keskiviikko, 8 toukokuun

Tehtaanjohtaja Janne Kallio arvioi, että alasajo tapahtuu ensi keskiviikkoon mennessä.

Metsäyhtiö Stora Enso ajaa koko tuotantonsa alas Imatralla kuljetusalan lakon takia.

Tehtaanjohtaja Janne Kallio arvioi, että alasajo tapahtuu ensi keskiviikkoon mennessä.

– Varastot täyttyvät ja raaka-aine on heikoissa kantimissa. Ei ole edellytyksiä pitää tuotantoa yllä, Kallio kertoo.

Stora Enso valmistaa Imatralla kartonkia ja sellua. Työntekijöitä on noin tuhat.

Aiemmin Imatralla on pysäytetty meneillään olevien lakkojen takia yksittäisiä tuotantolinjoja.

Osalle huoltotöitä

Ainakin osa työntekijöistä jää tekemään Imatralla huoltotöitä, kun tuotanto pysähtyy kokonaan.

Stora Enso on aiemmin kertonut, että palkanmaksu loppuu työntekijöiltä, joiden työt keskeytyvät lakkojen takia.

– Siihen minulla ei ole lisättävää, Kallio kommentoi.

Tuotantoa pysähtynyt ympäri Suomen

Kuljetusalan lakot ovat kestäneet kohta kaksi viikkoa. Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että lakot jatkuvat vielä ainakin ensi viikon ajan.

Useat metsäteollisuuden tehtaat ovat pysähtyneet lakkojen takia.

Esimerkiksi UPM on sulkenut sellutehtaan Lappeenrannan Kaukaalla. Paperitehtaan tuotanto seisahtuu sunnuntaina.

Metsä Group ilmoitti torstaina uusista tuotantolaitosten pysäytyksistä.

Yle seuraa lakkojen vaikutuksia ympäri Suomen päivittyvässä artikkelissa

Jaa.
Exit mobile version