keskiviikko, 8 toukokuun

Apteekit asettivat ihon ikääntymisen torjuntaan tarkoitetuille anti-aging-ryppyvoiteille ikärajan Ruotsissa. Suomessa kosmetiikka-alan edustajat luottavat valistuksen voimaan.

Nuoret käyttävät aikaisempaa enemmän kosmetiikkaa. Lieveilmiö on se, että osa ihonhoitotuotteista voi jopa vahingoittaa nuorta ihoa. Kuva: Karoliina Simoinen / Yle

Virpi Hukkanen,

Eeva Eronen

Kosmetiikan myyjät ja valmistajat ovat huolestuneita nuorten kiinnostuksesta ikääntyvän ihon hoitoon tarkoitettuja tuotteita kohtaan. Liian nuoret käyttävät niin sanottuja anti-aging-tuotteita ja voivat samalla pilata ihonsa.

Ruotsissa joukko apteekkeja asetti ikärajoja osalle ihonhoitotuoteeista, uutisoi Helsingin Sanomat. Niitä ei myydä enää alle 15-vuotiaille.

Toimitusjohtaja Sari Karjomaa Kosmetiikka- ja hygieniateollisuuden yhdistyksestä on huomannut ilmiön leviämisen sosiaalisessa mediassa.

– Ei se kuitenkaan ole sellainen asia, että olisi tarvetta asettaa ikärajoja tuotteille, Karjomaa kertoo.

Karjomaa kehoittaa aikuisia kertomaan nuorille, että anti-aging tuotteet eivät ole tarkoittu nuorille.

– Eivät lapset tarvitse sellaisia tuotteita, sillä heidän ihonsa on hyvä sellaisenaan, Karjomaa sanoo.

Ilmiön laajuudesta Suomessa ei ole tarkkaa tietoa.

Myyjät yrittävät neuvoa

Nuorten suuri kiinnostus kosmetiikkaan näkyy myymälöissä.

Myyntipäällikkö Minna Miikkulainen HOK-Elannosta on silti samoilla linjoilla kuin tuotteita valmistavan teollisuuden edustaja. Ikärajojen asettamisesta anti-aging-tuotteille ei ole keskusteltu Miikkulaisen mukaan.

– Anti-aging-tuotteiden ostamista ei vielä koeta niin laajana ongelmana, että se olisi ryöstäytynyt käsistä, Miikkulainen sanoo.

Miikkulainen edustaa yli 20:ä Sokos-tavarataloa ja 40:ä Emotion-kosmetiikkamyymälää.

HOK-Elannon kosmetiikan myyjiä on kuitenkin valistettu ohjaamaan nuoria oikeiden purkkien äärelle Minna Miikkulaisen mukaan. Sosiaalisen median vaikutus näkyy selvästi. Siellä esillä olevat tuotteet ovat kysyttyjä.

– Onni onnettomuudesta, että on paljon nuoria, jotka tulevat ostoksille vanhempiensa kanssa, Miikkulainen sanoo.

Myyjillä on silloin mahdollisuus vaikuttaa vanhemman kautta siihen, mitä nuorelle myydään. Osa tuotteista on niin kalliita, että ostoksiin tarvitaan vanhemman kukkaroa.

Jaa.
Exit mobile version