maanantai, 6 toukokuun

Uusi presidentti on vannonut nostavansa Argentiinan talouskurimuksesta politiikalla, jota hän kutsuu anarkokapitalistiseksi.

Presidentti Javier Milei piti linjapuheensa Argentiinan kongressissa.

Argentiinan presidentti Javier Milei aikoo viedä laajat talousuudistuksensa maaliin, sai hän niille muiden poliittisten johtajien tukea tai ei. Joulukuussa tehtäväänsä astunut libertaarinen Milei piti perjantaina ensimmäisen linjapuheensa maan kongressille.

– Aiomme muuttaa maata pysyvästi – poliittisten johtajien tuella tai ilman, kaikilla toimeenpanovallan laillisilla resursseilla, Milei sanoi päättäjille.

– Jos haette konfliktia, saatte konfliktia, hän lisäsi.

Milei on vannonut nostavansa Argentiinan valtion talouskurimuksesta anarkokapitalistiseksi nimittämällään politiikalla, johon sisältyy muun muassa leikkauksia ja yksityistämisiä. Hän on tehnyt useita kiisteltyjä talouden lakialoitteita, jotka ovat saaneet osakseen vastustusta.

– Emme ole vielä nähneet kaikkia perimämme katastrofin vaikutuksia, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että olemme oikealla tiellä. Ensimmäistä kertaa historiassa hyökkäämme ongelmaa vastaan sen syyn – julkisen talouden alijäämän – emmekä sen oireiden kautta, Milei sanoi.

Milein mukaan vie jonkin aikaa ennen kuin muutosten hedelmät ovat havaittavissa, mutta hänen mielestään Argentiina on oikealla tiellä.

Argentiinan presidentti Javier Milei saapui kongressin istuntosaliin pitämään ensimmäistä linjapuhettaan. Kuva: Matias Martin Campaya / EPA

Vähävaraiset kärsivät tukien jäädyttämisestä

Ammattiliitoilla, kauppakamareilla ja kansalaisjärjestöillä on vireillä yli 60 oikeusjuttua, jotka liittyvät Milein suunnittelemiin uudistuksiin. Argentiinassa on myös nähty mittavia mielenosoituksia, kun kansalaiset pelkäävät, että Milein suunnitelmat jättävät heidät aiempaa köyhemmiksi.

Maassa on järjestetty alkuvuodesta myös yleislakkoja, jotka ovat sulkeneet muun muassa kouluja ja pysäyttäneet satoja lentoja.

Milein poikkeukselliset uudistusaikeet eivät rajoitu vain talouteen, vaan koskettavat lähes kaikkia elämänaloja.

Milei aloitti virkakautensa muun muassa devalvoimalla peson arvoa 54 prosenttia suhteessa dollariin sekä leikkaamalla valtion tukia polttoaineille ja liikenteelle. Presidentti myös lakkautti puolet ministeriöistä ja perui talouselämän sääntelyä.

Hallitus on aiemmin sanonut, että jotkin Milein muutoksista ovat kantaneet jo hedelmää. Tammikuussa Argentiina esimerkiksi ilmoitti ensimmäisen kuukausittaisen budjettiylijäämänsä 12 vuoteen samalla kun maan ulkomaiset valuuttavarannot ovat kasvaneet.

Inflaation puristusotteessa vähävaraiset kuitenkin kärsivät kovasti. Milei on päättänyt perua runsaat kuljetus- ja energiatuet sekä jäädyttänyt ainakin väliaikaisesti tuen kymmenille tuhansille leipäjonoille.

Paketti läpi vaikka presidentin asetuksella

Virkaanastumisensa jälkimainingeissa Milei julkisti 664 artiklasta koostuvan lakipaketin, jolla hän halusi muun muassa purkaa sääntelyä. Kongressin vastahakoisuuden vuoksi Milei kuitenkin perui ensin lähes puolet artikloista ja lopulta veti takaisin koko uudistuspakettinsa.

Presidentti on kuitenkin sanonut tuovansa lakiesityksensä vielä uudelleen kongressin käsiteltäväksi. Hän on myös uhannut hyväksyä uudistuksensa presidentin asetuksella, jos kansanedustajat eivät asetu hänen taakseen.

Politiikan ulkopuolelta ponnistanut 53-vuotias Milei voitti presidentinvaalien toisen kierroksen viime marraskuussa, mutta kongressissa hänen puolueellaan on vain 40 edustajaa 257-paikkaisessa alahuoneessa ja seitsemän 72-paikkaisessa senaatissa.

Argentiina kamppailee vakavien taloudellisten ongelmien kanssa. Maan köyhyystaso on muun muassa kasvanut lähes 60 prosenttiin ja vuotuinen inflaatio yli 200 prosenttiin.

Jaa.
Exit mobile version