perjantai, 10 toukokuun

Ruotsi tilasi aiemmin yli 300 vastaavaa ajoneuvoa. Suomi on kehittänyt panssariajoneuvoa yhdessä Ruotsi, Latvian ja Saksan kanssa.

Patrian yhdessä Suomen, Latvian, Ruotsin ja Saksan kanssa kehittämä 6×6-ajoneuvo. Arkistokuva. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Puolustusvoimat hankkii raskaita panssaroituja ajoneuvoja Patrialta. Hankinta pitää aluksi sisällään yhden uudentyyppisen 6×6 -ajoneuvon ja asejärjestelmän 20 puolustusvoimille tilattavaan ajoneuvoon.

Päätös kuuluu kansainväliseen CAVS-hankkeeseen, jossa Latvia, Ruotsi ja Saksa hankkivat yhdessä panssaroituja ajoneuvoja asevoimiensa käyttöön.

Saksa liittyi toissa vuonna Suomen johtamaan panssariajoneuvojärjestelmän kehitysohjelmaan (Common Armoured Vehicle System, Cavs).

Cavsiin liittyminen mahdollistaa esimerkiksi Saksalle sen, että maa voisi ostaa Patrian vaunut suoraan ilman kilpailutusta.

Aiemmin Ruotsi tilasi Patrialta yli 300 vastaavaa ajoneuvoa puolustusvoimilleen. Ruotsin vaunut toimitetaan vuoteen 2030 mennessä.

Lukuisia hankintoja vuoden sisällä

Nyt tilattavan ajoneuvon lisäksi Suomi aikoo hankkia vielä 18 panssaroitua 6×6-ajoneuvoa sekä niiden lisäpalvelut. Yhteen vaunuun mahtuu 12 taistelijaa.

Yhteensä hankintojen arvo on noin 60 miljoonaa euroa.

Puolustusvoimat tilaa myös 13 kappaletta kotimaisia Sisu GTP 4×4 -maastoajoneuvoja Oy Sisu Auto Ab:lta.

Viime joulukuussa Puolustusvoimat solmi 74 miljoonan euron kaupan suojaliiveistä. Sen mukaan forssalainen C.P.E Production ja helsinkiläinen Sioen Ballistics toimittavat ballistisia suojaliivejä Puolustusvoimien käyttöön seuraavan seitsemän vuoden ajan.

Patria ja Puolustusvoimien Logistiikkalaitos allekirjoittivat myös hiljattain sopimuksen kuudesta Leopard 2L -siltapanssarivaunujen lisähankinnasta. Siltapanssarivaunuja käytetään joukkojen ylikulun varmentamisessa.

Tämän hankinnan arvo on noin 23,6 miljoonaa euroa.

Myös suuri kymmenen miljoonan euron ammuslaatikkotilaus syntyi viime vuona puisista kranaatti- ja panoslaatikoista.

Patrian panssaroitu 6×6-ajoneuvo valmistetaan Hämeenlinnassa.

Juttua korjattu 26.4.2024 kello 15.55: Korjattu tieto, jonka mukaan Patrialta tilattaisiin asejärjestelmä jo olemassa oleviin ajoneuvoihin.

Jaa.
Exit mobile version