Apteekin on pyrittävä varmistamaan, että asiakas on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä.MOT:n toimittaja sai kolmelta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta.Apteekin pitää tarkistaa resepti ja neuvoa…
Enemmistö Pohjois-Karjalan Sähkön omistajista on valmis hyväksymään valtion ostotarjouksen Palokin voimalaitoksesta.Enemmistö Pohjois-Karjalan Sähkön kuntaomistajista kannattaa Palokin voimalan myyntiä valtiolle.Valtio haluaa purkaa padon Heinävedellä ja suojella…
Suomen Luontopaneeli kehottaa nostamaan luontotoimet mukaan päätöksentekoon.Luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisesta on Suomelle henkisen…
Tilastokeskuksen ennakkotilasto kertoo, että elävänä syntyneiden lasten määrän kasvaa myös tänä vuonna.THL:n rekisterin mukaan Suomessa syntyi vuonna 2025 lähes 46 000 lasta. Määrä kasvoi 4,8 prosenttia edellisvuodesta.Tilastokeskus ennakoi nousun jatkuvan vuonna 2026.Hämeenlinnan synnytyssairaalassa synnytykset lisääntyivät tammi–syyskuussa kahdeksan prosenttia.Uusi sairaala ja vastasyntyneiden tehohoito houkuttelevat myös muiden alueiden perheitä synnyttämään Kanta-Hämeeseen.Syntyneiden lasten määrä on kääntynyt kasvuun Suomessa.THL:n syntyneiden lasten rekisterin mukaan vuonna 2025 Suomessa syntyi lähes 46 000 lasta. Se on 4,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.Kasvu on maltillista, mutta nousu näyttää jatkuvan myös tänä vuonna, Tilastokeskus ennakoi.Tämän vuoden väestön ennakkotietojen mukaan elävänä syntyneiden lasten määrä kasvoi tammi–elokuussa lähes kuusi prosenttia edellisvuodesta.THL:n verkkosivuilla…
Puoli vuotta maksansiirron jälkeen Jaakko Mansikkamäki, 35, viettää perheensä kanssa kesäpäivää Puuhamaan huvipuistossa.Tilanne on lähes päinvastainen kuin vielä joitakin kuukausia aiemmin. Mansikkamäki on palannut töihin…
Porissa Musan metsästä on kaadettu salaa parikymmentä kahdeksanmetristä puuta. Puut on sahattu poikki noin metrin korkeudelta.14:19•Päivitetty 14:19Parikymmentä noin kymmenen sentin paksuista puuta on kaadettu Porissa…
MOT:n toimittaja sai kolmelta suomalaiselta chattiklinikalta lihavuuslääkereseptin ilman tutkimusta.Normaalipainoinen nainen sai reseptit ilmoittamalla väärän painon. Hänen Kanta-tiedoissaan näkyi aiemmin sairastettu anoreksia.Valvovan viranomaisen mukaan potilaan kertomat…
Norjan Tulli tulkitsi kesällä kalantuontikieltoja koskemaan myös itse pyydettyjä makean veden kaloja. Tämä sääntö kuitenkin kumottiin liki samantien.Norjalaiset poliitikot haluavat kieltää turisteja viemästä Norjassa pyytämäänsä…
Onnettomuudet sattuvat harvoin hyvällä säällä.Siksi kalsea tuuli ja kylmä sade ovat täydelliset olosuhteet Rajavartiolaitoksen öljyntorjuntaharjoitukseen.Porvoossa, Tolkkisten satamassa, meren äärelle tuodaan salaperäisiä kontteja.Niiden sisältä paljastuu uusi Desmi Octopus -niminen öljyntorjuntalaite, joka on kehitetty erityisesti vähärikkisten polttoaineiden keräämiseen meren pinnalta.Öljyonnettomuuden uhka Itämerellä on noussut viime vuosina Venäjän öljynvientiin asetettujen pakotteiden myötä. Merelle…
