Tilastokeskuksen tuoreiden vuoden 2025 tietojen mukaan huumausaineisiin kuolleiden määrä nousi Suomessa ennätyksellisen korkeaksi.Väestöön suhteutettuna huumekuolleisuus oli viime vuonna Satakunnassa toiseksi suurinta Suomessa.Asia selviää Tilastokeskuksen tuoreista…
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.Sen verran amerikkalainen fitnessvaikuttaja kertoo käyttävänsä kuurimuotoisesti sosiaalisessa mediassa julkaisemallaan videollaan.Hänen kertomuksensa on yksi esimerkki sisällöistä, joissa…
Muistisairauksien tutkimus laahaa muiden perässä. Professori näkee kuitenkin valoa tunnelin päässä.Muistisairaudet ovat…
Vaasan keskussairaalan synnytysyksikkö muuttaa remontoituihin tiloihin 18. marraskuuta.Synnytyssalien määrä säilyy viidessä. Ammeita ja muita vaihtoehtoja kivunlievitykseen tulee lisää.Uusi sijainti nopeuttaa pääsyä hätäleikkaukseen.Myös seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden Seri-tukikeskus saa uudet, rauhalliset tilat.Vaasan keskussairaalassa eletään historiallisia hetkiä, kun synnytyssali sekä synnytys- ja naistentautien osasto siirtyvät marraskuun puolivälissä kokonaan uusiin tiloihin.Remonttia on tehty lähes kaksi vuotta. Synnytyssalit siirtyvät T-rakennuksen toiseen kerrokseen ja synnytys- ja naistentautien osasto kolmanteen kerrokseen.Synnytysyksikkö on ollut toiminnassa nykyisissä tiloissaan vuodesta 1996 lähtien. Marraskuun 18. päivä yksikkö ottaa ensimmäiset potilaat vastaan uusissa tiloissa heti aamuyhdeksältä.– Uudet tilat antavat meille entistä paremmat mahdollisuudet huomioida synnyttäjien yksilölliset tarpeet ja toiveet. Haluamme, että jokainen voi…
MOT:n toimittaja sai kolmelta suomalaiselta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta.Normaalipainoinen nainen sai reseptit ilmoittamalla väärän painon. Hänen Kanta-tiedoissaan näkyi aiemmin sairastettu anoreksia.Valvovan viranomaisen mukaan potilaan kertomat…
Norjan Tulli tulkitsi kesällä kalantuontikieltoja koskemaan myös itse pyydettyjä makean veden kaloja. Tämä sääntö kuitenkin kumottiin liki samantien.Norjalaiset poliitikot haluavat kieltää turisteja viemästä Norjassa pyytämäänsä…
Ozempic ei auttanut Markku Turusta laihtumaan. Hänen painonsa nousi 11 kiloa neljässä vuodessa.Turunen sai ravitsemusohjausta vasta kesäkuussa 2026. Hän olisi tarvinnut lääkkeen lisäksi muutakin tukea.MOT:n…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi…
Aiempina vuosina Klum on pukeutunut muun muassa riikinkukoksi ja madoksi.Halloweenin kuningattaren Heidi Klumin vuoden 2026 asu on paljastunut. Tänä vuonna hän sai inspiraationsa jostakin, minkä näkee joka päivä.Huippumalli muuttui omaksi vasemmaksi kädekseen: irti leikatuksi sellaiseksi. Siitä roikkui veristä sidekudosta, ja hänen heiluvia ”sormiaan” koristivat sormukset ja pitkät, lakatut kynnet.– Puhu…
