keskiviikko, 8 toukokuun

Turvallisuuspolitiikan asiantuntijat arvioivat A-studiossa Venäjän aiheuttamaa kasvavaa turvallisuusuhkaa.

Suomi ei välttämättä ole kovinkaan turvassa, sillä parhaillaan on kehittymässä kansainvälinen konflikti. Näkyvissä on todella nopea polarisoituminen. Iso nippu maita yrittää heikentää länttä, erityisesti Yhdysvaltoja.

Näin arvioi Hybridiosaamiskeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen A-studiossa tiistaina.

– Suomen itärajalla tapahtuva hybridivaikuttaminen saattaa olla hyvin vaarallista. Se voi olla yritys, jolla muutamassa vuodessa Suomi ajettaisiin kaoottiseen tilaan.

Savolainen näkee ajassa myös myönteisiä merkkejä. Suomi voi vaikuttaa Venäjän tilannekuvaan. Suomi on myös näyttänyt, että maan sotilaallinen pelote nousee kovaa vauhtia.

– Tämä ennaltaehkäisee sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa. Meillä on kestävyyttä yhteiskunnan järjestelmissä ja ihmisten mielissä. Se on korkealla tasolla ja pidetään se. Venäjä tulee laskutoimituksissaan siihen tulokseen, että tuolta ei halvalla mitään hyötyä irtoa.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola pitää Savolaisen arvioita hyvinä. Aaltolan mukaan kukaan ei tällä hetkellä tiedä, minkälaisia polkuja tapahtuvat tulevaisuudessa etenevät.

– Todennäköisimpiä polkuja on, että Venäjä jatkaa valitsemallaan tiellä niin kauan kuin Putin on vallassa. Se on saanut sotataloutta kuntoon, se kokeilee omaa kestokykyään – myös vallan keskittämiskykyä. Tämä saattaa kestää vuosia.

Aaltola arvelee, että Venäjän valitsema polku syö valtiota sisäisesti ja se tarvitsee ulkoista tukea. Kiina tukee epäsuorasti Venäjää, käy kauppaa ja tuottaa selkärankaa Venäjän kestävyydelle.

Suojelupoliisin (supo) arvion mukaan Venäjän toiminta muodostaa Suomen kansallisen turvallisuuden merkittävimmän uhan. Venäjä pitää Suomea epäystävällisenä valtiona ja kohdistaa Suomeen laaja-alaista vaikuttamista ja vakoilua.

Hybridivaikuttaminen itärajalla on Venäjälle helpoin keino pitää Suomi varpaillaan. Supo muistuttaa myös, että erilaista painostusta, tiedustelua tai omaisuuden takavarikointia voidaan kohdistaa Venäjällä oleskeleviin suomalaisiin. Terrorin uhka ei ole sen sijaan noussut.

Katso tiistaina A-studio Yle Areenasta.

Jaa.
Exit mobile version