Nigeria vahvisti viime viikolla ensimmäisen ebolatapauksensa yli kymmeneen vuoteen.Nigerian viranomaisten mukaan Nigerian Yolassa ilmoitettujen kahden epäillyn ebolatapauksen näytteet osoittautuivat negatiivisiksi.Nigerian terveysviranomaiset tutkivat kahta epäiltyä ebolatapausta maan koillisalueella, kertoi Nigerian tautienehkäisy- ja -valvontakeskus lauantaina.Viranomaisten lauantaina julkaisemassa X-viestissä kerrottiin, että kaksi henkilöä on eristetty tutkimusten ajaksi.Nigeria vahvisti viime viikolla ensimmäisen ebolatapauksensa yli…
Aiempina vuosina Klum on pukeutunut muun muassa riikinkukoksi ja madoksi.Halloweenin kuningattaren Heidi Klumin vuoden 2026 asu on paljastunut. Tänä vuonna hän sai inspiraationsa jostakin, minkä näkee joka päivä.Huippumalli muuttui omaksi vasemmaksi kädekseen: irti leikatuksi sellaiseksi. Siitä roikkui veristä sidekudosta, ja hänen heiluvia ”sormiaan” koristivat sormukset ja pitkät, lakatut kynnet.– Puhu…
Maailman tunnetuimpiin kuuluvan hard rock -yhtyeen Deep Purplen laulaja Ian Gillan, 81, on joutunut sairaalaan, yhtye kertoi Facebookissa lauantaina.Gillanin sairastumisen vuoksi yhtye perui kaksi Saksan-keikkaansa, jotka oli määrä soittaa Leipzigissa lauantaina ja Hampurissa sunnuntaina.Yhteen tiedotteessa ei täsmennetä, minkä vuoksi Gillan joutui sairaalaan.Deep Purple perustettiin vuonna 1968 Britanniassa. Gillan tuli Deep…
Kullankaivajat lahjoittivat koneet Metsähallitukselle muistomerkeiksi, jotka kertovat alueella aiemmin harjoitetusta koneellisesta kullankaivusta.Koneellinen kullankaivu loppui Lemmenjoen kansallispuistossa Inarissa vuosia sitten, mutta alueelle jätetyistä vanhoista kaivinkoneista on…
Suomessa noin 200 nuorta hakeutuu vuosittain sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin.Vain harva saa transdiagnoosin. Osa…
Joukkorokotukset ovat käynnistyneet rokotteen viivästymisestä huolimatta. Lapsia rokotetaan ensimmäistä kertaa kokeiluluontoisesti päiväkodissa.Influenssarokotukset…
Valokeilassa Tänään
Toimittajan Valinta
Katso LisääTrendaavat
Lajikkeet ja Suosittuja
Katso LisääTrumpin kampanjatilaisuuksissa soitetaan luvatta Youngin kappaletta ”Rockin’ in the free world”.Kanadalais-yhdysvaltalainen muusikkoveteraani Neil Young haastaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin oikeuteen. Asiasta kertoo Yhdysvaltain viihdeteollisuudesta kertova The Wrap -sivusto.Young syyttää Trumpia musiikkinsa luvattomasta käyttämisestä vaalitilaisuuksissa ja vaatii Trumpilta kymmenen miljoonan dollarin korvauksia.Trumpin tilaisuuksissa soitetaan usein Youngin kappaletta ”Rockin’ in the free world”.Youngin asianajajat sanovat, ettei rocktähti halua olla missään tekemisissä Trumpin kampanjan kanssa. Sitä paitsi kappale ei ole kritiikitöntä Yhdysvaltain ylistystä, vaan ”kertoo maan köyhistä, kodittomista ja unohdetuista, jotka joutuvat kestämään nykyistä yhteiskuntaa”.Trumpin kampanja lupasi jo vuonna 2020, ettei Youngin kappaletta käytetä, mutta lupausta ei ole pidetty, The Wrap kertoo.
EU-maat ovat päässeet sopuun Itämeren ensi vuoden kalastuskiintiöistä.Suomen kannalta tärkeän Pohjanlahden silakan kiintiö kasvaa 12 prosenttia tämänvuotisesta.Itämeren pääaltaan silakkakiintiö puolestaan kasvaa 71 prosenttia ja kilohailikiintiö 44 prosenttia.EU-maiden kalastusasioista vastaavat ministerit sopivat Itämeren kalastuskiintiöistä kokouksessaan tänään Luxemburgissa.Suomea kokouksessa edustanut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) on tyytyväinen kiintiöratkaisuun, joka perustuu tieteeseen ja joka tukee kalakantojen vahvistumista.