Maailman tunnetuimpiin kuuluvan hard rock -yhtyeen Deep Purplen laulaja Ian Gillan, 81, on joutunut sairaalaan, yhtye kertoi Facebookissa lauantaina.Gillanin sairastumisen vuoksi yhtye perui kaksi Saksan-keikkaansa, jotka oli määrä soittaa Leipzigissa lauantaina ja Hampurissa sunnuntaina.Yhteen tiedotteessa ei täsmennetä, minkä vuoksi Gillan joutui sairaalaan.Deep Purple perustettiin vuonna 1968 Britanniassa. Gillan tuli Deep…
Kilpisjärven kylällä Tsahkaljärven rannalle vedetystä puuveneestä on tullut jättisuosittu. Se on juuri se puuvene, josta turistit ottavat Saanaa vasten eksoottisen kuvan.Suosio on aiheuttanut jopa huolta luonnon kulumisesta veneen ympärillä.Päätimme ottaa selvää veneen omistajasta ja tarinasta.Parin puhelun jälkeen Enontekiön kunnasta kerrotaan, että vene kuuluu kilpisjärveläiselle poromiehelle Juha Tornensikselle.Vuonna 1990 valmistunut vene…
Pääkaupunkiseudulla on noin 20 puroa, joissa taimen lisääntyy luontaisesti. Virtavesien kunnostus on parantanut elinolosuhteita takavuosista.Taimenen aktiivisin kutuaika alkaa olla käsillä Etelä-Suomen puroissa.Virtavesiin nousseet taimenet on helppo huomata, kun ne kaivavat kutukuoppia ja kamppailevat kumppaneista.Vesi loiskuu toden teolla, kun kalat polskivat matalassa vedessä. Suurimmat vonkaleet voivat olla jopa 5–8 kilon luokkaa.Projektinjohtaja…
Vielä syyskuussa Pohde esitti, että kahta suurinta palkkioluokkaa leikattaisiin 30 prosenttia nykyisestä. Lausuntokierroksen jälkeen esitystä muutettiin.Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (Pohde) on lieventämässä omaishoidon tuen palkkioihin suunniteltuja leikkauksia.Vielä…
Keskustelu Palokin koskien kohtalosta Heinävedellä Pohjois-Karjalassa käy kiivaana. Pääministeri Petteri Orpon (kok.)…
Koskienergia oy hakee vesilain mukaista lupaa pumppuvoimalan rakentamiselle Parantalankosken vesivoimalaitoksen yhteyteen.Koskienergia suunnittelee…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääNyt liikkuu erityisesti nuhakuumetta aiheuttavaa rinovirusta.Syksyn tautitilanne on tavallista rauhallisempi, arvioi THL:n tartuntatautilääkäri Raija Auvinen.Koronaa ja adenovirusta on todettu vähemmän kuin aiempina syksyinä. Myös mykoplasmaa ja hinkuyskää on vähän.Liikkeellä on etenkin tavallista nuhakuumetta. Influenssakausi alkaa yleensä marras–joulukuussa, norovirus yleistyy kevättalvella.Syksyn tautitilanne näyttää aiempia vuosia rauhallisemmalta, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautilääkäri Raija Auvinen.Arvio perustuu THL:n tartuntatautirekisteriin.Syksy on perinteisesti flunssa-aikaa. Flunssaviruksia on Auvisen mukaan jopa yli 200 erilaista.– Näitä on raportoitu aika tavanomaisia määriä. Osan viruksista kohdalla on jopa ehkä vähän rauhallisemmankin näköistä kuin viimeisen parin vuoden aikana, Auvinen kertoo.Esimerkiksi koronaa ja adenovirusta on ollut tänä syksynä liikkeellä vähemmän kuin edeltävinä syksyinä. Rauhallinen tautitilanne on ollut myös syksylle tyypillisten mykoplasman ja hinkuyskän osalta. Pari vuotta sitten niitä oli kovasti liikenteessä.THL:n tartuntatautirekisterissä näkyvät laboratoriovarmistetut tautitapaukset. Laboratoriotestein tutkitaan yleensä vain sellaisia potilaita, joilla on vaikea tauti tai joiden hoitoon testitulos vaikuttaa. Tuloksista saa kuitenkin suuntaa antavan käsityksen väestön keskuudessa liikkuvista taudeista.