Uusimmat Uutiset

Katso Lisää
Kymenlaaksossa todettu viisi puutiaisaivokuumetartuntaa kesän aikana | Kymenlaakso

Tapauksia on ollut jokseenkin saman verran kuin viime kesänä. Tartuntalukemat voivat vielä nousta alkusyksystä.Kymenlaaksossa on tänä kesänä todettu viisi puutiaisaivokuumetapausta.Kotkan keskussairaalan infektiolääkäri ja osastonylilääkäri Peter Klemets kertoo, että kaksi tapauksista on todettu kesäkuussa ja yksi heinäkuussa. Elokuun alussa tapauksia on ollut kaksi.– On mahdollista, että tapauksia todetaan enemmän alkusyksyn aikana, Klemets sanoo.Viime vuonna tartunnoissa ennätysvuosiTapaukset ovat olleet Klemetsin mukaan ”taudinkuvan mukaisia”.Puutiaisaivokuumetta levittävät punkit. Taudin oireita ovat kuume, päänsärky ja yleinen sairauden tunne.Vakavimmillaan tauti voi aiheuttaa tajunnan tason laskua, halvausoireita, kouristuksia tai sekavuutta.– Osa tapauksista on vaatinut sairaalahoitoa. Toisaalta yleensä ne potilaat, joilla on rajuja oireita, hakeutuvat hoitoon. Lieväoireisia jää todennäköisesti…

C-hepatiittia pistetään kuriin kiertävillä terveysautoilla – Pohjois-Savossa tartuntamäärät huolestuttavan korkeita | Pohjois-Savo

Pohjois-Savossa kesäkuussa käynnistynyt terveysneuvonta-auto pyrkii tavoittamaan riskiryhmät matalan kynnyksen palveluilla.Pohjois-Savossa kiertää Tessa-auto, jossa testataan C-hepatiittia ja jaetaan puhtaita välineitä huumeiden käyttäjille. Alueella on Suomen toiseksi eniten tartuntoja väkilukuun nähden.Autossa tehdään pikatestejä ja keskustellaan hoidosta matalan kynnyksen periaatteella.C-hepatiitin hoito on helpottunut. Vanhan interferonihoidon on korvannut 8–12 viikon tablettikuuri, jossa on vähän sivuvaikutuksia.Tavoite on saada tartunnat kuriin vuoteen 2030 mennessä. Suomessa ne liittyvät pääosin suonensisäisten huumeiden käyttöön.Kuopion kaupungintalon taakse kaartaa keltainen pakettiauto. Parkkipaikan vieressä auton tuloa on odottelemassa tuttu miesporukka.Kyseessä on Tessa, Savon terveysneuvonta-auto, jossa työskentelevät sairaanhoitajat Sanni Karhapää ja Jaana Savolainen. He tarjoavat apua C-hepatiitin testaukseen ja ehkäisyyn.– Tällä hetkellä Suomessa…

Tänä kesänä useita rajuja maanjäristyksiä – asiantuntija: ”Ei poikkeuksellista pidemmällä aikavälillä” | Uutisia lyhyesti

Voimakkaat maanjäristykset ovat osa maapallon tavallisia prosesseja.Viime aikoina on tapahtunut useita suuria maanjäristyksiä. Maanantaina Kolumbiassa oli 7,4 magnitudin järistys.Helsingin yliopiston seismologian johtaja Suvi Heinonen sanoo, ettei tilanne ole poikkeuksellinen. Yli seitsemän magnitudin järistyksiä on kymmeniä vuosittain.Venezuelan järistys oli poikkeuksellisen tuhoisa, koska kaksi suurta järistystä tapahtui lähellä toisiaan.Viime aikoina maa on järissyt tuhoisasti.Viimeisin tapaus on maanantainen Kolumbian maanjäristys. Tänään tiistaina Venezuelan kesäkuun järistyksen uhriluku kasvoi 6 300.Heinäkuun loppupuolella myös Japanissa maa järisi voimakkaasti.– On ollut useampi isompi, eli magnitudiltaan yli seitsemän maanjäristys. On hieman epätavallista, että niitä on ollut monta aika isoa mediahuomiota saavaa järistystä peräkkäin, sanoo Suvi Heinonen, Helsingin yliopiston seismologian…

Tutkimus: Iltavirkut kärsivät aamuvirkkuja enemmän työn ja vapaa-ajan tasapainon ongelmista | Kotimaa

