kalastusasioista vastaavat ministerit sopivat Itämeren kalastuskiintiöistä kokouksessaan tänään Luxemburgissa.Suomea kokouksessa edustanut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) on tyytyväinen kiintiöratkaisuun, joka perustuu tieteeseen ja joka tukee kalakantojen vahvistumista.
Nigerian ensimmäinen ebola-potilas yli kymmeneen vuoteen on siirretty evakuointilennolla Abujasta Sveitsiin.Terveysministeri Muhammad Ali Pate sanoi, että potilaan tila on parantunut ja se on vakaa.Ugandalaissyntyisen sveitsiläisdiplomaatin puolison tartunta kävi ilmi virustestissä.Sveitsin Nigerian lähetystössä on 25 työntekijää. Heillä ei ole todettu ebolaan viittaavia oireita.AFP
Uusimmat Uutiset
Katso LisääYle juhlii satavuotissynttäreitään syyskuun 5. päivänä Helsingin areenassa.Esiintyjälista Yle 100 areenalla -tapahtumaan on täydentynyt. Lavalle hyppäävät Käärijä, Mirella, Jenni Vartiainen, Erika Vikman, Diandra ja Lauri Mikkola.He täydentävät tähtikattausta, joka koostuu ennestään JVG:stä, Anna Puusta, Hectorista ja Maria Ylipäästä.Huippuartistien lisäksi lavalla nähdään Ylen tunnetuimpia ohjelmia ja tekijöitä.Juhlat alkavat jo aamusta, kun Pikku Kakkonen ja BUU-klubben järjestävät yhteisen lastenkonsertin kello 11. Kaksikielisessä lastenkonsertissa ovat leikittämässä ja laulattamassa muun muassa Nalle, Leikki-Heikki, BUU-Klumpen, Susanna, Iina, Jaakko, Lisa, Tika, Jontti sekä Pikku Kakkosen Leikkiorkesteri.Yle 100 Show’ssa kello 19.00–20.30 luodaan katsaus satavuotiaan Ylen historiaan. Lavalla nähdään muun muassa Ella Kannisen ja Mikko Kekäläisen juontama Puoli…
Haluat korjauksen jälkeen olla vain valmis, ilman että laitetta tarvitsee avata kahdesti. Se onnistuu parhaiten, kun teet ennen tilaamista muutaman tarkistuksen, jotka ratkaisevat myöhemmin. Älä siis etsi “näyttää samalta”, vaan tietoja, jotka voit oikeasti varmistaa. Sivustolla fixpart.fi voit hakea kohdennetusti mallin tiedoilla, jolloin päädyt nopeammin juuri siihen versioon, joka oikeasti kuuluu sinun laitteeseesi. Aloita tyyppikilvestä, älä siitä mitä näet Osat voivat näyttää samoilta, mutta silti olla hieman erilaisia. Kaksi pumppua voi esimerkiksi olla samassa kotelossa, mutta liitäntä voi olla eri kohdassa. Ja tiivisteessä haluat heti oikean koon, muuten se ei sulje kunnolla ja jäät vuodon tai välyksen kanssa. …
Finland’s clean cities, innovative economy, and high quality of life continue to attract British professionals, retirees, and remote workers. But while adjusting to life among lakes and saunas may be seamless, navigating taxes between the UK and Finland is often less straightforward. For British expats, the key to financial stability abroad lies in understanding how UK tax obligations interact with Finland’s progressive tax system — and how to avoid being taxed twice on the same income. 1. Understanding UK Tax Residency The first question any expatriate must answer is: Am I still tax resident in the UK? The UK uses…
Turvavyö yhdistetään yleensä törmäyssuojaukseen ja liikenneturvallisuuteen, eikä syyttä. Se estää vakavia vammoja ja on yksi tärkeimmistä ajoneuvon passiivisista turvavarusteista. Mutta harvemmin puhutaan siitä, että turvavyöllä on myös merkittävä rooli kuljettajan ja matkustajien jaksamisessa pitkien matkojen aikana. Oikein säädetty ja mukava turvavyö ei ainoastaan suojaa äkillisissä tilanteissa, vaan auttaa myös ylläpitämään hyvää ryhtiä, vähentämään lihasjännitystä ja ehkäisemään väsymystä. Tässä artikkelissa tarkastellaan, millä tavoin turvavyön ergonomia ja toimivuus vaikuttavat ajomatkan aikana kehoon ja vireystilaan. Hyvä istuma-asento alkaa turvavyöstä Pitkillä ajomatkoilla keho on staattisessa asennossa usein tunteja putkeen. Jos istuma-asento on huono tai turvavyö painaa epämukavasti, kuljettaja alkaa helposti hakea parempaa asentoa…
