Isa Hukan mukaan vammaiseksi ei synnytä, vaan vammaiseksi tullaan. Vammaisuus nähdään usein pelkästään diagnoosin kautta, mutta näkökulma on hyvin yksipuolinen, hän huomauttaa.
– Usein ajatellaan, että vammaisuus on vaikkapa sitä, että ihminen syntyy jonkin kromosomihäiriön tai oireyhtymän kanssa. Ajattelu on tiukan lääketieteellinen ja yksilöä korostava.
Hukan mukaan vammaiseksi tulo on sosiaalinen ja poliittinen prosessi. Rampa-ajattelussa keskeistä on ihmisten ja yhteisöjen ymmärtäminen kokonaisuuksina, ei vain diagnoosin kautta.
Lääketieteeseen ja diagnooseihin keskittyvä keskustelu on erottelevaa ja luokittelevaa, Hukka sanoo. Se vaikuttaa siihen, miten vammainen ihminen kohdataan ja kuinka häneen suhtaudutaan.
”Paras tapa selvittää ihmisten tarpeet on kysyminen. Vammaisuus ei useinkaan näy päällepäin.”
Rammaksi tuleminen oli prosessi
Hukka itse vammautui 19-vuotiaana. Hän ei halua puhua omasta diagnoosistaan.
Isoimmat muutokset vammautumisessa eivät lopulta olleet ruumiillisia. Kehollinen muutos oli vain alkusysäys vammaiseksi tulemisen prosessissa.
– Sen sijaan iso muutos oli se, miten ympäröivä maailma ei pystynyt ottamaan huomioon muutoksia minussa.
Taidelukiossa opiskelleen Hukan päämääränä oli ollut kouluttautua teatterialan ammattilaiseksi yliopiston kautta. Hän sanoo, ettei pystynyt hakemaan haluamalleen alalle vammauduttuaan.
Hukan mukaan kyse on myös laajemmin suomalaisen teatterialan joustamattomuudesta ja systemaattisesta ulossulkemisesta.
– On tietyt ihanteet ja oletukset siitä, millaisia taiteilijoiden pitäisi olla tai mitä taiteen pitäisi olla. Meillä on edelleen useissa koulutusohjelmissa esimerkiksi urheilullisen, lenkkeilevän näyttelijän perusteeton ihanne.
Rakenteellisia ongelmia on muuallakin kuin fyysisissä odotuksissa. Esimerkiksi opetussuunnitelmia ei ole mietitty riittävän yksilöllisesti, jotta koulutus olisi kaikille saavutettavaa, Hukka sanoo.
– Yksi todella iso asia koulutuksessa on aikataulu ja se, pystytäänkö siinä ymmärtämään ihmisten saavutettavuustarpeita yksilöllisesti.
Rampayhteisöjä tanssin ja runouden kautta
Isa Hukka korostaa, että rampayhteisö on todella isossa roolissa hänen elämässään ja muutosprosessissaan.
”Muutokset kehossani eivät yksistään tehneet minua rammaksi. Minut on tehnyt rammaksi kaikki mun rampaystävät, kaikki upeat taiteilijat ja kirjailijat, joita olen saanut lukea. Erilaiset filosofiat ja ymmärrykset yhteiskunnasta, mitä vammaisuus on tai voisi olla.”
Hukka huomauttaa, että vammaiset ja sairaat ihmiset on usein lokeroitu passiiviseen rooliin.
– Terveydenhuollossa meille tarjotaan roolia lääkärin armoilla olevana ”potilaana” tai ammattilaisilta hoivaa vastaanottavina palveluiden ”asiakkaina”. Olen muiden rampojen kanssa arjessa harjoitellut sitä, että otamme toimijuuden omiin käsiimme ja olemme itse aktiivisia ja asiantuntevia hoivan antajia ja järjestäjiä.
Isa Hukka on löytänyt nykyiset rampayhteisönsä pikkuhiljaa. Tiivis tanssiyhteisö on muodostunut esimerkiksi DanceAbility Finlandin ja Kaaos Companyn tanssitoiminnan kautta.
Yhteisö ympärillä kasvoi myös runouden kautta. Covid-epidemia eristi ihmiset toisistaan. Koska esimerkiksi teatterin tekeminen oli käytännössä mahdotonta, Hukka alkoi kirjoittaa ramparunoutta ja julkaista runojaan sekä muita tekstejään.
Hänen Ramparunoteoksensa ”Vuorovesipuhelu” voitti Nuori Voima -lehden debyyttirunoilijoiden kilpailun.
– Ymmärsin, että kirjoittamani tekstit ovat tietynlaista rampakirjallisuutta. Se resonoi ihmisiin, ja rampayhteisömme rakennettiin paradoksaalisesti pandemian aikana.