Mielenterveys­ongelmia on etenkin äärimmäisen iltavirkuilla ihmisillä, kertoo tuore tutkimus.Iltavirkkujen on vaikeampaa sovittaa yhteen työ ja muu elämä kuin aamuvirkkujen, käy ilmi tuoreesta Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta.Jo aiemmin on tiedetty, että iltavirkuilla on aamuvirkkuja enemmän masennus- ja ahdistusoireita. He myös elävät epäterveellisemmin ja jaksavat töissä huonommin kuin aamuihmiset.Tutkimuksessa selvisi, että iltavirkkujen mielenterveysongelmat johtuvat osaksi työelämän rasituksesta. Tämä näkyy muun muassa siten, että iltavirkut palautuvat heikommin töistä kuin aamuvirkut ja työ valuu heillä helpommin vapaa-ajalle.Miksi näin on, on iso kysymysmerkki, sanoo kansanterveystieteiden dosentti ja tutkimusryhmän vastuullinen tutkija Ilona Merikanto.– Todennäköisimmin kyse on siitä, että yhteiskunnan rytmi ei ole optimaalinen iltavirkuille. Se näkyy useina…

Mustikkakaupan vilkkaus yllätti 4H-yhdistykset Keski-Pohjanmaalla – kahden tunnin ostosaldo jopa 2 000 kiloa | Keski-Pohjanmaa

Kokkolan ja Kälviän 4H-yhdistykset ovat ostaneet mustikkaa kahdessa viikossa yli 10 000 kiloa, ja vilkkaimpina iltoina myyjiä on ollut jopa nelisen­kymmentä.Osa 4H-yhdistyksistä eri puolilla Suomea on tänä kesänä ostanut ensimmäistä kertaa mustikkaa.Kokkolan ja Kälviän alueella saadun marjan määrä on yllättänyt positiivisesti: kahden ensimmäisen viikon aikana mustikkaa on tullut reilut 10 000 kiloa.Vilkkaimpina iltoina sitä on saatu noin 2 000 kiloa kahdessa tunnissa.Yhdistykset ostavat mustikkaa vuoroviikoin neljänä iltana viikossa.Toholammin 4H-yhdistys on puolestaan ostanut mustikkaa kahdessa viikossa yli 3 000 kiloa.– Minulla oli vähän pessimistiset odotukset, mutta mustikkaa on tullut meille tosi hyvin. Ulkomaisten marjanpoimijoiden vähäisyys on ollut paljon julkisuudessa, ja ehkä senkin takia ihmiset ovat…

Tervola kielsi yrityksiltä luontopolun käytön, mutta osa ei noudata kieltoa: Vessat ja polttopuut eivät riitä | Kotimaa

Tervolan kunta kielsi viime vuonna yrityksiä tuomasta maksavia asiakkaita Kätkävaaran luontopolulle.Taustalla ovat luontopolun saaman rahoitukset ehdot, jotka eivät hyväksy yrityskäyttöä.Kasvaneet kävijämäärät ovat myös ongelma luontopolun vessoille ja polttopuuhuollolle.Osa yrityksistä noudattaa kieltoa, osa ei. Kiellosta on kyltti luontopolun huoltorakennuksessa.Tervolan kunnassa on tehty Kätkävaaran luontopolkua koskeva päätös, josta harva tuntuu tietävän.Rovaniemeläinen ohjelmapalveluyrittäjä Ilari Kotajärvi sanoo soittaneensa viime vuonna Tervolan kuntaan, ja kysyneensä, voiko hän tuoda asiakkaitaan Kätkävaaraan. Kunnasta oli vastattu, että maksavien asiakkaiden tuominen luontopolulle on kielletty.Kotajärvi päätti, ettei hän tässä tilanteessa ota Kätkävaaraa asiakkaiden kanssa tehtävien retkien kohteeksi. Hän ihmettelee sitä, että kiellosta huolimatta useat muut yritykset myyvät yhä retkiä Kätkävaaraan.–…

Tampere helpottaa luonnossa liikkumista: suosituille rannoille suunnitellaan esteettömiä laitureita kalastukseen | Pirkanmaa

Ainakin osa esteettömistä laitureista valmistuu tämän vuoden aikana.Tampereelle suunnitellaan uusia esteettömiä kalastuslaitureita Eteläpuistoon, Kaukajärvelle ja Suolijärvelle.Kaupungin tiedotteen mukaan ainakin osa laitureista rakennetaan tämän vuoden aikana. Esteettömät laiturit ovat osa kaupungin retkeilypalveluiden kehittämistä.Uusia kalastuslaitureita suunnitellaan Eteläpuistoon Tammerkosken kalastusalueelle, Kaukajärven Riihiniemeen sekä Hervantaan Suolijärvelle esteettömän Mielenreitti-polun varrelle.Rakentamisesta keskustellaan kalastusosuuskuntien kanssa Kaukajärven ja Suolijärven osalta.Eteläpuistossa esteettömän kalastuslaiturin rakentamista helpottavat vieressä sijaitseva pysäköintialue sekä maaston sopivuus. Alueelta voidaan varata invapaikkoja ja tehdä luiskat sujuvaan liikkumiseen.Hyötyä kaikille ulkoilijoilleEsteettömässä laiturissa huomioidaan sekä turvallisuus että käytettävyys. Kaiteet ja reunakorokkeet auttavat reunojen havaitsemisessa ja estävät putoamista.Kalastuspuolella kaide on matalampi ja mahdollistaa kalastuksen myös esimerkiksi pyörätuolissa istuen.Laiturille pääsee kulkemaan…

