tiistai, 7 toukokuun

Oulaisten kaupunginvaltuusto päätti asiasta keskiviikkona. Myös vuosi sitten koko kaupungin henkilökunta oltiin lomauttamassa, mutta lomautukset peruttiin.

Oulaisten kaupunginhallitus päätti lomauttaa koko kaupungin henkilöstön Kuva: Juha Virranniemi / Yle

Oulainen lomauttaa kaupunginjohtaja Riikka Moilasen kahden viikon ajaksi. Oulaisten kaupunginvaltuusto päätti asiasta kokouksessaan keskiviikkona 24. huhtikuuta.

Oulaisten kaupunginhallitus päätti tammikuussa lomauttaa koko kaupungin henkilöstön talouden tasapainottamiseksi. Kaupunginjohtajan valitsevana tahona kaupunginjohtajan lomautuksesta päättää valtuusto. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja päättää lomautuksen ajankohdasta.

Oulaisissa oli määrä lomauttaa koko henkilöstö jo viime vuonna, mutta lomautukset peruttiin, koska alijäämää ei kertynyt niin paljoa, että tarvetta lomautuksille olisi tuolloin ollut. Myös tuolloin ylin virkajohto ja kaupunginjohtaja oltiin lomauttamassa.

Oulaisten kaupungin talousjohtaja Sari Myllykoski-Hanhelan mukaan suuri syy lomautuksiin päätymiseen tänä vuonna on Oulaisten kaupungin kaksi miljoonaa euroa pienemmät valtionosuudet viime vuoteen verrattuna.

Kunta- ja hyvinvointityönantajien pääekonomisti Juho Ruskoahon mukaan kaupunginjohtajan lomauttaminen ei ole kovin yleistä, mutta ei täysin ennenkuulumatontakaan. Hän arvioi, että viimeisen kymmenen vuoden aikana kunnan- ja kaupunginjohtajien lomautuksia on tehty muutamia.

Ruskoaho näkee, että yleisellä tasolla kaupunginjohtajan lomauttaminen voi kertoa siitä, että kaikki kivet joudutaan kääntämään säästöjen etsinnässä. Toisaalta harvoin yhden ihmisen lyhyt lomautus on ratkaiseva tekijä.

– Kyllä tässä enemmänkin varmasti on kyse symboliikasta, että kaikki ovat samassa veneessä.

Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.

Jaa.
Exit mobile version