Nigerian ensimmäinen ebola-potilas yli kymmeneen vuoteen on siirretty evakuointilennolla Abujasta Sveitsiin.Terveysministeri Muhammad Ali Pate sanoi, että potilaan tila on parantunut ja se on vakaa.Ugandalaissyntyisen sveitsiläisdiplomaatin puolison tartunta kävi ilmi virustestissä.Sveitsin Nigerian lähetystössä on 25 työntekijää. Heillä ei ole todettu ebolaan viittaavia oireita.AFP
Uusimmat Uutiset
Katso LisääDNA-testien yleistyminen on osaltaan vähentänyt halukkuutta lahjoittaa siittiöitä. Julkisella puolella on vakava siittiöpula.Hoitojonot ovat pitkiä. OYSissa siittiöitä voi joutua odottamaan pahimmillaan kaksi vuotta.Suurin syy kasvaneeseen tarpeeseen ovat itselliset naiset.TAYSin lääkäri Katja Ahinko kehottaa vanhempia olemaan tekemättä DNA-testejä lapsille. Lapsi voi 18 vuotta täytettyään saada tiedon lahjoittajan henkilöllisyydestä.Kotona tehtävien DNA-testien yleistyminen vaikuttaa jo siittiöiden lahjoitushalukkuuteen.Ilmiö on huomattu Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (TAYS), jossa tuskaillaan useita vuosia kestäneen lahjasolupulan kanssa. Yle uutisoi TAYSin vaikeasta jonotilanteesta viimeksi heinäkuussa.Etenkin lahjasiittiöiden riittävyydessä on ollut pitkään maanlaajuisia ongelmia.Julkisuudessa esillä olleet esimerkkitapaukset ja ympäri maailman laajentunut DNA-testauksen mahdollisuus ovat saattaneet osaltaan vaikuttaa siihen, halutaanko siittiöitä luovuttaa.Näin arvioi osastonylilääkäri…
Kyseessä oli kesän kahdestoista kuolleena löytynyt norppa. Pyydyskuolleisuus vaarantaa norppakannan elpymisen, arvioi suojeluasiantuntija.10:21•Päivitetty 11:03Saimaannorpan kuutti löydettiin kalaverkkoon hukkuneena keskiviikkona 6.8.2026 Liperissä Orivedellä. Alueella ei ollut saimaannorpan suojaksi asetettua kalastusrajoitusaluetta.Kuolleesta norpasta ilmoitti pyydyksen omistaja.Verkkoon kuollut uros oli pituuden perusteella tänä vuonna syntynyt kuutti ja se painoi 22,5 kiloa.Kuhaverkko oli 5 metriä korkea ja 60 metriä pitkä. Verkon solmuväli oli 65 mm ja langan paksuus 0,20 mm. Koko verkkojata oli 180 metriä pitkä ja se oli noin 10–15 metrin syvyydessä.Tällainen verkko olisi ollut sallittu myös kalastusrajoitusalueella.Synkkä vuosi saimaannorpalleKyseessä on jo kahdestoista havaittu pyydykseen kuollut norppa tänä vuonna. Kahdeksan norppaa on kuollut verkkoihin,…
Maallikon silmään suo näyttää melko tavalliselta. On suopursuja, sammalia ja pieniä mäntyjä. Maasto on sen verran märkää, että kumisaappaat tulevat tarpeeseen.Metsäekologian professori Anne Tolvanen katsoo aluetta eri tavalla kuin tavallinen kulkija. Hän huomaa muutokset, joita 20 vuodessa on tapahtunut.Olemme Kuhmon Elimyssalon luonnonsuojelualueella suolla, joka ennallistettiin 20 vuotta sitten.Suo ojitettiin 1970-luvulla, koska sillä haluttiin kasvattaa metsää. Myöhemmin Elimyssalosta tuli osa Natura-aluetta eli EU:n laajuista suojeluverkostoa ja alueella päätettiin ennallistaa yhteensä 75 hehtaaria soita.Kuhmon Elimyssalossa on tutkittu 20 vuotta soiden ennallistamista. Suo näyttää luonnontilaiselta, mutta palautuminen on kesken.Soita ojitettiin 50-luvulta lähtien metsää varten. Tavoite on lisätä monimuotoisuutta.Viime vuosina on alettu puhua maanpuolustushyödyistä.…