Metsähallitus ennallistaa soita ja puroja Tiilikkajärven kansallis­puistossa Rautavaaralla | Pohjois-Savo

Soilta tukitaan ojia ja puroihin palautetaan kiviä, jotka aikanaan poistettiin uittojen tieltä.Metsähallitus ennallistaa Tiilikkajärven kansallispuistossa Rautavaaralla soita ja puroja tämän vuoden aikana.Ennallistettavia soita on yhteensä lähes 130 hehtaaria ja puroja noin kaksi kilometriä. Työt tehdään pääosin kansallispuiston vuonna 2023 laajentuneilla alueilla.Ojitettuja soita ennallistetaan tukkimalla ojia tai rakentamalla patoja. Puroihin palautetaan niistä uittoa varten poistettuja kiviä. Purojen suoristettuja uomia myös monipuolistetaan luonnonmukaisemmiksi.Toimien tavoitteena on palauttaa elinympäristöjä lähemmäs niiden alkuperäistä tilaa sekä parantaa alueen luontotyyppien ja niille ominaisen lajiston elinmahdollisuuksia.Tiilikkajärven kansallispuiston ennallistamistyöt ovat osa valtakunnallista Priodiversity life -hanketta, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokatoa Suomessa.Tiilikan alueella useat hankekumppanit ennallistavat soita, puroja, lähteitä ja…

Englannissa halutaan muuttaa ikivanha aateliskartano luonnonsuojelualueeksi – David Attenborough mukana keräyksessä | Uutisia lyhyesti

Jos rahaa ei saada tarpeeksi, kohde myydään talouskäyttöön.Pohjois-Englannissa on käynnissä poikkeuksellinen hanke, jossa 800 vuotta vanha aateliskartano siirtyisi luonnonsuojelujärjestö Wildlife Trustsille.Rothbury Estaten kartano sijaitsee Northumberlandissa. Valtavan kartanorakennuksen ohella tilalla on 3 800 hehtaaria maata. Jos kauppa toteutuu, Pohjois-Englantiin syntyisi huomattava luonnonsuojelualue. Pinta-ala olisi yli kaksi kertaa suurempi kuin esimerkiksi Suomessa Sipoonkorven kansallispuisto.Tilan omistava Percyn suku on käyttänyt maitaan metsäkanalintujen metsästämiseen.Suvun edustaja Max Percy kertoo, että heidän on vaikea pitää huolta tilasta, koska asuvat Etelä-Englannissa. Siksi he olivat päättäneet antaa luontojärjestölle kaksi vuotta aikaa kerätä kauppahinta, 30 miljoonaa puntaa eli noin 35 miljoonaa euroa.Määräaika päättyy syyskuun lopussa. Koossa on nyt 20,6…

Luke: Metsä­kanalintujen kannat tasaantuneet usean vuoden vähenemisen jälkeen, alueellisia eroja on | Kotimaa

Metson ja teeren kantojen tiheydet ovat lähellä viime vuotta koko maassa. Lapissa kanalintukannat ovat laskeneet metsoa lukuun ottamatta.Luonnonvarakeskus Luken riistakolmiolaskentojen mukaan metsäkanalintujen kannat ovat tänä kesänä osin tasaantuneet usean vuoden vähenemisen jälkeen. Kanalintukantojen kehitys vaihtelee tänä vuonna selvästi eri puolilla Suomea, osin itä–länsisuuntaisesti.Idässä Kaakkois-Suomesta Kainuuseen ulottuvalla alueella ja Pohjois-Pohjanmaalla erityisesti metsokannan tiheys on kasvanut, mutta myös teeren ja pyyn kannoissa on paikoin havaittavissa kasvua.Lännessä metsäkanalinnut ovat monin paikoin vähentyneet viime vuodessa, selkeimmin Varsinais-Suomessa, Pohjanmaan rannikolla ja Etelä-Hämeessä.Lapin kanalintukannat ovat laskeneet metsoa lukuun ottamatta.Metso ja teeri lähellä pitkäaikaista keskiarvoaMetson ja teeren koko maan kannantiheydet ovat lähellä viime vuoden tasoa ja pitkäaikaista…