– Toki testauskäytännöt vaihtelevat alueittain ja vuosittainkin, mutta varsin kattavasti vaikeita tapauksia testataan kuitenkin. Ajattelisin, että kyllä tulisi ilmi, jos kovin suuria epidemioita olisi liikkeellä.Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan ja Pirkanmaan hyvinvointialueilta kerrotaan, että tällä hetkellä liikkeellä on nuhakuumetta aiheuttavaa rinovirusta. Pohteen infektiolääkäri Elina Saarelan mukaan tämä on syys-lokakuulle tyypillistä.Tietyt taudit yleistyvät tiettyyn vuodenaikaanInfluenssan osalta…
Hyvin harvinainen lintu vietti Virolahden kirkonkylällä puolitoista kuukautta. Sitä kävi ihailemassa tuhansia lintuharrastajia.Virolahdella havaittu harvinainen valko-otsalepinkäinen on kadonnut. Lepinkäinen vietti yli kuukauden ajan Virolahden hautausmaan ympäristössä. Lintu nähtiin viimeisen kerran syyskuun viimeisenä päivänä.Harvinaista lintua kävi katsomassa tuhansia lintuharrastajia.– Emme ole edes yrittäneet laskea, kuinka monta harrastajaa lintua kävi katsomassa, sanoo Kymenlaakson lintutieteellisen yhdistyksen havaintotoimikunnan jäsen ja sihteeri Eetu Paljakka.Valko-otsalepinkäisestä ei ole enää saatu havaintoja lokakuussa. Katoamiselle voi olla monia syitä. Lintu saattaa olla menehtynyt tai lähtenyt muuttomatkalle.– Näin paljon reitiltään harhautuneen linnun selviytymismahdollisuudet ovat yleensä huonot, sanoo Paljakka.Rengastus voi auttaa lisätiedon saamisessaLintu rengastettiin kaksi viikkoa ennen linnun katoamista. Tällöin sen…
Maailman luonnonsuojelu etenee liian hitaasti kohti vuoden 2030 tavoitetta.Suojeltu ala kasvoi vuosina 2020–2025 vain runsaat kaksi prosenttiyksikköä. Lajikato jatkuu.Suomessa on suojeltu 16–17 prosenttia pinta-alasta. Nykyvauhdilla 30 prosentin tavoite veisi 500 vuotta.Jerevanin luontokokous arvioi toimia ja rahoitusta. Luonnolle haitalliset tuet ylittävät suojelurahoituksen.Maailman maiden edustajat ja päättäjät ovat parhaillaan koolla kansainvälisessä luontokokouksessa Jerevanissa Armeniassa.Tarkoitus on päättää globaalisti luonnonsuojelun, sen rahoituksen ja muiden luonnon turvaamistoimien jatkosta. Lisäksi kokouksessa tehdään väliarvio siitä, millainen tilanne kansainvälisesti on.Kokousta varten on koottu ensimmäistä kertaa valtava raportti siitä, missä mennään luonnonsuojelussa, ennallistamisessa ja rahoituksen kanavoimisessa luonnon monimuotoisuuden hyväksi maailmanlaajuisesti.Kokous on ensimmäinen välietappi neljä vuotta sitten solmitun Kunming-Montrealin luontosopimuksen…
Uusimmat Uutiset