NAVEE iloitsee voidessaan ilmoittaa merkittävästä virstanpylväästä globaalissa laajentumisessaan solmimalla yhteistyön arvostetun pohjoismaisen jälleenmyyjän NetOnNetin kanssa. Tämän strategisen kumppanuuden myötä odotetut NAVEE ST- ja GT-sarjan sähköpotkulaudat tulevat saataville NetOnNetin myymälöihin, mikä merkitsee NAVEE:n dynaamista tuloa Pohjoismaiden vähittäismarkkinoille sekä vahvistaa yhtiön nopeaa kasvua ja kasvavaa vaikuttavuutta sähköisen liikkumisen alalla. NetOnNetin keskeisenä kumppanina NAVEE on sitoutunut kehittämään Norjan markkinoita yhdessä ja tarjoamaan edistyksellisiä kaupunkiliikkumisen ratkaisuja. NAVEE GT3 -sähköpotkulauta: Kaupunkiliikkumisen uuden aikakauden edelläkävijä NAVEE:n S-sarja, joka on palkittu arvostetuilla Red Dot- ja iF Design -muotoilupalkinnoilla vuonna 2024, jatkaa kaupunkiliikkumisen uudelleenmäärittelyä. Lippulaivamallien ST3 ja GT3 lanseerauksen myötä NAVEE vie modernin kaupunkiliikenteen mahdollisuudet…
2015-9 An Exploration of the Perspectives of Young Males with Regard to their Experience of non-Heterosexual Sexuality Transitions and the Potential Influences on this Transition within an Irish Context Caroline Kelly Technological University Dublin Follow this and additional works at: https://arrow.tudublin.ie/aaschssldis Part of the Social and Behavioral Sciences Commons Recommended Citation Kelly, Caroline (2015) An exploration of the perspectives of young males with regard to their experience of non-heterosexual sexuality transitions and the potential influences on this transition within an Irish context. Masters Dissertation, Technological University Dublin. This Dissertation is brought to you for free and open access…
One of the most intriguing figures of our time – Elon Musk Each image in this album is a piece of history, capturing the essence of Musk’s journey. It’s an intimate expedition through various stages of his life from a bright-eyed, curious child, through his formative years, to the trailblazer leading some of the most successful technological endeavors of this century. Join us on this captivating odyssey, tracing the footsteps of a man who has dared to envision a better future for humanity.
To understand the new politics stance and other pro nationals of recent times, we should look to Silicon Valley and the quantified movement of the latest generation. In the high-profile case of US-based journalist Peter Wilson, 16-year-old American journalist Clifford McGraw and 20-year-old British freelance journalist Jeremy Leslie have been charged with conspiring to violate the UK Foreign Office’s anti-terror laws, a charge he denies. On Monday, UK attorney Andy McDonald revealed that he had spoken. ”Few worry about catching Covid anymore, as it’s just a matter of time before they do,” says Tea, a teacher at a school for…
To understand the new politics stance and other pro nationals of recent times, we should look to Silicon Valley and the quantified movement of the latest generation. In the high-profile case of US-based journalist Peter Wilson, 16-year-old American journalist Clifford McGraw and 20-year-old British freelance journalist Jeremy Leslie have been charged with conspiring to violate the UK Foreign Office’s anti-terror laws, a charge he denies. On Monday, UK attorney Andy McDonald revealed that he had spoken. ”Few worry about catching Covid anymore, as it’s just a matter of time before they do,” says Tea, a teacher at a school for…
To understand the new politics stance and other pro nationals of recent times, we should look to Silicon Valley and the quantified movement of the latest generation. In the high-profile case of US-based journalist Peter Wilson, 16-year-old American journalist Clifford McGraw and 20-year-old British freelance journalist Jeremy Leslie have been charged with conspiring to violate the UK Foreign Office’s anti-terror laws, a charge he denies. On Monday, UK attorney Andy McDonald revealed that he had spoken. ”Few worry about catching Covid anymore, as it’s just a matter of time before they do,” says Tea, a teacher at a school for…