Oikeudenmukaisuutta kohti
Nykyisin Hukka paitsi tekee rampataidetta hän myös fasilitoi sitä, eli suunnittelee ja ohjaa ryhmien toimintaa. Hän voitti Vuoden Teatteriteko 2023 -palkinnon teoskokonaisuudella haavoittuvia havaitsemisia rampa associations -työryhmänsä kanssa.
Hukka myös kouluttaa. Hän kehittää parhaillaan koulutuskokonaisuutta rampauttamisesta. Lisäksi tulossa on yhteistyö kansainvälisen monialaisen kollektiivin kanssa liittyen traumatietoisuuteen työyhteisöissä.
– Järjestän asioita oikeudenmukaisuutta kohti, hän tiivistää.
Hukka puhuu asioiden rampauttamisesta, jolla haastetaan kyvykkyyteen liittyviä normeja ja valtarakenteita.
– Yleinen käsitys saavutettavuudesta on se, että se on tehtävälistan viimeinen asia, joka helposti myös unohtuu. Rampataiteen näkökulmasta saavutettavuus on lähtökohta, ja siihen palataan jatkuvasti.
Työprosessit vaativat jatkuvaa keskustelua, kuulemista ja ihmisten moninaisten kokonaistilanteiden ymmärtämistä.
– Todella paljon esteellisyyttä tuotetaan kommunikaation puutteella.
Tarvittaessa esitys voidaan vaikka keskeyttää. Rampa productions -ryhmällä oli käytössä yhdessä esityksessä niin sanottu jatkuva check in -käytäntö näyttämöllä esityksen aikana.
– Kesken esityksen kaikilla oli lupa sanoa check in, jolloin pysähdyimme ja neuvottelimme lavalla. Kävimme läpi tarpeet ja tuntemukset.
Asioiden rampauttaminen on kaikkien etu
Hukka huomauttaa, ettei vammaisuus läheskään aina näy päällepäin, vaan se on hyvin moninaista. Sanat, kuten vaikkapa vammaton tai terve kommentoivat suoraan ihmisten kehoja, eivätkä siksi tunnu Hukasta sopivilta.
Vammaissanasto ei ole ollut riittävää, ja siksi Hukka on luonut uutta sanastoa rampakollektiivi Just Another Crip Groupin kanssa. Esimerkiksi pinkoja-termillä Hukka tarkoittaa ihmistä, joka puskee eteenpäin hirveällä vauhdilla, henkilöä, joka on ikään kuin ramman vastakohta.
Rampamaailma ja pinkojamaailma voivat äkillisesti tuntua erillisiltä, mutta oikeasti emme ole erillämme toisistamme, Hukka sanoo. Me kaikki kaipaamme yhteyttä ja tarvitsemme toisiamme.
Hukka huomauttaa, että saavutettavuuden parantaminen ja asioiden rampauttaminen palvelee kaikkia. Pinkojamaailmassa tyypillisiä ovat loputon stressi ja loppuunpalamiset, mutta ennen kaikkea pinkojatodellisuutta kuvaa, että pinkojien omasta haavoittuvaisuudesta etäännyttäminen tapahtuu vammaisten ihmisten kustannuksella.
”Me kaikki olemme haavoittuvaisia. Meissä kaikissa asuu virheitä, sairauksia tai puhkeamassa olevia ongelmia ja stressiä. Ramman kulttuurinen hahmo, ramman ruumiillisuus, on tulossa meihin kaikkiin.”
Hukka lisää, että me kaikki voimme luoda saavutettavuutta yhdessä. Esittävässä taiteessa saavutettavuutta voivat olla tekemässä niin projektin fasilitoija, tilaaja, taiteilijat kuin yleisöt.
– Kun rakenne on sellainen, jossa on tilaa inhimilliselle kohtaamiselle, jokaisen omalle pystymiselle ja kun annamme kaikille ihmisille, mitä he tarvitsevat ja tuemme toisiamme, niin siitähän se taide vasta syntyy. Ja millainen taide, wau! Mä olen sen ainakin nähnyt.
Isa Hukka on kuvattu Helsingin Kaapelitehtaalla. Tanssikuvat ja -videot on kuvattu Uuden tanssin keskuksella Zodiakilla. Niissä Hukan lisäksi mukana ovat Sydney Erlikh, Kadar Khristan, Sami Kekäläinen ja Pääsky Miettinen.
Keskiviikkoillan 14. helmikuuta 2024 Kulttuuricocktail Livessä pohditaan, mitä ajankohtainen vammaispoliittinen taide kertoo ihmisistä ja yhteiskunnasta. Keskustelemassa ovat Venetsian biennaaliin Suomea edustamaan lähtevä Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen ja sosiaalisessa mediassa seksiaktivismia tekevä taiteilija–väitöskirjatutkija Aku Meriläinen.
Suora lähetys on katsottavissa keskiviikkoisin Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa klo 20.