Katso LisääMetsäyhtiö Versowoodin avohakkuu tukki naapuritontin haltijan mielestä luonnonpuron lasku-uoman Pälkäneellä tammikuussa. Vesi tulvi ja jäätyi mökkiläisen tontille.Versowood ja sen urakoitsija kiistävät vastuun. Mökkiläisen vakuutusyhtiö totesi, että ulkopuolinen aiheutti vahingon.Metsälaki velvoittaa jättämään puron varteen 10–30 metrin suojavyöhykkeen. Versowood kiistää rikkoneensa lakia.Mökkiläinen Miia Jatuli ei ole saanut korvauksia vahingoistaan.Kun Miia Jatuli saapui tammikuussa 2026 Kukkiajärven rannalla sijaitsevalle mökilleen Pälkäneen Luopioisissa, häntä kohtasi järkyttävä näky.Mökkitontti oli muuttunut jääkentäksi. Vettä oli jäätynyt 150 neliömetrin alueelle, paikoitellen puolen metrin paksuiseksi.Jatulin mukaan maastosta saattoi havaita, että hakkuujätteet olivat tukkineet vuosikymmeniä alueella virranneen luonnontilaisen puron. Vesi oli noussut Jatulin tontille ja puro jäätynyt.– Puro on ollut auki…
Ilmaston lämpeneminen lisää puutiaisaivotulehduksen ja chikungunyaviruksen leviämistä, kertoo rokotevalmistaja Bavarian Nordicin toimitusjohtaja.Yhtiön matkustajille suunnatut rokotteet ovat kysyttyjä. Chikungunyarokote Vimkunyan myynti kasvoi toisella vuosineljänneksellä peräti 415 prosenttia.Hyttysten levittämä chikungunyavirus aiheuttaa korkeaa kuumetta ja voimakkaita nivelkipuja.Puutiaisaivotulehdusrokote Encepurin myynti kasvoi 58 prosenttia.– Saksan alueet, joilla puutiaisaivotulehduksen riski on suuri, lisääntyvät vuosi vuodelta, toimitusjohtaja Paul Chaplin sanoo uutistoimisto Reutersille.Chaplinin mukaan puutiaisaivotulehdus lisääntyy myös Skandinaviassa, koska lämpenevä ilmasto ja leudot talvet kasvattavat puutiaispopulaatioita.
Utsjoella riekkokanta vahvistui, Enontekiöllä se pysyi ennallaan, kun taas Inarissa havaintoja tehtiin selvästi aiempaa vähemmän.Ylä-Lapin riekkokannassa on havaittu isoja alueellisia eroja.Luonnonvarakeskuksen Luken linjalaskentojen perusteella Ylä-Lapin riekkokanta näyttäytyy kokonaisuutena vakaana, mutta kuntien väliset erot olivat suuria. Laskennat tehtiin loppukesästä.Utsjoella riekkokanta vahvistui, Enontekiöllä se pysyi ennallaan, kun taas Inarissa havaintoja tehtiin selvästi aiempaa vähemmän. Tämän vuoden arvioitu kokonaiskannan tiheys on keskimäärin 9,6 riekkoa neliökilometrillä.Nykyinen riekkokanta on lähellä Ylä-Lapin pitkän aikavälin keskiarvoa, joka on noin 8,7 riekkoa neliökilometrillä. Poikasten osuus kuluvana vuonna on 68 prosenttia koko kannasta, eli samaa tasoa kuin pitkän aikavälin poikasosuuksien keskiarvo.Luken erikoistutkija Antti Paasivaaran mukaan Inarissa kohdattiin riekkoja vain…
Riski laivalla saadulle tartunnalle on pieni, mutta THL neuvoo tietyillä laivoilla matkustaneita varmistamaan rokotussuojansa.Tuhkarokkoon sairastunut on matkustanut laivoilla Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).THL:n mukaan sairastunut matkusti Maarianhaminasta Tukholmaan Viking Glory -laivalla 13. elokuuta. Lisäksi hän matkusti Eckerö Linjen laivalla Ruotsin Grisslehamnista Eckeröhön 15. elokuuta.Kyseisillä laivoilla matkustaneita neuvotaan varmistamaan, että heidän rokotussuojansa tuhkarokkoa vastaan on kunnossa.Sairastunut henkilö on rokotettu, ja THL:n mukaan riski laivalla saadulle tartunnalle on pieni.– Rokotettukin voi sairastua tuhkarokkoon, jos altistus on voimakasta, mutta tauti on silloin lievempi ja riski jatkotartunnoille on hyvin pieni, sanoo THL:n kehittämisjohtaja Mia Kontio tiedotteessa.Tauti levisi ruotsalaisella musiikkifestivaalillaSairastuneella…