Uutta perhoslajia löydettiin heti lisää, kun harrastajat osasivat mennä oikeille paikoille.12-vuotias Sara Mutanen löysi tänä kesänä Suomesta uuden perhoslajin. Sitä ei ole nähty Pohjois-Euroopassa.Laji on ollut harrastajien takapihoilla koko ajan, mutta kukaan ei huomannut sitä.Kun tieto levisi, harrastajat löysivät lajin kymmenestä paikasta Etelä-Suomessa.Löytö kertoo, että lapset tutkivat luontoa vailla aikuisten ennakkokäsityksiä.Kun 12-vuotias Sara Mutanen löysi uuden perhoslajin tänä kesänä, se herätti koko Suomen perhosharrastajat. Uusia perhoslajeja löytyy Suomesta vuosittain, mutta harvinaisempaa on, että perhonen piileskeli harrastajien takapihoilla koko ajan.Mutasen löytämää Cuprina fuscella -perhosta ei ole aiemmin nähty Pohjois-Euroopassa. Paikalta löytyi noin 20 sokolla-lajiin kuuluvaa yksilöä, joten kyse on populaatiosta.– Se…
Ensi viikolla Suomessa näkyy osittainen auringonpimennys. Täydellisen pimennyksen voi nähdä Suomessa sadan vuoden päästä.Keskiviikkona Suomessa näkyy osittainen auringonpimennys. Aurinko pimenee jopa 85 prosenttia.Katseluun tarvitaan suojalasit, esimerkiksi hitsaajan lasit numero 14. Muuten aurinko vahingoittaa silmiä.Paikalle kannattaa mennä viimeistään kello 20.45. Parhaiten pimennys näkyy Kilpisjärvellä.Täydellinen pimennys näkyy Grönlannissa, Islannissa ja Pohjois-Espanjassa. Suomessa seuraava täydellinen pimennys on vuonna 2126.Planeetoista kiinnostuneille on ensi keskiviikkona tarjolla mannaa taivaan täydeltä. Aurinko pimenee jopa 80-prosenttisesti.Tähtitieteellinen yhdistys Ursa oli varannut h-hetkeä varten tuhansia laseja, jotka suojaavat silmiä. Ne vietiin sananmukaisesti käsistä.– Mitään ei ehditä enää postittaa, mutta Ursan toimistolta voi saada vielä filmiä, josta voi askarrella itselleen auringonkatselumaskin,…
Lumijoen kunnan alueella talousvesi on keitettävä. Keittokehotus koskee koko Lumijoen aluetta mukaan lukien Ruutikankaan ampumaurheilukeskusta.12:19•Päivitetty 12:30Lumijoelle on annettu talousveden keittokehoitus, joka on voimassa toistaiseksi.Kaikkea ruoka- ja juomavettä on keitettävä vähintään 5 minuuttia.Keittokehotus koskee koko Lumijoen aluetta, poislukien Korvenkylän.Kehotuksen syynä on talousvesiverkosta havaitut koliformiset bakteerit. Lumijoen kunnan tiedotteen mukaan vedessä saattaa olla tautia aiheuttavia bakteereja ja viruksia.Veden laatua seurataan Lumijoella tihennetysti ottamalla lisää vesinäytteitä. Tulokset valmistuvat ylihuomenna lauantaina.Uutinen päivittyy.
