Nuorisoalan toiminnanjohtaja kertoo Yle Perjantaissa, millaista oli hankkia lapsi yksin. Munsterhjelm kaipaa kovasti oman lapsuutensa luontevaa isovanhemmuutta takaisin.
Anna Munsterhjelm toivoo ”noin kuusitoista kertaa päivässä”, että saisi olla hetken yksin. Viimeksi tunti ennen Yle Perjantain haastattelua junassa Tampereelle.
– Yritin tehdä viikon viimeisiä töitäni samalla, kun lapsi hakkasi minua poliisiautolla, tunki karjalanpiirakkaa kenkääni ja yritti sammuttaa tietokonetta, Munsterhjelm sanoo Sean Ricksille Perjantain jaksossa Ajetaanko meitä yksinäisyyteen?
Munsterhjelm on Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin toiminnanjohtaja ja pienen pojan äiti. Lapsen hän hankki neljä vuotta sitten yksin.
Lapsi oli yksi Munsterhjelmin elämän hartaimmista toiveista, ja sen toteuttaminen maksoi lapsettomuushoitojen muodossa yli 17 000 euroa. Siltikään vanhemmuus ei ole muuttanut hänen identiteettiään niin, että hän olisi lakannut nauttimasta niistä asioista, jotka olivat tärkeitä ennen lasta. Edelleen hän kaipaa säännöllisesti omaa aikaa.
– On mahdollista yhdistää lapsi ja omat kiinnostuksen kohteet. Se on rankkaa, mutta se on sen arvoista. Olisi tosi paljon helpompaa vaan jäädä kotiin, leikkiä lapsen kanssa Legoilla, somettaa sohvalla ja olla epämääräisen tyytymätön siihen, että en pääse tekemään niitä asioita, joita haluaisin.
– Välillä se tarkoittaa sitä, että pitää ottaa vain itseään niskasta kiinni ja mennä. Mutta kyllä usein yhteiskunta ja yhteisöt voisivat auttaa siinä, että vanhempi pääsisi niitä asioita helpommin tekemään.
Munsterhjelmin mielestä meidän pitäisi matalammalla kynnyksellä puuttua muiden asioihin – mikä taas ei ole suomalaiselle kovin ominaista. Pitäisi pimputtaa ovikelloa, kun huomaa, että naapurin hermot ovat kireällä lasten tai töiden takia ja tarjota apua. Ja mikä vielä vaikeampaa, pitäisi myös itse osata pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsee.
– Me elämme omissa yksiköissämme, omissa lokeroissamme tässä yhteiskunnassa. Vanhemmat jätetään pärjäämään aika yksin. Se varmasti näyttäytyy monelle aika yksinäisenä hommana. Moni joka haluaisi lapsen miettii, uskallanko tai olisiko minusta siihen, pärjäänkö minä, pystynkö todella.
Munsterhjelm ei usko siihen, etteikö vanhemmuus muutoin olisi haluttavaa. Tutkimusten mukaan kaksi kolmesta lapsettomasta tahtoisi lapsen. Taloudellinen tilanne tai pelko omien voimavarojen riittämättömyydestä työn ja perheen yhdistämiseen ovat suurimmat syyt siihen, että lapsi jätetään hankkimatta.
Munsterhjelm sanoo ikävöivänsä kovasti hänen oman lapsuutensa isovanhemmuutta 30–40 vuotta sitten. Mummi oli mukana perheen elämässä viikoittain, ja lapset hoidettiin siinä sivussa ilman erityisjärjestelyjä. Nykyajan mummut ja papat harjoittavat ”sirkusisovanhemmuutta”.
– Lapsenlapsi on kaikkien tapahtumien keskellä. Hänelle hankitaan yllätyksiä ja erikoisruokia. Lapsenlapsen vierailu on niin erikoinen tapahtuma ja kohokohta, että siitä pitää jopa toipua vähän. Tässäkin näkyy nykyajan yksilökeskeisyys ja elämyshakuisuus, Munsterhjelm miettii.