Lääkeyhtiön toimitusjohtaja muistuttaa, että kustannuksia syntyy sekä lihavuusongelman hoitamisesta että hoitamattomuudesta.22:21•Päivitetty 22:23Suomalaiset ovat Euroopan lihavuustilastojen kärkikolmikossa.Ylipainoon ja lihavuuteen liittyvien ongelmien arvioidaan maksavan yhteiskunnalle noin kolme miljardia euroa vuodessa.Lääkeyhtiö Novo Nordiskin Suomen toimitusjohtaja Jaakko Linna huomautti illan A-talkissa, että kustannuksia syntyy yhteiskunnalle sekä lihavuusongelman hoitamisesta että hoitamattomuudesta.– Jos emme hoida lihavuutta, niin kolme miljardia on hoitamattomuuden kustannus, Linna sanoi.Lihavuuden hoito on herättänyt viime aikoina keskustelua. Lääkeyhtiö Eli Lillyn kansainvälisen liiketoiminnan johtaja Patrik Jonsson sanoi vastikään Helsingin Sanomille, että lihavuutta hoidetaan Suomessa väärin.Jonsson katsoo, että lihavuus määritellään Suomessa yhä pitkälti elämäntapavalinnaksi, mikä ei hänen mukaansa pidä paikkansa.Lääkeyhtiöt ovat ajaneet lihavuuslääkkeille korvattavuutta julkisista…
Joet ja järvet ovat nousseet pohjoisessa monin paikoin tulvakorkeuksiin. Torstain ja perjantain sateet nostavat etenkin Iijoen vesiä ja virtaamia entisestään.Sateinen elokuu aiheuttaa pohjoisessa Suomessa jo syystulvia. Vesi on ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkealla useissa Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin joissa.Ilmatieteen laitoksen 30 vuorokauden sään mukaan sadetta on ollut kuukauden aikana lähes joka päivä. Pohjois-Pohjanmaan länsiosiin onkin annettu tulva- ja sadevaroitus yli 20 kunnan alueelle.Pahin tilanne on Lapissa Simojoella. Simon havaintoasemalla vedenkorkeus on noin 1,5 metriä tavallista korkeammalla.Viimeksi Simojoen vedenkorkeus on noussut yhtä korkealle syksyllä 1992, kertoo Lapin elinvoimakeskuksen johtava vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen.Myös Tornionjoella vedenpinta on harvinaisen korkealla. Kukkolankosken havaintoasemalla lukema on Karjalaisen mukaan…
Tartunnan saaneista enemmistö on alaikäisiä ja useimpia ei ole rokotettu tuhkarokkoa vastaan.Ruotsissa kansanmusiikkifestivaaleilla levinnyt tuhkarokon tartuntarypäs laajenee yhä. Viranomaisten mukaan tartuntoja on tiedossa jo 24, eri puolilla maata.Tartunnan saaneista enemmistö on alaikäisiä ja useimpia ei ole rokotettu tuhkarokkoa vastaan. Sairastuneiden joukossa on yksi suuren Göteborgissa sijaitsevan lukion oppilas, joka on ollut kuluvalla viikolla koulussa.Koulu jatkaa toimintaansa normaalisti noudattaen tartuntasuojaohjeita. Sairastuneen oppilaan vointia on kuvattu hyväksi.Ensimmäiset tuhkarokkotartunnat todettiin Urkult-festivaalin osanottajilla lauantaina. Tauti tarttuu hyvin herkästi, mutta sitä voidaan ehkäistä MPR-rokotuksella.Suomessa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan todettu vuosittain vain noin 0–5 tuhkarokkotapausta.