Ursa muistuttaa, että silmät tulee suojata Aurinkoa katsellessa.Aurinko pimenee osittain koko Suomessa ensi viikolla keskiviikkona, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa.Parhaat mahdollisuudet pimennyksen näkymiselle ovat lännessä ja pohjoisessa.Kilpisjärvellä Auringon halkaisijasta peittyy parhaimmillaan 85 prosenttia ja Helsingissä 83 prosenttia.Ursa muistuttaa, että silmät tulee suojata Aurinkoa katsellessa, sillä säteily on haitaksi suojaamattomille silmille. Lämpösäteily aiheuttaa verkkokalvolla vaurioita jo muutamassa sekunnissa.Auringonpimennyksen tarkkailuun on olemassa erityisiä auringonkatselulaseja. Tavalliset aurinkolasit eivät riitä. Myös kamerat, kiikarit ja kaukoputket on suojattava suodattimilla.
Ilomantsin Kaunisjärvi on somesuosion takia muuttunut niin suosituksi, että luonto kärsii. Alueella on ajettu autoilla ja roskattu.Kyseessä on yksityinen luonnonsuojelualue, jonka omistaa metsäyhtiö Tornator. Yhtiö sai tiedon ongelmista vasta elokuussa.Tornator pohtii nyt liikkumisen rajoittamista. Alueelta puuttuvat opasteet.Ilomantsilainen Ulla Vartiainen järkyttyi, kun hän vieraili Kaunisjärvellä, joka on kunnan suosittu retkikohde. Vartiainen oli kuullut, että viikonloppuna paikalla oli 30 asuntoautoa ja monta telttailijaa, jotka olivat tulleet henkilöautoilla.Paikasta on tullut suosittu, koska siellä kuvattuja somevideoita on jaettu ja katsottu paljon.– Siellä on ollut viikonloppuna aivan hulabaloo. Sen jälkeenkin porukkaa on ollut paljon. Ja tätä on jatkunut koko kesän.Ilomantsin Luonnonystävien puheenjohtaja Vartiainen on huolissaan…
Ympäristörikokset on yksi Amazonin alueen tuottoisimmista rikollisuuden muodoista.Amazonin alueen viisi valtiota; Bolivia, Brasilia, Peru, Kolumbia ja Ecuador ovat tehneet kaikkien aikojen suurimman ratsian alueen luontoarvoja ryöstäviä rikollisia vastaan.Ratsiaan otti osaa 3 600 poliisia. Kohteina olivat laittomat kaivokset ja hakkuut, villieläinten laiton pyydystys, polttoaineen salakuljetus ja laittomat maanvaltaukset.Operaatiossa pidätettiin 839 henkilöä ja takavarikoitiin 280 000 kuutiometriä laittomasti hakattua puutavaraa. Määrä vastaa pienen suomalaisen sahalaitoksen vuodessa käyttämää puumäärää.Viranomaiset pelastivat yli 3 000 elossa ollutta villieläintä. Lisäksi löydettiin 430 kuollutta eläintä.Ympäristörikokset ovat yksi Amazonin alueen tuottoisimmista rikosmuodoista.Lähde: AP
Yli puolet tunnetuista perhoslajeista on muuttanut levinneisyysaluettaan Suomessa | Uutisia lyhyesti
Koko maailman mittakaavassa levinneisyysaluettaan on muuttanut joka kymmenes tunnettu perhoslaji, tutkimus kertoo.Yli 60 prosenttia kotimaassa tunnetuista perhoslajeista on muuttanut levinneisyysaluettaan Suomessa.Keskiviikkona julkaistun tutkimuksen mukaan koko maailman mittakaavassa levinneisyysaluettaan on muuttanut joka kymmenes tunnettu perhoslaji. Kansainvälisessä tutkimuksessa analysoitiin yli kuuttatuhatta levinneisyysmittausta 105 maassa.Lähes 80 prosenttia havaituista muutoksista johtui ilmastonmuutoksesta ja äärimmäisistä sääolosuhteista. Myös maankäyttöön liittyvät muutokset tuhoavat usein perhosten elinympäristöjä.Tutkijoiden mukaan lajeja on tärkeää seurata globaalisti ja koordinoidusti.– Perhoset toimivat varhaisina indikaattoreina ympäristön muutoksista. Jos niiden levinneisyysalueiden muutokset ovat näin dramaattisia, se viestittää syvistä muutoksista ekosysteemeissä, Helsingin yliopiston professori Marjo Saastamoinen sanoo tiedotteessa.

