perjantai, 10 toukokuun

Liikevaihto laski katsauskaudella 25 prosenttia. Nikkelin keskimääräinen maailmanmarkkinahinta laski 36 prosettia edellisvuoteen verrattuna Lontoon metallipörssissä.

Terrafamen kaivosalue Sotkamon ja Kajaanin rajalla ilmakuvassa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Pudonneet markkinahinnat ja poliittiset lakot söivät Terrafamen tulosta tammi-maaliskuun aikana, kertoo kaivosyhtiö Terrafame.

Liiketulos putosi lähes 14 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta ja oli 23,6 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihto laski noin neljänneksen ja oli 130 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Seppo Voutilaisen mukaan tuloksen ja liikevaihdon heikentymiseen vaikuttivat alhaiset maailmanmarkkinahinnat sekä kevään poliittiset lakot. Yhtiö joutui varastoimaan akkukemikaalituotteita tehdasalueella, koska niitä ei lakon takia saatu tilaajille. Myös tuotantomäärät pienenivät.

Nikkelin hinta oli Lontoon metallipörssissä alkuvuonna 16 589 USD/tonni, kun se vuotta aiemmin oli 25 996 USD/tonni, eli laskua oli noin 36 prosenttia. Myös nikkelisulfaatin hinta laski vastaavana aikaan noin 31 prosenttia.

Malmin kasaus sen sijaan jatkui korkealla tasolla.

Katsauskaudella käydyissä muutosneuvotteluissa vähennettiin 34 henkilötyövuotta. Tarkoitus on kannattavuusohjelmalla säästää vuosittain 10 miljoonaa euroa.

Katsauskauden jälkeen, poliittisten lakkojen jatkuessa akkukemikaalitehdas ajettiin alas neljäksi viikoksi huhtikuun alussa. Sen taloudelliset vaikutukset näkyvät enemmälti toisen vuosineljänneksen luvuissa.

Jaa.
Exit mobile version