torstai, 9 toukokuun

Ylen vastaavat toimittajat ovat huomenna keskiviikkoaamuna Ylen hallintoneuvoston työvaliokunnan kuultavana. Hallintoneuvoston puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) kertoo Yle Uutisille, että kokouksen kimmokkeena on viime päivinä käyty keskustelu ja uutisointi Aamulehden palkitun toimittaja Matti Kuuselan työskentelytavoista.

Kuusela kertoi elämäkerrassaan esimerkiksi keksineensä tarinoita liikenneympyrässä ajaville autoilijoille, joita hän kuvaili Uzbekistaniin sijoituvassa jutussaan. Hän myönsi myös keksineensä juttuunsa kohtaamisen runoilija Eeva-Liisa Mannerin kanssa.

Ylessä tapaus on kytkeytynyt uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavaan päätoimittajaan Jouko Jokiseen, joka on entinen Aamulehden päätoimittaja ja Matti Kuuselan entinen esihenkilö.

Jokinen puolusti lauantaina julkaistussa Helsingin Sanomien jutussa entistä toimittajaansa. Jokinen kuvaili Kuuselaa featurekirjoittajaksi, jonka teksti on hyvin lähellä kaunokirjallista tekstiä. Hän sanoi Helsingin Sanomille, että sepitekin voi toimia journalismissa.

Jokinen ei ollut vielä Aamulehden päätoimittaja, kun Kuuselan teoksessa mainitut jutut julkaistiin.

Jokisen haastattelu on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä. Se nostettiin esiin esimerkiksi Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa. Lausuntoja käsiteltiin maanantaina Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan sisäisessä viikkoinfossa, jossa Jokinen oli paikalla. Tapauksesta käytiin vilkasta keskustelua, ja Jokinen sai useilta toimituksen jäseniltä suoraa arvostelua.

Hallintoneuvoston työvaliokunnan huomisessa kokouksessa on tarkoitus käsitellä Wallinheimon mukaan Kuuselan tapauksesta noussutta mediakeskustelua sekä Ylen journalistisia periaatteita.

– Halutaan selvitys siitä, että onhan journalistin ohjeiden mukaan toimittajilla velvollisuus totuuteen, Wallinheimo sanoo.

Hän myös toteaa, ettei odota kokoukselta suurta dramatiikkaa.

– Oletan, että kaikki toimii siellä ihan by the book. Mutta kun tässä on tällainen yhteiskunnallinen keskustelu virinnyt, niin otetaan sitten selvitys.

Wallinheimon mukaan toive vastaavien toimittajien selvityksestä on tullut hallintoneuvoston työvaliokunnan jäseniltä. Jokisen lisäksi Ylen vastaavia toimittajia ovat urheilun ja tapahtumien Panu Pokkinen, luovien sisältöjen ja median Ville Vilén, Svenska Ylen Johanna Törn-Mangs ja Yle Saamen Maiju Saijets.

Hallintoneuvosto on Ylen ylin päättävä elin, ja sen jäsenet valitsee eduskunta.

Matti Kuusela on itse kommentoinut tapausta sanomalla, ettei ole koskaan vääristellyt haastateltavien sanomisia tai johtanut lukijoita harhaan.

Jokinen: Journalismimme perustuu faktoihin

Jokinen sanoo Yle Uutisille, että myös vastaavat toimittajat halusivat kokouksen hallintoneuvoston työvaliokunnan kanssa.

– Heräsimme täällä siihen, että olisi ehkä hyvä, että meillä on aamulla kokous työvaliokunnan kanssa ja voimme käydä tätä läpi rauhassa.

Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan mukaan ajatus työvaliokunnan kokoontumisesta oli herännyt suunnilleen samoihin aikoihin sekä vastaavilla toimittajilla että työvaliokunnan jäsenillä.

Jokisen mukaan tarkoituksena on ainakin käydä tapausta läpi ja selventää, mikä on Ylen journalistinen linja.

– Uutis- ja ajankohtaistoiminnan osalta tämä on hirveän selvää. Meidän journalismimme perustuu faktoihin ja tarkistettuihin tietoihin. Mitään muuta lähtökohtaa ei ole. Ja jos sitten on joitain muuta erikoisempaa, niin se pitää totta kai sitten kertoa lukijoille, kuulijoille ja katsojille, että tässä on kyse jostain erityisemmästä.

Yle Uutisten päätoimittaja Riikka Räisänen käsitteli maanantaina julkaistussa kirjoituksessaan Kuuselan tapausta ja Ylen journalismia. Hän muun muassa totesi, että Yle Uutisten journalismissa ei ole sijaa sepitteelle.

Myös Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen on puolustanut julkisuudessa Kuuselan journalismia. Hän on niin ikään Aamulehden entinen päätoimittaja. Ylen hallintoneuvosto valitsee hallituksen, joka puolestaan valitsee Ylen johtajat.

Wallinheimon mukaan hallintoneuvosto ei aio kuulla Apusta ainakaan huomenna.

Myöntää virheen

Jouko Jokinen sanoi Helsingin Sanomille journalismista, että ”sepitekin voi toimia oikein hyvin”.

Mitä tarkoitit tällä?

– Kaikkea muuta journalismia kuin uutis- ja ajankohtaisjournalismia. Onhan meillä journalismissa pakinoita ja erilaisia kaunokirjallisia tekstejä. Lehtien historiassa on valtava määrä sisältöä, joka on muuta kuin uutis- ja ajankohtaissisältöä.

Jokisen mielestä sepite voi siis toimia journalismissa, joka ei ole uutis- ja ajankohtaisjournalismia.

– Ja jos sitten on jokin sepitteellinen, kuvitteellinen osuus, niin totta kai se pitää kertoa selkeästi lukijalle, katsojalle, kuulijalle, että tässä on kyse sellaisesta elementistä, jossa on jotain, joka ei perustu faktoihin.

Toinen HS:n jutussa huomiota herättänyt Jokisen väite on, että Kuuselan Uzbekistan-jutun lukijat olisivat tienneet, että jutussa on fiktiivisiä elementtejä. ”Se oli kaikille selvää, että teksti on fiktiota”, Jokinen sanoi HS:lle. Viime päivinä on käynyt ilmi, että kaikki lukijat tai Kuuselan kanssa työskennelleet eivät ole tienneet, että jutuissa on ollut tällaisia keksittyjä elementtejä.

Yle Uutisille Jokinen sanoo, että hän kuvaili Helsingin Sanomille vuosientakaista lukukokemustaan ulkomuistista. Hän myöntää nyt, että kommentti oli virhe.

– Totta kai on virhe sanoa noin. Kuvasin oman kokemukseni, mutta ilman muuta olisi pitänyt sanoa, että tämmöisessä sisällössä pitää kertoa lukijoille, että se on kuviteltua.

Jokinen sanoo, että häntä harmittaa hirveästi, miten tapauksen ympärillä käyty keskustelu on häirinnyt työntekoa viime päivinä Ylessä. Hän kertoo, että huomenna keskiviikkona tapausta käydään läpi myös Yle Uutisten sisällä henkilökunnan kanssa.

Jaa.
Exit mobile version