perjantai, 10 toukokuun

Rovaniemeläinen musiikkipäiväkoti on poikkeus parjatun varhaiskasvatuksen joukossa. Yhdessä tehdään vuosittain iso produktio, jonka tuotto ohjataan lasten kulttuurielämyksiin.

Rovaniemeläisessä päiväkoti Asemapäällikössä on järjestetty harvinaisen suuri musikaali jo 25 vuoden ajan. Erikoisen siitä tekee paitsi musikaalin koko, myös talkoolaisten osuus.

Yksityiseen musiikkipäiväkotiin on parin vuoden jono ja kaikki vanhemmat tietävät jo jonottaessaan, että päiväkotipaikan mukana tulevat talkoot. Esimerkiksi tämän vuoden esityksessä on mukana 80 lasta ja yli sata aikuista.

Musikaalia aletaan valmistella tammikuussa ja siihen kuluu lukemattomia talkootunteja, kun vanhemmat, lapset ja henkilökunta tuottavat, käsikirjoittavat, säveltävät, näyttelevät, ompelevat ja musisoivat itse.

– Tämä on tärkeää juuri lasten takia. Nämä ovat olleet uskomattomia kasvutarinoita lapsille, he rohkaistuvat ja pärjäävät maailmalla, kun uskaltavat tehdä, toteaa päiväkodin johtaja Esa Majava.

Arvokasta kulttuurikasvatusta lapsille

Kevään esitykset ovat loppuunmyytyjä ja musikaalin lipputuloilla rahoitetaan monipuolisesti lapsille lisää kulttuurielämyksiä. Lapset käyvät säännöllisesti muun muassa konserteissa ja teatterissa.

– Lapset näkevät erilaisia asioita ja pääsevät osallistumaan erilaisiin tilaisuuksiin. Näen ne isoina oppimisen paikkoina, sanoo 6-vuotiaan lapsen äiti Riina Jänkälä.

Päiväkoti Asemapäällikkö on myös saanut tunnustuksia tekemästään musiikki-, draama- ja teatterikasvatuksesta. Sille on myönnetty Lapin läänin taidepalkinto ja kaupungin taidepalkintoja.

Moniin lasten harrastuksiin on vaikea saada riittävästi vanhempia talkoilemaan. Asemapäällikössä tilanne on toinen.

Vanhemmat sitoutuvat siihen, että suurproduktion parissa talkoillaan. Se vaatii vanhemmilta tietynlaista asennetta.

– Halua osallistua ja olla osa yhteisöä. Itse en ole kokenut sitä taakaksi, vaan se oli yksi syy miksi halusimme tähän päiväkotiin, kun tiedettiin, että täällä tehdään yhdessä, Jänkälä perustelee.

Helpolla isot produktiot eivät synny. Päiväkodin johtajakin vannoo joka kerta, että nyt oli viimeinen musikaali.

– Mutta palkkio on siinä, kun näkee lasten riemun. Ja vanhempien riemun, kun he näkevät oman lapsensa, miten he uskaltautuvat, tekevät rooleja ja laulavat pitkiä lauluja, Majava hymyilee.

Jaa.
Exit mobile version