Palon takia jouduttiin evakuoimaan paikallisia asukkaita, mutta monet ovat jo päässeet takaisin koteihinsa.Belgian itäosassa sijaitsevassa Hautes Fagnesin luonnonpuistossa riehunut maastopalo on saatu hallintaan, kertoivat viranomaiset torstaina.Alueelle iski edellisenä päivänä raju ukkoskuuro, joka helpotti maaperän kuivuutta ja vähensi riskiä palon uudesta leviämisestä.Viranomaisten mukaan paloalueen ympärille on lisäksi saatu rakennettua ajoneuvoille tilapäinen väylä, joka helpottaa sammutustyötä.Viikko sitten roihahtanut palo levisi yli 3 000 hehtaarin alueelle. Sitä sammuttamaan lähetettiin EU-yhteistyön kautta sammutuskalustoa ja palomiehiä useista Euroopan maista. Sammutuskoneet ja helikopterit jatkavat maastopalon torjuntaa vielä ainakin viikon loppuun asti, kertoi Belgian yleisradioyhtiö RTBF.Palon takia jouduttiin evakuoimaan paikallisia asukkaita, mutta monet ovat jo päässeet takaisin koteihinsa.
Rokotehoidon idea on, että ensin kasvain poistetaan leikkaamalla. Sen jälkeen yksi osa hoitoa olisi kehittelyssä oleva rokote.Ihosyöpään on mahdollisesti tulossa uusi hoitomuoto. Lääkeyhtiöt Moderna ja MSD kertoivat keskiviikkona yhteisen tutkimuksensa alustavista tuloksista. Tutkimus on kesken, mutta sen tulokset tähän mennessä ovat toivoa antavia.Tutkimuksessa melanoomaa hoidettiin mRNA-teknologialla toimivalla rokotteella syöpälääkkeen kanssa. Melanooma on ihosyövistä vaarallisin.Tutkimuksessa mukana olleet potilaat saivat Modernan syöpärokotetta ja MSD:n immunoterapialääkettä.Tutkimuksen johtaja, professori Georgina Long Australian Melanooma-instituutista kuvailee tiedotteessa tuloksia merkkipaaluksi melanooman liitännäishoidoissa eli hoidoissa, joita käytetään, kun kasvain on poistettu leikkaamalla.Kemoterapia tuhoaa sekä terveitä että syöpäsoluja. Immunoterapia kiihdyttää immuunijärjestelmän toimintaa. Henkilökohtaiset syöpärokotteet sen sijaan kouluttavat immuunijärjestelmää kohdistamaan…
Kunnanhallitus käsittelee kauppaa ensi viikolla. Kauppasumma on 290 000 euroa.Puumalan kunta aikoo ostaa Rokansaaresta alueen, jonka hakkuista on käyty kiistaa vuosia. Noin 45 hehtaarin myytävä alue sijaitsee Rokansaaren lounaisosassa. Kyseessä on Hiismäki -niminen metsätila, eikä alueella ei ole rakennuksia.Luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri ja Greenpeace valittivat UPM:n hakkuista Rokansaaressa vuonna 2023. Tuolloin vaadittiin hakkuiden rajoittamista erityisesti kahden hehtaarin alueella. Saaren hakkuut ovat olleet jäissä jo vuosia.Puumalan kunnanjohtaja Niina Kuuvan mukaan alueella tullaan jatkamaan metsänkasvatusta ja -hoitoa. Kiistanalainen kahden hehtaarin alue jätetään rauhaan.– Kyseisellä alueella ei tulla suorittamaan hakkuita.Uusia rakennelmia vuonna 2028Puumalan kunta aikoo kehittää aluetta matkailu- ja virkistyskäyttöön. Alustavan suunnitelman mukaan kunta…

