Poliisi kertoo epäilevänsä epäillyistä tuhopoltoista ala- ja yläkouluikäisiä nuoria. Kaksi 15-vuotiasta otettiin kiinni epäiltynä Laurinlahden koulun tuhopoltosta.
Espoossa tapahtuneiden, epäiltyjen tuhopolttojen taustalla vaikuttaisi olevan pienen piirin keskuudessa leviävä somehaaste tai -ilmiö, sosiaalipsykologian tohtori Suvi Uski sanoo.
Somehaaste nousi esille kun poliisi kertoi epäilevänsä sitä toistuvien, epäiltyjen tuhopolttojen taustalla. Poliisin mukaan haasteeseen viittaa tekojen kopioiminen toisilta. Lisäksi poliisi on saanut tulipaloista vihjeitä juuri somen kautta. Toistaiseksi varmuutta somehaasteesta ei kuitenkaan ole.
Uski toteaa, että somehaasteella viitataan usein asiaan, joka on esimerkiksi tietyn, laajemman ikäryhmän tiedossa.
– Epäilisin, että tässä tilanteessa ei ole kuitenkaan kyse sellaisesta. Vaan että jokin, esimerkiksi tietyllä paikkakunnalla asuva kaveriporukka tai muu ryhmä toimii tällaisen haasteen tai ilmiön ympärillä.
Poliisi ei ole toistaiseksi kertonut, millä somealustalla tai -alustoilla epäilty somehaaste leviää. Uski uskoo, että kyseessä voisi olla esimerkiksi Whatsapp, Snapchat tai Telegram. Mediassa on arvuuteltu myös Tiktokin osuutta.
– Toki Tiktokillakin on roolinsa tunnetuissa, isoissa somehaasteissa. En usko, että se on tässä se pääkanava, Uski sanoo.
Espoon kaltaisia epäiltyjä tuhopolttoja ei ole esiintynyt muissa lähikaupungeissa. Uski pitää mahdollisena, että somen osuus ilmiössä onkin ehkä luultua pienempi ja siksi epäillyt tapahtumat viittaisivat toisensa tunteviin tai tietäviin ihmisiin, joiden keskuudessa ilmiö saattaa esiintyä Espoossa.
Rikossisällöt voivat muuttaa käsitystä oikeasta ja väärästä
Poliisi on kertonut epäilevänsä epäillyistä tuhopoltoista ala- ja yläkouluikäisiä nuoria. Tutkinnanjohtaja Klaus Geigerin mukaan poliisin tiedossa on jopa 12-vuotiaita epäiltyjä. Sunnuntaina poliisi otti kaksi 15-vuotiasta kiinni epäiltynä Laurinlahden koulun tuhopoltosta.
Uski ei usko, että lapset tai nuoret lähtisivät sytyttämään tulipaloja täysin seuraamuksia ajattelematta. Hän pitää tulipalon sytyttämistä moneen muuhun somehaasteeseen verrattuna hyvin konkreettisena tekona.
– Uskoisin, että lapset ja nuoret pystyvät tunnistamaan, että toimivat tällaista tehdessään jollain tavalla väärin. Kyse voi olla ryhmään kuulumisen tarpeesta, hyväksytyksi tulemisesta tai statuksesta, hän pohtii.
Uski toteaa, että somessa esiintyy aika ajoin erilaisia haasteita ja ilmiöitä. Hän kuitenkin korostaa, että yksittäinen haastevideo ei äkillisesti muuta kenenkään käyttäytymistä.
– Huolestuttavaa on se, että lapset ja nuoret saattavat altistua rikolliseen toimintaan houkuttelevalle sisällölle jopa useita tunteja päivittäin. Se voi muuttaa ymmärrystä siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Tähän viranomaiset ja kasvattajat joutuvat varmasti reagoimaan entistä enemmän.
Uski muistuttaa, että somen avulla poliisi pääsee helpommin epäiltyjen tekojen jäljille siellä julkaistujen kuvien ja videoiden avulla.
– Ei välttämättä ajatella, että kuvat ja videot voivat olla suoraa todistusaineistoa teoille.