Vaalitenteissä hyökätään vastustajan kimppuun hanakammin kuin ennen. Katso, miltä vaalitentit ovat näyttäneet historian varrella.
Puoluejohtajat huusivat hanakasti toistensa päälle Ylen viimeisessä eurovaalitentissä. Tilanne on jännitteinen vain hetki ennen sunnuntain vaalipäivää.
Viestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta arvioi, että sanalliset hyökkäykset poliittisia kilpakumppaneita kohtaan ovat entisestään lisääntyneet televisioiduissa vaalitenteissä.
– Ne vaikuttavat siihen agendaan, mistä vaaleista keskustellaan, mitä pidetään tärkeänä. Ne saattavat herättää kiinnostusta vaaleja kohtaan.
Kävimme läpi, miten puoluejohtajien vaalitentit ovat muuttuneet historian aikana.
Puheaikaa laskettiin sekuntien tarkkuudella
Televisio tuli erottamattomasti osaksi vaalikampanjointia jo 1960-luvun alussa. Isotaluksen mukaan ensimmäiset vaaliohjelmat tulivat televisioon kunnallisvaaleissa vuonna 1960.
Televisiotentteihin on liittynyt monenlaisia intohimoja eri aikakausina. 1970- ja 80-luvuilla kytättiin tasapuolisuutta jopa sekuntien tarkkuudella.
– 80-luvulta on sellaisia tutkimuksia, joissa on tutkittu sitä, että kuinka tasapuolista se keskusteluajan jakaantuminen on ollut. Se oli keskeinen kysymys, Isotalus kertoo.
Myöhemmin vaalitenttien järjestäjätahot monipuolistuivat. 1990-luvulla muutkin kuin Yleisradio alkoivat tehdä vaalilähetyksiä. Samassa yhteydessä alettiin luopua sekuntikellojen vahtimisesta. Puheaikaa saatettiin jakaa yhä enemmän journalistisin perustein.
– Oli keskusteluja, joissa ei ollutkaan kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat, vaan saattoi olla vaikkapa kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat.
Poliitikkoja on myös koulutettu esiintymiseen pitkin vaalitenttien historiaa. Viimeksi poliitikon saama viestintäkoulutus nousi esiin, kun valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) erosi tehtävästään koulutuksen maksamiseen liittyneen jupakan seurauksena.
Koulutuksesta puhutaan oma-aloitteisesti julkisuuteen vain harvoin.
– Ajatellaan, että jos on koulutusta, niin se ei olisi niin aitoa se esiintyminen, Isotalus sanoo.
Hidastempoisuudesta räväkkyyteen
Isotalus muistaa, että vaalitenttejä luonnehdittiin toisinaan tylsiksi ja hidastempoisiksi. Julkisuudessa saatettiin toivoa, miksi Suomi ei ota mallia maista, joissa keskustelu on räväkämpää ja intohimoisempaa.
Kritiikki on tehnyt Isotaluksen mielestä täyskäännöksen.
– Nyt kritisoidaan kovasti sitä, että puhutaan päälle, ei saa selvää ja huudetaan.
Uutisia kulutetaan yhä enemmän muista välineistä. Ne, mitkä televisiossa ovat säilyttäneet asemansa hyvin, ovat nimenomaan vaalitentit, Isotalus arvioi.
– Eduskuntavaalien osalta meillä on tutkimusta, että näillä on oikeasti vaikutusta myös äänestyspäätökseen ja ihmiset katsovat niitä ahkerasti.
Televisioidut tentit leviävät lyhyinä videoina sosiaalisessa mediassa ja ne kirittävät ihmisiä poliittiseen keskusteluun. Onpa vaalikeskusteluilla vaikutusta äänestyspäätökseenkin, Isotalus siteeraa aiheesta tehtyjä tutkimuksia.
– Ennemminkin perinteisestä mediasta siirtyy sisältöjä sinne someen kuin vaikkapa toisinpäin.